Outo ilmiö, nimittäin se miten paljon helpommin koulutyöt sujuvat niinä päivinä kun olen antanut itselleni luvan syödä juuri niin epäsäännöllisen vähän kun päänuppi toisinaan käskee. Muistelen niitä harvoja päiviä, jolloin kurkustani ei mennyt alas minkäänlaista ravintoa (niitä on vähän), ja jokaikinen niistä on vietetty nenä koulukirjoissa.
Tänään heräsin äidin huolestuneeseen marmatukseen koulunkäyntini tilanteesta. Ponkasin ylös sängystä yllättäen itsenikin, pesin hampaat ja menin illalla auki jättämäni ruotsinkirjan eteen. Ei tehnyt mieli aamupalaa, mutta jonkun ravitsemusterapeutin ääni sai minut ottamaan yhden leivän. Toisaalta se oli liian vähän mutta tänään oli vaihteeksi sellainen päivä, helpompi elää turhan pienesti kuin tapella terveen ja sairaan äänen kanssa.
Luin, kunnes tein omatoimisesti kokeen. Sitten luin äikkää, ja tein siitäkin kokeen. Miten tässä näin kävi? Tämän viikon hommat tehty kaksi päivää ennen deadlinea!
Näyttää siltä, että päässäni pyörivät joko ainoastaan ruoka tai sitten joku muu asia. Jos suljen ruuan ja "syömismahdollisuuden" pois, pystyn heti keskittymään paremmin. Ei tarvitse kokoajan tiirailla kelloa, että joko olen minuutin lähempänä ruoka-aikaa, voisinko jo mennä ja ottaa jotain.
Kysymys kuuluu; mihin minun nyt pitäisi keskittyä? Toisaalta ruokaan, jotta rytmi pysyy ymsyms., sanovat ravitsemusterapeutit ja äiti. Toisaalta psyk.polilla saan kuulla täysin muuta, sillä 'olenhan tehnyt tarpeeksi hallaa itselleni anoreksiallani' ja minulla on vielä hetki sitten ollut tätäkin vääristyneempi kuva maailmasta (aka ruoasta).
*Huokaus* vet inte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti