perjantai 30. toukokuuta 2008

Kuvitelmia


Loma! Ja voin sanoa selviytyneeni tästä viikosta mallikkaasti, en skipannut yhtäkään menoa, vaikka stressasikin. Nyt on todella rela fiilis, kesä aikaa asennoitua syksyyn. Olen nimittäin aloittamassa normaalin koulunkäynnin, nyt keväällä olen siis ollut sairaslomalla ja muutaman kuukauden tehnyt koulujuttuja kevennetysti. Mun ei tarvitse enää (toivottavasti ikinä) selitellä itselleni tai kenellekkään muullekkaan, miksi jumitan kotona kun muut puurtavat koulussa. Mun ufo koulusysteemi on nyt historiaa, ja syksyllä alkaa aika lailla normaalimpi elämä. 

Olen päässäni rakennellut kuvaa syksystä, uudesta koulusta ja harrastuksien aloittamisesta. Noissa kuvitelmissani liikun paljon, niin paljon, että olen voinut päästää irti kaikesta syömissäätöpaskasta. Syön kouluruokaa kuten muutkin, ilman huonoa omaatuntoa. Mulla on energiaa harrastaa tanssia, lenkkeilyä ja musiikkia, tiheän terapian (tämä ei oikein sovi kuvaan!) lisäksi. Olen vapaa, riippumaton, sitoutumaton, v a p a a ! 

Öh. Kyllä, tapanani on aina kaunistella tulevaisuutta, mutta en oikein tiedä miten suhtautua uusiin kuvioihin. 
Selitän nyt mitä tarkoitan syömissäätöpaskasta irti päästämisellä. Sitä, ettei elämäni menisikään enää syömisten mukaan, sitä, että voisin tavallisena arkipäivänä kahvilassa opiskellessani ottaa croissantin, jos mitään terveellisempää ei olisi tarjolla, ja sitten syödä sitä kouluruokaa. Se on toen teolla alkanut mietityttämään (a. löysin netistä koululounaiden kalorimäärät b. en ole ennenkään, "terveenä", syönyt kouluruokaa). Miten pystyisin ensi syksynä syömään jotain tyyliin friteerattua kasvispihviä tai vaaleaa makaroonia? 

Ehkäpä mun pitää vaan niellä se fakta, ettei syömishäiriöstä voi parantua niin nopeasti tai helposti. Se vie aikaa, se ei tunnu kivalta, siihen kuuluu lukuisia ahdistuksia ja omatunto kolkuttelee hartaasti. Ristiriitoja ja epävarmuutta luvassa jatkossakin.

Leikin nyt kuitenkin vielä hetken ajatuksella terveestä suhtautumisesta ruokaan, ja listaan mitä kaikkea tekisin, jos se olisi niin helppoa:
- söisin kaverin popcornlaarista leffassa
- valitsisin jugurtin maun mukaan (banaanijugu!)
- söisin usein kevytjäätelöä
- voisin kahvilla käydessäni syödä karjalanpiirakkaa
- ostaisin esim. pätkiksen kahvin kanssa silloin tällöin piristämään päivää
- söisin kokonaisen banaanin kerralla
- kävisin piknikillä ja ottaisin mukaan kaikkea suht' terveellistä hyvää, paljon hedelmiä, leipää ja tuorejuustoa
- joisin Frissiä kuumina päivinä
- käyttäisin hunajaa teessä ja välillä puuron kanssa
- joisin huoletta tuoremehua mihin aikaan päivästä vaan, mittaamatta
- kotona olisi rasvatonta maitoa, mutta muualla voisin juoda kevytmaitoakin
- saisin maistaa aina tarjottaessa
- osaisin tehdä tätä kaikkea kohtuudella, ahmimatta ja silloin tällöin
- tietäisin, milloin mieliteoille pitää antaa periksi ja milloin ei (En todellakaan luota siihen, että tiedän. En ole ikinä tietänyt, ja siksi minun on vaikea ajatella itseäni normisyömärinä. Olen aina syönyt eniten ja liikaa, tai sitten liian vähän. Tuon ajattelu pistää epäilemään paranemisen mahdollisuutta eniten).

Elämä ilman ravintoarvotaulukkoja, kaloreita JA ylimääräisiä kiloja? 
Niin, eihän kaikkea voi saada.






maanantai 26. toukokuuta 2008

Kukaan ei kysy minulta miksi



Ilmottauduin kesäksi tanssitunneille, tiiviskurssille. Jippiaijee. Tanssia olen oikeasti kaivannut, en vaan saanut joulun jälkeen mentyä tunneille paniikkihäiriön pelossa. Viisi tuntia viikossa, kahden viikon ajan. Odotan sitä niin! Se on mulle todella haasteellista, sillä koordinaatiokykyni ei ole paras mahdollinen (vielä), mutta juuri sen takia se onkin niin hauskaa.

Eilen kävin lenkillä päivänvalossa. Paras lenkki ehkä koskaan, mä vaan jaksoin jaksoin jaksoin ja ylitin itseni. Kaunis ilma plus tiukkatahtinen musa, toimii! Välillä tuntui että loikin kevyesti kuin gaselli, välillä taas pakotin itseni jaksamaan vielä yhden biisin. Kaksi edellistä lenkkiä olivat vähän sanoisinko nihkeitä, mutta hyvää kannatti odottaa! 
Ehkä en enää jatkossa säästä lenkkiä illalle, vaan harrastan juoksentelua päivänvalossa. Tarvitsen siihen hieman pokkaa, sillä en koe itseäni miksikään urheilijatyttöseksi. Kuvittelen nimittäin aina, että joku veteraaniurheilija tulee kommentoimaan juoksutyyliäni tai varusteitani... 

Tältä päivältä en odota paljoa. Pitää olla sosiaalinen, olla seurassa mistä en itse niinkään (ainakaan tänään) välitä, mutta toivottavasti läsnäoloni tuottaa iloa edes muille. Kuulostipa marttyyrilta, mutta fiilikset ovat nyt niin ei jaksa-tasolla.

Tämä viikko, tosin aika stressaava sellainen, ja sitten virallinen loma, eikä mitään suunnitelmia. Paitsi ravitsemusterapeutti viikon päästä, mutta sitä odotankin jo mielenkiinnolla, mitäköhän se nyt keksii...
Siis loma! Lomallahan mä olen ollut suurimman osan kevätlukukaudesta, mutta nyt tuntuu, että olen lomalla kuten normaalit ihmiset, olen luvallisesti lomalla, kukaan ei kysy minulta miksi!

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Menu












Olen listaihmisiä, vaikka se ei varmaan ole tullut blogistani mitenkään ilmi. Nyt tuli pakottava tarve selvittää itselleni päähäni muodostuneita sääntöjä syömiseen liittyen, joten tässä jonkunlaista listaa.

plus
* veteen tehdyt puurot
* omena
* mandariini
* ruisleipä
* riisikakku/näkkäri/hapankorppu
* juusto 5-10%
* jugurtti/viili rasvaa max. 1%
* maitokahvi rasvattomaan maitoon
* juurekset kohtuudella
* kasvikset
* täysmehu
* sokerittomat piltit
* soijarouhe
* pavut/linssit
* kananmunan valkuainen
* keitot


ok harvemmin
* tietyt myslit
* weetabix
* täysjyväriisi
* täysjyväpasta
* kaura100-leipä
* perunalimppu ehkä
* banaani (1 hedelmäannos = puolikas banaani)
* viinirypäleet
* maissi


miinus ei normipäivinä
* ei-rasvaton maito
* ruokakerma
* jugurtit joissa +1% rasvaa
* tofu
* juustoiset ruuat
* leivokset
* avokado
* oliivi
* öljyssä säilytettävät syötävät
* sinappi
* kananmuna (keltuaisineen)
* vaalea leipä
* vaalea pasta
* valkoinen riisi
* valmisruoka, einekset
* ravintolaruoka
* sokeria sisältävät/keinomakeutetut juomat
* jäätelö (myös kevyt), suklaa, karkit yms.
* mannapuuro/vispipuuro yms.


Sääntöjäni ruokailuun liittyen:
- ei keinomakeutusta (kliks)
- mittaa desimitalla ainakin maitoa, mehua, mysliä, puurohiutaleita ja keittoa
- keskity syömiseen (= älä tee mitään muuta samaan aikaan)
- puuro aamunpalana vähintään joka kolmas päivä
- 4 tuntia aterioiden välillä (paitsi ravitsemusterapeutti on tunkenut sinne väliin jotain välipaloja :<)
- kun olet alkanut syömään annosta, älä enää lisää siihen mitään
- napostelu = itsensä huijaamista, eli ei maistiaisia


On mahdollista että täydentelen vielä. Yksinkertaisesti syömiset pyörii niin paljon päässä, että on pitänyt jo pitkään saada purettua noita ajatuksia... Sain kerrankin aikaiseksi, ja korostan, että ihan itseni vuoksi tuon näpyttelin.

Mulla on hyvä perjantaifiilis, melko stressitön. Viikonlopuksi kaikkea aivojennollausohjelmaa, mikä on varsin hyvä asia!

maanantai 19. toukokuuta 2008

Anonymous chocoholic


Koko päivän olen ollut väsy, aivot jumissa, ajatukset hitaalla. Johtunee tuosta ihanasta harmaudesta tuolla ikkunan toisella puolella!
Nukuin sitten suunnittelemattomat puolentoistatunnin päiväunet. Lisäksi kahvia naamariin, niin eiköhän tämä tästä...

Eilen kävin lenkillä, ja myönnän tässä nyt itselleni että ei ollut kivaa. Tuntui vaan etten etene, kuulokkeet tippuili, kantapäät jostain syystä ihan tulessa ja olin vielä mennyt unohtamaan nenäliinankin... Eh. No, en anna eilisen lannistaa, yritän vaan tehdä seuraavasta lenkistä mieluisemman. 

Tänään olen vaan ollut. Tai no, aamulla vein koiran ja kävin lähikaupassa, sitten opiskelua... Ajatuksena olisi lähteä tänään pyörällä/kävellen jonnekkin kauemmas ruokakauppaan, satun nimittäin rakastamaan marketeissa vaeltelua. Ravintosisältöjä tutkiessani kartoitan päähäni myös mistä kaupoista mitäkin tuotetta löytyy.

Jos aiemmista teksteistäni ei ole jo käynyt ilmi, niin pidän herkkupäiviä. Maksimissaan kerran viikossa, mieluummin harvemmin. Periaatteessa se on päivä, jolloin lähes mikään ei ole kiellettyä (määrät on pidettävä kohtuullisena kuitenkin). Näin voin hyvin esimerkiksi juhlissa tai muissa erikoisolosuhteissa leikkiä tervettä omalla luvallani. Päätän aina viikon alussa, pidänkö herkkupäivää ja jos pidän niin milloin. Se aiheuttaa ristiriitaisia tunteita: toisinaan se on ainut asia mitä odottaa, mutta aivan ahdistumatta en pysty siihen suhtautumaan.
Myönnettäkööt, että osasyynä tällaiseen käytäntöön on se, että psyykeeni tarvitsee suklaata silloin tällöin. Minulle se on kuin huumetta, saavutan sen kautta jonkinlaisen euforisen tilan, mihin en muuten pääse. Toisaalta taas suklaa tahraisi tavallisen päivän totaalisesti, joten olen pyhittänyt sille max. yhden päivän viikossa (ja tuo ei siis tarkoita sitä että syön silloin suklaata aamupalasta iltapalaan, ehei, vaan sitä, että silloin voin syödä sitä kohtuullisesti ja suhteellisen hyvällä omallatunnolla).

Herkkupäivä turvaa ainakin minun kohdallani sen, etten muina päivinä sorru ahmimaan. Muina päivinä, "normipäivinä", syön täysin suunnitellusti, ei herkun herkkua, ei maistiaista, ei mitään ylimäätäistä. Normipäivinä omatunto on pidettävä puhtaana, jotta voin sallia itselleni ne yhden päivän herkut. Ahmimista on toki ilmaantunut herkkupäivinä: nykyään yritän estää sen kirjoittamalla etukäteen tarkat (mutta ei liian tiukat) ohjeet mässäilyyn, tai ostamalla herkut etukäteen.
Normipäivinä luppoaikaa tulee tietenkin käytettyä godisdagenin suunnitteluun, mietin minne kauppaan menen, missä syön, monelta nautin herkut ja kuinka monen kalorin edestä syön "normiruokaa" sinä päivänä. Jollain tasolla aina hyvitän (tai siis yritän hyvittää) mässäilyt, yleensä seuraavana päivänä, sillä jos vetäisin edellisen päivän vähäisillä kaloreilla, olisi ahmimisvaara suurempi.

Huh, nyt se on sanottu selkeästi. En nimittäin ole ihan sinut tämän käytännön kanssa. Olen kuitenkin toiminut näin koko sh-aikani, siis silloinkin, kun vielä aktiivisesti laihdutin ja voin sanoa, ettei harmita. Painokäyrä on ollut jyrkässä laskussa herkkupäivästä huolimatta. Saattaa olla, että se on todellakin pitänyt aineenvaihdunnan paremmin käynnissä. Lisäksi muina päivinä ei tule ahmittua, kun on selkeä linja ja herkut ovat edes joskus sallittuja.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Pulla päivässä pitää muodot pehmeinä... vai miten se meni?

Olin ravitsemusterapeutilla eilen.

Ensin se pelotteli mua ahmimishäiriöllä, ja tiedänkin hyvin että anorektikot usein, ennemmin tai myöhemmin muuttuvat ahmimishäiriöisiksi. Se sanoi että siihen mäkin todennäköisesti päädyn, mutta en vaan usko, sillä syön nyt jo niin hirveästi että olisi täysin _kohtuutonta_ saada ahmimishäiriö tällaisten mutustelujen jälkeen! 

Sitten. Simpsalapim. Se muutti mun välipalaomenan herkuksi ! Pullaksi / 100g karkkipussiksi / jäätelöksi / suklaapatukaksi/...
Menin pois tolaltani. Sanoin että yritän (se nainen on aivopesuri). 



Lähdin sieltä suoraan punnitukseen. Olin varmaan shokkitilassa, tärisin ja koko kroppa oli jännityksessä. Paino ei käytännössä ollut laskenut viimeisestä, joten aloin epäillä, että kotivaakani on epäluotettava. Anyway, sairaanhoitaja kyseli sainko lisää syötävää listalleni ja kerroin. "Ihmeellistä että joillekkin se on noin vaikeaa, kun toisille se on liiankin helppoa" se tokaisi kun hautasin kasvot käsiini.

Kävelin kotiin enkä pystynyt edes kuuntelemaan iPodia, kun pää oli kuin yksi suuri sotku. Sairas ja terve taistelivat mielessäni, oli ihan epätodellinen olo, enkä todellakaan tiennyt miten suhtautua asiaan... Kävin kaupassa hypistelemässä 100g karkkipussia, ja yritin tunkea päähäni, että jatkossa sellainen olisi perusostoksekseni viilien, ruisleivän, omenoiden ja kevytjuuston lisäksi. Joka päivä!
Äidille avauduin heti kun siihen oli mahdollisuus, mutta se ei nykyään uskalla oikein kommentoida mun syömisiä, koska kuulemma ymmärrän aina väärin. Kävin sitten periaatteessa keskustelua itseni kanssa äidin seurassa. 

Ahdistuin ahdistumistani ja tuntui että päähäni muodostunut solmu olisi kasvanut oikeaksi möhkäleeksi. Ajatukset sahasivat edestakaisin...

Sitten heräsin. En todellakaan pysty. Ravitsemusterapeutti sanoi, että tämä on kokeilu, jos nyt aivan kamalasti alkaa ahdistaa niin sitten sä et voi näin syödä. Päätin että normiahdistuksen ja kamalan ahdistuksen raja meni juuri siinä, tai sitten se oli jo ylitetty. Ihanan vapautunut tunne; asiat jatkuisivat kuten tähänkin asti, turvallisesti tätä samaa linjaa. Ei sitä epävarmuutta, katumusta, paniikkia, epäonnistumisen tunnetta.

Tässä tapauksessa rohkeampaa olisi ehkä ollut sanoa kyllä kiitos pullalle, mutta en jaksa olla loputtoman rohkea nyt. Olen tehnyt jo paljon työtä lisätessäni ruokamääriä edes nykyiseen.
Loppupäivä menikin sitten lukemisen merkeissä. Pääsin jopa kahvilaan asti! Siellä oli sama kodikas ja lämmin tunnelma kuin aina ennenkin.












tiistai 13. toukokuuta 2008

Kahvilaterapiaa


Postaustahti taas vähän kiihtynyt. Ehkä on ahdistanutkin hieman enemmän... No, yritän löytää elämän.

Tänään olisi tarkoitus mennä mun lempikahvilaan lukemaan koulujuttuja. Piti mennä jo viime viikolla, mutta sitten pään valtasivat tutut ajatukset. Miksi mä sinne menisin, ei mua kaivata siellä ja turha mun on pakottaa itseäni sinne kun ei se mitään auttaisi, tilaisin vaan ääni täristen teetä ja heittelisin kolikoita enkä oppisi mitään kun tuntisin ylimieliset katseet selässäni, pitäisin vaan pöytää turhaan varattuna... Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun kahvilaan mennessäni käännyinkin takaisin kotiin ja käperryin sohvalle sikiöasentoon. Haluan piiloon.

Toisaalta rakastan sitä paikkaa, voisin sanoa sitä mun kantikseksi ja yleensä elämä näyttää kauniilta siellä. Aurinko paistaa ulkopuolella, tai jos ei paista niin sade ropisee kodikkaasti ikkunaan. Siellä on omanlaisensa tuoksu, ystävälliset myyjät, ihana sisustus. Olen lukuisia kertoja vaan istunut siellä ja siemaillut kahvia piirellessäni kahvikuppia servettiin, kirjoitellut ylös keveitä fiiliksiäni tai tarkkaillut ikkunan toisella puolella käveleviä ihmisiä. Tai sitten opiskellut omissa oloissani. Käyn mielelläni kahvilla itsekseen. Ainakin minulle se on terapeuttista.


Jotenkin nuo lähtemiset vaan ovat vaikeita minulle. Ylipäätänsä. Pahimmillaan se oli paniikkihäiriöiden alkaessa, pitkään aikaan ei ole  paniikkihäiriöitä kuulunut luultavasti lääkityksen ansiosta, mutta nyt on ilmaantunut samankaltaisia fiiliksiä... Noh, toivotaan että selviydyn tällä kertaa kahvilaan asti.


// No en selviytynyt. Aloin laittamaan kirjoja reppuun ja sitten aloin etsimään penaalia, ja kun sitä ei löytynyt tulin epätoivoiseksi ja... ei mun ole tarkoitus mennä sinne, on paljon helpompaa jäädä yksin kotiin.
Mikäköhän mulla on kun en saa mitään aikaiseksi. Pelkään ulkomaailmaa, kommunikointia, muita ihmisiä, sosiaalista minääni. Ungh. Tuntuu että tuollaset fiilikset tulevat kohtauksittain, sitten taas toisessa tilanteessa elämä on helppoa ja olen sosiaalinen, puhelias ja impulsiivinen. Puhun sujuvasti kenen kanssa vaan ja olen valmis vastaanottamaan mitä vaan...
On vaikeaa tarttua ongelmaan, kun toisaalta välillä tunnen pärjääväni sosiaalisesti niin hyvin. Korostan vielä sanaa välillä.

maanantai 12. toukokuuta 2008

Harder, better, faster, stronger

Pääsin pitkästä aikaa lenkille. Elämäni ensimmäiselle lenkille päivänvalossa! Juostessa tuntui, että minähän jaksan. Kotiin tullessani oli kuitenkin ehkä 20 minuuttia tosi paha olo, vatsaan sattui ja hengittäminen oli vaikeaa. Ihan hyvät fibat jäi silti, toi heikotus voi johtua siitä flunssasta, josta olen vasta parantunut. Nyt kun olen uskaltanut lenkkitamineissani päivänvaloon, voisin kokeilla aamulenkkejä.
Lenkkeillessä kuuntelen ihan erilaista musaa kuin muuten, juostessa mulla parhaiten toimii Kanye West... Sarjassamme pieniä paljastuksia.

Muuten mennyt tänään oikeastaan hyvin. Sain koulujuttuja tehtyä, olin yhteyksissä pariin vanhaan kaveriin ja olisi tarkoitus nähdä. Tunnen itseni hieman normaalimmaksi tällaisina päivinä... Aamupalalta skippasin leivän ja mehun, välipalakin jäi eilisten mässyjen varjossa, mutta muuten olenkin syönyt tunnollisesti... 
Torstaina ravitsemusterapeutti. Toivottavasti ei tule lisäyksiä, kun en ihan ole saanut sujumaan. Eniten säätöä välipalojen, margariinien, juuston, pastan ja riisin kanssa.

En tainnutkaan kirjoittaa, että mulle tehtiin vihdoin hoitosuunnitelma; syksyllä olisi tarkoitus aloittaa tiheä (tod.näk. 2x viikko) terapia uudella terapeutilla. Muuten okei, mutta ahdistaa olla niin sidoksissa johonkin. Sen takia olen harrastuksetkin lopettanut, kun mua ahdistaa olla joka ikinen viikko silloin ja silloin siellä ja siellä. Noh, voisin vaikka puhua mun nykyisen terapeutin kanssa tästä, että mikä sen näkemys on.





sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Hyvä yritys

Räpelsin tuollaisen ^ .
Nyt kiire nukkumaan, tämä päivä olisi voinut mennä huonomminkin, söin liikaa mutta en ahminut.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Äitienpäiväahdinko

Olen niin yrittänyt psyykata itseäni huomiseen äitienpäivään syöminkeineen, että voisin olla hetken normisyömäri, jos en itseäni varten niin sitten äitiä. Päättänyt mitä syön ja milloin, mitä tilaan ravintolassa... Ahdistusta tuottaa toki se, etten tiedä minkä tyyppistä purtavaa sisarukset tuovat kahvipöytään.
Pystyn hyväksymään sen, että tulen poikkeamaan normisyömisistä, varsinkin tällaisena juhlapäivänä. Nyt pelottaa vaan se, että tämä ahdistus johtaa ahmimiseen. En tiedä miten saisin ahdistuksen pois, miten voisin luottaa siihen etten ahmi.
En tiedä pitäisikö mun vielä viidennen kerran kirjoittaa ylös, milloin syön ja mitä, jotta olisi päässä sellanen tunne, että asia on hallinnassa. Toisaalta, jos on tiukat rajat on myös helpompi repsahtaa ahmimaan. Jos taas ei ole tarpeeksi selkeitä rajoja, tulee se no mä nyt otan vielä yhden-ilmiö > epätoivo > ahmahm. Äh.  
Ehkä yritän vaan pitää mielessä, että niin kauan voin olla tyytyväinen itseeni kun ei mene ahmimiseksi. Kai...

Hyvä juttu on se, että mun (taas kerran) pitkittynyt flunssa on hellittämässä: voisin päästä lenkille ensi viikolla. Liikuntakieltokin on historiaa, sillä mulla vaihtui lääkäri eikä se ole sanonut sanaakaan liikunnasta. Sairaanhoitaja tokaisi, että "ei sitä liikuntaa saa ihan kauheesti harrastaa". 

torstai 8. toukokuuta 2008

Köhköh

Eilinen iltapaino 45,6... Yippee? Surullisinta tässä on, että (tuntuu, että) olen syönyt niin kuin minun pitäisikin! Syönyt jopa sen välipalajugurtinkin, jonka ravitsemusterppa tunki aamupalan ja lounaan väliin. Ja paino vaan laskee... Kaikki muuttuu vaan vaikeammaksi ja vaikeammaksi, kun paino laskee. Oikeastaan illalla vaa'alla seisoessani toivoin että se olisi ollut rikki. Muistan kun sanoin, että suostun painamaan sen 48 kg, nyt sekin tuntuu liialta, koska pelkään pientäkin lihomista ja tällä hetkellä 48 on ainakin kahden kilon päässä.
Lisäksi äiti, terapeutti, lääkäri, sairaanhoitaja ja muut jaksavat jatkuvasti muistuttaa minua kuinka hienoa on, ettei paino ole päässyt laskemaan... En ole vaivautunut korjaamaan, kun en ole itsellenikään aivan myöntänyt että niin on käynyt. En todellakaan tiedä miten saan kakistettua kellekkään, että olen epäonnistunut kaiken tämän yrittämisen ja syömisen jälkeen. 

Äh. Ei oikein luonnistu tekstin luominen nyt, kauhistuttaa. Ravitsemusterapia ensiviikolla, äh, ei enää lisäyksiä kiitos. Olen tehnyt törkeästi töitä, eikä ole helpottanut mitenkään. Voimaton olo.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Kerran ahmatti, aina ahmatti

Söin pitkästä aikaa "kunnollisen" päivällisen tuossa hetki sitten. Päivällinen on tullut skipattua, joten kuten korvattua tai kevennettyä viime viikkoina. Inhoan päivällisen syömistä, ellei se ole salaatti tai keitto. En tiedä paljonko sitä riisiä pitäisi ottaa, ja tunnen aina syyllisyyden piston kun lastaan ruokaa lautaselle tai lautaselta suuhun. Teen jotain väärin. Yritän pelastaa tilannetta kaapimalla riisiä koiran kuppiin, jotta sitä olisi vähemmän liikaa.

Tuntuu, että olen vasta palailemassa normaalisyömisiin (tarkoittaen siis ravitsemusterapeutin listaa), sillä esimerkiksi vappu sekoitti syömingit lahjakkaasti. Ahmimiskohtaus vapun kunniaksi, söin äidinkin tippaleivän (vappu on kerran vuodessa vaan, kuten kaikki muut lukuisat juhlat) ja kahdeltä yöllä järsin jaffakeksejä toistensa perään. Seuraava päivä menikin vähän kevyemmin kuin yleensä, ja olen - oho - skippaillut aterioita.
Ahmimisia ei ole ollut pitkään aikaan, mutta nyt kun olen ottanut taas ne hyvityspäivät käyttöön ennen ja jälkeen mässäilyn, olen taas ollut ahmattina joka kerta, kun olen syönyt jotain hyvää ja tavallisina päivinä kiellettyä. 
Seuraavan kerran nannaa äitienpäivänä, jolloin olisi tarkoitus olla hetken normisyömäri, ihan äidin päätä säästääkseni. Siihen asti yritän syödä tunnollisesti listan mukaan, ehkä ahmiminenkin jäisi väliin. Kaikki extragodis on hankittava etukäteen ja niiden loputtua kauppaan ei ole menemistä. 
Varsinkin kesäisin olisi ihanaa olla syömisvammaton, pureskella patonkia piknikillä ja ostaa jäätelökioskilla töttörö ihan vain kauniin päivän kunniaksi. Nykyään sellainen aiheuttaa enemmän päänvaivaa kuin nautintoa.