Focus on X

Outo ilmiö, nimittäin se miten paljon helpommin koulutyöt sujuvat niinä päivinä kun olen antanut itselleni luvan syödä juuri niin epäsäännöllisen vähän kun päänuppi toisinaan käskee. Muistelen niitä harvoja päiviä, jolloin kurkustani ei mennyt alas minkäänlaista ravintoa (niitä on vähän), ja jokaikinen niistä on vietetty nenä koulukirjoissa.
Tänään heräsin äidin huolestuneeseen marmatukseen koulunkäyntini tilanteesta. Ponkasin ylös sängystä yllättäen itsenikin, pesin hampaat ja menin illalla auki jättämäni ruotsinkirjan eteen. Ei tehnyt mieli aamupalaa, mutta jonkun ravitsemusterapeutin ääni sai minut ottamaan yhden leivän. Toisaalta se oli liian vähän mutta tänään oli vaihteeksi sellainen päivä, helpompi elää turhan pienesti kuin tapella terveen ja sairaan äänen kanssa.
Luin, kunnes tein omatoimisesti kokeen. Sitten luin äikkää, ja tein siitäkin kokeen. Miten tässä näin kävi? Tämän viikon hommat tehty kaksi päivää ennen deadlinea!
Näyttää siltä, että päässäni pyörivät joko ainoastaan ruoka tai sitten joku muu asia. Jos suljen ruuan ja "syömismahdollisuuden" pois, pystyn heti keskittymään paremmin. Ei tarvitse kokoajan tiirailla kelloa, että joko olen minuutin lähempänä ruoka-aikaa, voisinko jo mennä ja ottaa jotain.
Kysymys kuuluu; mihin minun nyt pitäisi keskittyä? Toisaalta ruokaan, jotta rytmi pysyy ymsyms., sanovat ravitsemusterapeutit ja äiti. Toisaalta psyk.polilla saan kuulla täysin muuta, sillä 'olenhan tehnyt tarpeeksi hallaa itselleni anoreksiallani' ja minulla on vielä hetki sitten ollut tätäkin vääristyneempi kuva maailmasta (aka ruoasta).
*Huokaus* vet inte.

Sweets for my sweet, sugar for my honey

Viime postauksesta on vierähtänyt tarkoituksettoman pitkä aika, ja tähän väliin on mahtunut jo kaksi viikonloppua täynnä ylimääräistä extraa. Ensin pääsiäinen (onneksi) poissa kotoa, ja sitten viime viikonloppuna juhlat jälkimaininkeineen.
Tähän väliin täytyy sanoa, että olin erittäin yllättynyt ja otettu saamastani vastaanotosta, kiitoksia lukijoille ja tuplasti heille jotka vaivautuivat vielä kommentoimaankin. <3

Läskiahdistus on ollut aika hallitseva osa ajatuksiani enkä vain osaa olla tyytyväinen ns. edistykseeni. Pystyn syömään valkuais-keltuais-munakasta, 2% jugurttia, salaattia jossa on juustoa sekä oliiveja, paahtoleipää tai pussipastaa vaikka yhdeksältä ilalla, ilman että koen epäonnistuneeni totaalisesti ihmisenä. Peiliin katsoessani en kuitenkaan ole uskoa silmiäni ja toisinaan joudun pakokauhun valtaan halutessani ulos omasta kuorestani. Silloin haluaisin heittää kaiken "edistykseni" (ts. matkani anoreksiasta "normaaliin", ikuiseen läskitykseen) roskikseen. Oikeastaan haluisin sitä koko ajan. En vain näe tietä takaisin, sillä elämä on muuttunut niin paljon. Nyt elämässäni on yksi ihana ihminen lisää jota itseni kuihduttaminen satuttaisi, silti minulla on tarve päästä takaisin siihen entiseen. Tiedän varsin hyvin, ettei se helpottaisi elämääni, mutta pystyisin edes hyväksymään itseni.
Anorektisena olisin tietysti ollut tyytyväisempi aina vain pienempiin lukuihin vaa'assa, mutta kuitenkin hyväksyin itseni täysin BMI:n ollessa 16-17 paikkeilla. Silloin en inhonnut kroppaani. Ehkä ette sitä usko - itsensä hyväksyminen ja anoreksia samassa lauseessa? Niin minä kuitenkin sen koin.

Here again

Elämäni kulku, syömiseni ja tyytymättömyyteni itseeni ennakoivat uutta alkua tämän blogin suhteen. Ylläri - en saanutkaan itseäni riuhtaistua syömisvammailuista irti. Jatkoa siis luvassa.

Tässä vaiheessa minun tulisi varmaan kertoa teille ne epämukavat faktat, joita postaustauon aikana on ilmaantunut minuun / kehooni. Ällöttää, mutta itsesäälin sijaan kakistan ne pihalle nyt:

Olen lihonut huomattavasti. Lääkärin mukaan olen normaalipainon alarajoilla mutta tiedän että voisin olla kevyempikin ja silti normaalipainon rajoissa. Vatsani on taas se ahdistava möykky jota olen inhonnut 6-vuotiaasta lähtien. Tuntuu, että nyt myös reisistä on tullut ongelmakohta, vaikka ennen ne eivät ole tuottaneet minulle päänvaivaa juuri ollenkaan. En hyväksy itseäni.

En koe lihoneeni järkevästi. Ensinnäkin se tapahtui liian nopeasti ja toiseksi lähinnä suklaalla rakkaushurmiossa.

Olen jälleen sairaslomalla koulusta. Syyt ovat niin fyysiset kuin psyykkisetkin. Fyysisesti olen auttamattoman väsynyt vaikka peiton alla tulee uneksittua 14-16h/vrk, todennäköisesti epilääkkeen takia. Tuollainen väsymys ei ainoastaan karsi valveilla eletyn elämän määrää vaan pistää pakan muutenkin sekaisin ihan huolella. Lisäksi masennus on nostanut päätään. Muna vai kana, en edes tiedä kumpi oli ensin, masennus vai väsymys.

Pääsiäissuunnitelmat ovat onneksi kohdallaan, saan taas sukeltaa hetkeksi muiden elämään ja ihmetellä miten normaalit ihmiset syövät. Yritän olla ajattelematta ruokaa, niin kaloreita kuin mignonmunien ihanuutta. Onneksi luvassa on paljon muuta pääntäytettä ja liikuntaa.

Hauskaa pääsiäistä jokaiselle ja tavattomat kiitokset kaikille jotka eivät ole diskanneet minua pois blogi-/linkkilistaltaan!