Äsken meni lounas kurkusta alas. Lounasta vierastan eniten, välttelin sitä jo ennen sh:ta. Nyt se tuntuu vielä pirun isolta, siis kun nuo ruokamäärät kasvoivat. Olen onnistunut tässä viimeisten kuukausien aikana nauttimaan ruuasta, mutta nyt uusilla määrillä se on todella vaikeaa! Äskenkin laitoin lautaselle kaiken, mitä lounaaseeni kuuluu, ja aloin syömään. Jokainen suupala tuntui raskaalta, kun on sellanen urakka syödä kaikki! Ennen, kun sain syödä vähemmän, osasin syödä nautiskellen ja rauhassa, jaksoin aina pureskella jne... Nyt tuntuu että jokaiseen palaan täytyy keskittyä, ettei ainoastaan nielaise ja hotki. Toisaalta odotan ruoka-aikoja tavattomasti, oikeastaan elämä pyörii niiden ympärillä ja niiden mukaan, mutta sitten syödessä en tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua, miten istua, miten kauan pureskella, mitä ajatella ja niin edelleen.
Lounaan ohessa nautin myös kupin maitokahvia, se oli oikeastaan appelsiiniaromikahvia. Kaadoin ajatuksissani maitoa suoraa kuppiin mittaamatta, enkä raaskinut heittää kahvia pois, sillä se on oikeaa luksuskahvia aromeineen! Maitoa oli kuitenkin vähemmän kuin yleensä käytän mitatessani, mutta en uskaltanut lähteä arpomaan miltä desi maitoa näyttää, joten tyydyin tavallista tummempaan kahviin. Hyvää oli siltikin, appelsiiniaromi kai teki mausta hieman pehmeämmän. Otin oikeastaan lisäksi puoli kuppia mustaa kahvia, eikä siinäkään vikaa ollut. Okei, voisin olla tyytyväinen, että suostuin sydämentykytyksistä huolimatta juomaan sen kahvin vaikka maitoa ei ollutkaan mitattu, mutta tiedän, että arvion alakanttiin.
Jotain edistystä olen kuitenkin havainnut; eilen join kahvilassa cappuccinoa, eli uskalsin juoda kahvilan kahvijuomaa (uskoisin että täysmaitoon tehtyä sellaista) täysin ahdistumatta! Tajusin vasta äsken, että mitään ahdistusta ei (ainakaan jälkeenpäin) koskaan tullutkaan. Olin kylläkin säästänyt päivälliseen kuuluvan maitoannoksen kahvilareissua varten, mutta silti. Cappuccino oli kaiken lisäksi todella hyvää, eli oli sen arvoista.
Toinen edistymisen merkki: söin eilen karjalanpiirakan ilman sen suurempia ahdistuksia! Ravintoterapeutti sai minut vakuuttuneeksi siitä, että iltapalalla (johon kuuluu mm. kolme palaa leipää) kaksi leipää voi korvata aivan hyvin yhdellä karjalanpiirakalla! En kuitenkaan aio ottaa tuosta tapaa, sitä en voisi ainakaan toistaiseksi hyväksyä, mutta oli hyvä kokeilla, ettei siihen kuollutkaan. Lisäksi karjalanpiirakasta ja yhdestä leivästä ei tullut niin täyteen, kuin kolmestä leivästä, joten ahdistus ei ollut niin herkässä. Yllätyin kuitenkin aika paljon siitä, ettei ahdistusta ilmestynyt. Oikeastaan sain tuosta onnistumisen tunteen.
---
Nyt hieman ahdistelee, kun en ollut aamulla koiran kanssa kävelyllä ja jumittelen vaan. Heti kun hiukset ovat kuivuneet lähden päiväkäppäilylle koiran kanssa tuonne tuuleen ja tuiskuun. Ihanaa kun on jotain lumenkaltaista ulkona, tykkään tykkään.
torstai 24. tammikuuta 2008
keskiviikko 23. tammikuuta 2008
Ruokamäärät uusiksi
Tällä kertaa tuli ravintoterapeutilla sitten ruokamääriin vähän radikaalimpaa muutosta, kun ei tuo paino ollut ainakaan noussut... Okei, olen myönteinen parantumisen suhteen, mutta kauhistuttaa silti. Leipämäärät varmaan triplautui, mutta ei se auta kuin syödä! Tässä on nyt sitä haastetta, ja tavoitteena pidän sen että voisi lähteä hetkeksi ulkomaille keväällä/kesällä ilman syömisongelmointia.
Välillä päähän ajautuu kuitenkin sellaisia ajatuksia kuin "tarkoittaako tämä nyt hyvästejä syömishäiriölle, voi ei" ja "ehkä r-terapeutti olikin henkisesti epätasapainoisessa tilassa ja laittoi mun ruokamäärät tarpeettoman isoiksi", ja toisaalta "Syön nämä nyt, ja kun ajaudun johonkin normaali- ja ylipainon rajoille, voin taas laihduttaa.".
Täytynee vaan syödä sen enempää ajattelematta...
Välillä päähän ajautuu kuitenkin sellaisia ajatuksia kuin "tarkoittaako tämä nyt hyvästejä syömishäiriölle, voi ei" ja "ehkä r-terapeutti olikin henkisesti epätasapainoisessa tilassa ja laittoi mun ruokamäärät tarpeettoman isoiksi", ja toisaalta "Syön nämä nyt, ja kun ajaudun johonkin normaali- ja ylipainon rajoille, voin taas laihduttaa.".
Täytynee vaan syödä sen enempää ajattelematta...
keskiviikko 9. tammikuuta 2008
Nyt se sitten iski...
Tämä blogi tosiaankin päivittyy aika vauhdilla, jos nyt tätä edes kukaan lukee... Johtuu varmaan vaihtelevista mielialoistani, jotka tuovat mukanaan aina jonkun uuden fiilingin.
Vetäsin äsken sen omatekemäni jääkahvin, ei se edes onnistunut hyvin. Olen alkanut miettiä, että kun pitäisi syödä noin kolmen tunnin välein (tai niin minä ainakin teen, ja 2-3 h aterioiden välissä on kai suositus), niin onko sillä väliä, jos juo jotain siinä välissä? Siis muuta kuin vettä, mun tapauksessa kahvia maidolla (ja juon siis kahvia kohtuudella, sen takia vaan että saan sen 2dl maitoa juotua päivässä). Alkoi oikein häiritsemään, ja ärsyttää kun seuraavaan ruoka-aikaankaan ei ole tavattomasti aikaa ja tuntuu siltä kuin oisin tässä välissä syönyt kun join ton kaffen.
Nyt hiipi taas se huono omatunto päähän, tollasesta pikkujutusta. Mun on kai pakko lähteä kävelylle, pitäis kai koirakin ottaa mukaan. Jos se käyttäytyisi, voisi kävely rauhoittaakin hermoja ja viedä nuo turhat ajatukset mieltä raastamasta.
Vielä pikkusen voisin tässä purkaa ajatuksiani. Ärsyttää todella paljon, kun välillä vaikuttaa, että äiti yrittää olla mun ravintoterapeutti... Ei ole niin helppoa syödä saamieni ohjeiden mukaisesti, ja sitten vielä äiti tulee kertomaan miten ihmiset normaalisti syövät kaksi lämmintä ateriaa päivässä! Se piirsi oikein sellasen ihme kaavion. Saan kyllä äipältä ymmärrystä ja tukea, mutta aina ei muistu että teen jo nyt töitä syödäkseni enemmän, vaan pitää alkaa puhumaan "normaalista syömisestä". ÄRRR.
Vetäsin äsken sen omatekemäni jääkahvin, ei se edes onnistunut hyvin. Olen alkanut miettiä, että kun pitäisi syödä noin kolmen tunnin välein (tai niin minä ainakin teen, ja 2-3 h aterioiden välissä on kai suositus), niin onko sillä väliä, jos juo jotain siinä välissä? Siis muuta kuin vettä, mun tapauksessa kahvia maidolla (ja juon siis kahvia kohtuudella, sen takia vaan että saan sen 2dl maitoa juotua päivässä). Alkoi oikein häiritsemään, ja ärsyttää kun seuraavaan ruoka-aikaankaan ei ole tavattomasti aikaa ja tuntuu siltä kuin oisin tässä välissä syönyt kun join ton kaffen.
Nyt hiipi taas se huono omatunto päähän, tollasesta pikkujutusta. Mun on kai pakko lähteä kävelylle, pitäis kai koirakin ottaa mukaan. Jos se käyttäytyisi, voisi kävely rauhoittaakin hermoja ja viedä nuo turhat ajatukset mieltä raastamasta.
Vielä pikkusen voisin tässä purkaa ajatuksiani. Ärsyttää todella paljon, kun välillä vaikuttaa, että äiti yrittää olla mun ravintoterapeutti... Ei ole niin helppoa syödä saamieni ohjeiden mukaisesti, ja sitten vielä äiti tulee kertomaan miten ihmiset normaalisti syövät kaksi lämmintä ateriaa päivässä! Se piirsi oikein sellasen ihme kaavion. Saan kyllä äipältä ymmärrystä ja tukea, mutta aina ei muistu että teen jo nyt töitä syödäkseni enemmän, vaan pitää alkaa puhumaan "normaalista syömisestä". ÄRRR.
Kaffeilua
Ruokaterapeutti kehotti aloittamaan maidollisen elämän uudestaan... Päivittäin pitäisi käyttää n. 3dl maitoa (tai oikeastaan laktoositonta maitojuomaa), myslin kanssa desi ja lounaalla juomaksi 2dl. En tykkää juoda maitoa sellaisenaan, joten nautin sen kahvin kanssa. Kahvi saa minut todella hyvälle tuulelle! 2dl riittää hyvin kahteen latentapaiseen systeemiin (kahvia + maitoa + vaahdotettua maitoa). Niin hyvää, eikä mitään ylimääräistä pahaa (eihän?). Kahvihan on käytännössä kaloritonta, hehe.
Nyt mulla on pakastimessa jääpalamuotissa kahvia jäätymässä, nimittäin vielä desi maitoa pitäisi juoda ja haluan jäälaten. Miten voinkaan olla näin innoissani jostain kahvista!
Ähms, huomenna siis psykologi. Arveluttaa, miten saan itseäni siellä ilmaistua. Varsinkin suullinen ilmaisu on jonkin asteen probleema minulle. Pelkään, etten saa kerrottua kaikkia ongelmiani ja se sanoo, ettei mua mikään vaivaa... Vaikka eihän niin voi käydä! Viimeksi kun kävin psykologilla (siis kerran olen käynyt, toinen kuin se jolle huomenna), jäi jotenkin tyhjä olo ja loppupäivä meni ahdistuksessa... Tunsin itseni tyhmäksi ja koin, että ainnoin itsestäni turhan yksinkertaisen kuvan. Tosin monet muutkin ovat kuvailleet ensimmäisiä käyntejään tuollaisiksi.
Tänään ja eilen olen jostain syystä ollut erityisen toimelias! Olen onnistunut heräämään aikaisin ja kävellyt paljon, sain jopa kirjaston kirjat palautettua... Hyvä minä! Vielä kun riittäisi puhtia loppupäivällekkin, tänään en aio luistaa mistään...
//Lisään tähän vielä, että rakastan kävelemistä, mutta ongelmaksi on muodostunut jalkateräni, joita en saa pidettyä lämpiminä... Jäätyneet jalat rajoittavat elämääni ihan liikaa! Pöh.
Nyt mulla on pakastimessa jääpalamuotissa kahvia jäätymässä, nimittäin vielä desi maitoa pitäisi juoda ja haluan jäälaten. Miten voinkaan olla näin innoissani jostain kahvista!
Ähms, huomenna siis psykologi. Arveluttaa, miten saan itseäni siellä ilmaistua. Varsinkin suullinen ilmaisu on jonkin asteen probleema minulle. Pelkään, etten saa kerrottua kaikkia ongelmiani ja se sanoo, ettei mua mikään vaivaa... Vaikka eihän niin voi käydä! Viimeksi kun kävin psykologilla (siis kerran olen käynyt, toinen kuin se jolle huomenna), jäi jotenkin tyhjä olo ja loppupäivä meni ahdistuksessa... Tunsin itseni tyhmäksi ja koin, että ainnoin itsestäni turhan yksinkertaisen kuvan. Tosin monet muutkin ovat kuvailleet ensimmäisiä käyntejään tuollaisiksi.
Tänään ja eilen olen jostain syystä ollut erityisen toimelias! Olen onnistunut heräämään aikaisin ja kävellyt paljon, sain jopa kirjaston kirjat palautettua... Hyvä minä! Vielä kun riittäisi puhtia loppupäivällekkin, tänään en aio luistaa mistään...
//Lisään tähän vielä, että rakastan kävelemistä, mutta ongelmaksi on muodostunut jalkateräni, joita en saa pidettyä lämpiminä... Jäätyneet jalat rajoittavat elämääni ihan liikaa! Pöh.
tiistai 8. tammikuuta 2008
Eräs tiistai.
Kirjoitusfiilis ei hellittänyt, joten kerron nyt päivästäni, joka oli yllättävän leppoisa.
Aamulla oli hammaslääkäri, ei siinä ihmeempiä, paitsi että sain itseni superaikaisin ylös sängystä! Stressasin hammastarkastusta, edellisestä oli ehtinyt kulua jo kaksi vuotta. Sen jälkeen palasin kotiin jumittamaan, ja kun sain jumittamisesta tarpeekseni ajoin kuntopyörällä. Kerrankin viitsin tehdä sen keskellä päivää, yleensä se jää päivän viimeiseksi koettelemukseksi! Tuli hyvä fiilis ja sain raahattua itseni suihkuun.
Päivällisestä pitää laittaa oikein erityismaininta, sillä sain lempiruokaani eli linssikeittoa. Äiti se osaa.
Lähdin koiran kanssa ulos. Siellä oli paljon ihmisiä ja koira intoili liikaa, mutta se olikin ainoa tilanne tänään, jossa hermojani koeteltiin.
Illemmalla tuntui että stressi oli taas tuloillaan, mutta häädin sen pois lähtemällä kävelylle itsekseni. Kävin samalla kaupassa, joka sijaitsee hieman kauempana kodistani. Sitten kiertelin katuja ja kuuntelin hyvää musiikkia yli tunnin ajan. Jalat olivat kuitenkin niin jäässä, että oli pakko kiiruhtaa kotiin... Nyt särkee, kun taisivat aika pahasti paleltua. Ähs.
---
Söin tänään lähes r-terapeutin ohjeiden mukaisesti, sain jopa lounaan syötyä, se kun jää usein välistä.
AAMUPALA
2 dl Tropicana Appelsiinituoremehua
2 dl Pirkan hedelmäistä mysliä
Alle 1 dl Pro Feel-maitojuomaa
LOUNAS
2 Tempo Kevyt-leipää
Keiju-margariinia
Julia17%-juustoa
Paprikaa
1 herkkusieni
PÄIVÄLLINEN
2 annosta linssikeittoa
(linssejä, perunaa, porkkanaa, paprikaa, maissia, valkosipulia, mausteita)
VÄLIPALA
1 Tempo Kevyt-leipä
Keiju-margariinia
Julia17%-juustoa
ILTAPALA
Persikkaraejuustorahkaa
(2 persikanpuolikasta = ~120g, 1 dl raejuustoa, 1 dl maitorahkaa)
---
Waaff. En taaskaan tiedä mitä noista määristä pitäisi ajatella. Ehkä pitää vaan niellä. Enpähän ole itse määristä päättänyt, joten...
Aamulla oli hammaslääkäri, ei siinä ihmeempiä, paitsi että sain itseni superaikaisin ylös sängystä! Stressasin hammastarkastusta, edellisestä oli ehtinyt kulua jo kaksi vuotta. Sen jälkeen palasin kotiin jumittamaan, ja kun sain jumittamisesta tarpeekseni ajoin kuntopyörällä. Kerrankin viitsin tehdä sen keskellä päivää, yleensä se jää päivän viimeiseksi koettelemukseksi! Tuli hyvä fiilis ja sain raahattua itseni suihkuun.
Päivällisestä pitää laittaa oikein erityismaininta, sillä sain lempiruokaani eli linssikeittoa. Äiti se osaa.
Lähdin koiran kanssa ulos. Siellä oli paljon ihmisiä ja koira intoili liikaa, mutta se olikin ainoa tilanne tänään, jossa hermojani koeteltiin.
Illemmalla tuntui että stressi oli taas tuloillaan, mutta häädin sen pois lähtemällä kävelylle itsekseni. Kävin samalla kaupassa, joka sijaitsee hieman kauempana kodistani. Sitten kiertelin katuja ja kuuntelin hyvää musiikkia yli tunnin ajan. Jalat olivat kuitenkin niin jäässä, että oli pakko kiiruhtaa kotiin... Nyt särkee, kun taisivat aika pahasti paleltua. Ähs.
---
Söin tänään lähes r-terapeutin ohjeiden mukaisesti, sain jopa lounaan syötyä, se kun jää usein välistä.
AAMUPALA
2 dl Tropicana Appelsiinituoremehua
2 dl Pirkan hedelmäistä mysliä
Alle 1 dl Pro Feel-maitojuomaa
LOUNAS
2 Tempo Kevyt-leipää
Keiju-margariinia
Julia17%-juustoa
Paprikaa
1 herkkusieni
PÄIVÄLLINEN
2 annosta linssikeittoa
(linssejä, perunaa, porkkanaa, paprikaa, maissia, valkosipulia, mausteita)
VÄLIPALA
1 Tempo Kevyt-leipä
Keiju-margariinia
Julia17%-juustoa
ILTAPALA
Persikkaraejuustorahkaa
(2 persikanpuolikasta = ~120g, 1 dl raejuustoa, 1 dl maitorahkaa)
---
Waaff. En taaskaan tiedä mitä noista määristä pitäisi ajatella. Ehkä pitää vaan niellä. Enpähän ole itse määristä päättänyt, joten...
Kuulumisia
Whii, toivottavasti kukaan mun tuttu ei lueskele tätä.
Loman jälkeen kouluun palaaminen oli yksinkertaisesti liian vaikeaa. En pystynyt siihen ja kykenin jopa esittämään ahdistukseni äidillenikin, joka vihdoin uskoi ettei minusta ole siihen nyt. Ensin vastahakoisesti, mutta nyt hän on jopa alkanut vakuutella minulle, että olen ihan oikeutetusti kotosalla. Ja siis koulussakin ollaan sitä mieltä, että tässä tilanteessa näin on parempi. Onhan se iso juttu, ja välillä iskee hieman huono omatunto tai joku outo fiilis, mutta sitten tajuan, että en mä nyt oikeasti voi käydä sitä koulua.
Vielä siitä kalorilaskurista. Ei se varmaan ole mulle hyväksi, mutta pelkään, että olen taas koukussa siihen. En tajua miksi on niin kauheaa, jos syö juuri kulutuksensa verran tai hieman vähemmänkin. Lisäksi on ahdistavaa miettiä, onko nyt laskenut tuotteiden painot oikein tai että osaako arvioida, paljon on liikunnalla kuluttanut.
Laskurin kanssa mulla on sama ongelma kuin painoindeksin kanssa, haluan parantua, mutta samalla en todellakaan halua, että painoindeksini on normaali.
Mulla on ylihuomiseksi psykologin aika. Olen käynyt kerran aikaisemmin psykologilla, pari kuukautta sitten, mutta se ei lähtenyt käyntiin, oikeestaan uskon ettei mulla ollut silloin oikeaa asennetta. Joka tapauksessa, haluan aloittaa puhtaalta pöydältä ja siksi vaihdoin psykologia.
Jäi nyt vähän kesken ehkä, mutta pakko mennä koiran kanssa ulos kun haluan joskus herätäkkin huomenna.
Loman jälkeen kouluun palaaminen oli yksinkertaisesti liian vaikeaa. En pystynyt siihen ja kykenin jopa esittämään ahdistukseni äidillenikin, joka vihdoin uskoi ettei minusta ole siihen nyt. Ensin vastahakoisesti, mutta nyt hän on jopa alkanut vakuutella minulle, että olen ihan oikeutetusti kotosalla. Ja siis koulussakin ollaan sitä mieltä, että tässä tilanteessa näin on parempi. Onhan se iso juttu, ja välillä iskee hieman huono omatunto tai joku outo fiilis, mutta sitten tajuan, että en mä nyt oikeasti voi käydä sitä koulua.
Vielä siitä kalorilaskurista. Ei se varmaan ole mulle hyväksi, mutta pelkään, että olen taas koukussa siihen. En tajua miksi on niin kauheaa, jos syö juuri kulutuksensa verran tai hieman vähemmänkin. Lisäksi on ahdistavaa miettiä, onko nyt laskenut tuotteiden painot oikein tai että osaako arvioida, paljon on liikunnalla kuluttanut.
Laskurin kanssa mulla on sama ongelma kuin painoindeksin kanssa, haluan parantua, mutta samalla en todellakaan halua, että painoindeksini on normaali.
Mulla on ylihuomiseksi psykologin aika. Olen käynyt kerran aikaisemmin psykologilla, pari kuukautta sitten, mutta se ei lähtenyt käyntiin, oikeestaan uskon ettei mulla ollut silloin oikeaa asennetta. Joka tapauksessa, haluan aloittaa puhtaalta pöydältä ja siksi vaihdoin psykologia.
Jäi nyt vähän kesken ehkä, mutta pakko mennä koiran kanssa ulos kun haluan joskus herätäkkin huomenna.
perjantai 4. tammikuuta 2008
Kalorilaskuri
Aloitin taas kalorilaskurin käytön... Vaikka tiedän hyvin, että se tulee aiheuttamaan ahdistusta iltaisin päivän saldoa tarkistellessa. Syyskuussa rekisteröidyin kalorilaskuripalveluun, ja se johti siihen että itse asettamani säännöt tiukentuivat entisestään, esim. moni tuote muuttui sen myötä 'kielletyksi' jne. ja koko ajan piti olla koneen ääressä laskemassa kaloreita... Lupasin itselleni, etten enää käyttäisi sitä... Nyt sitten tyhmänä hetken mielijohteesta aloitin käytön taas!
Toisaalta tänään huomasin, että se voi olla (joinain päivinä) paranemisen kannalta myönteinenkin juttu. Kuten tänään. Olisin syönyt huomattavasti vähemmän, ellen olisi tarkistanut kalorimääriä, vaje jäi ensin sen verran suureksi. Noh, iltapala oli aika tuhti, ja jostain syystä vatsa turposi ja oli kipeä, mikä ei tuntunut yhtään kivalta. Meinasi huono omatunto hiipiä mieleen, vaikka vaje oli edelleen aika huomattava (enkä ollut edes ilmoittanut liikunnalla kulutettuja kaloreita)... Lähdin koiran kanssa kunnon iltalenkille ja olo tuli mukavammaksi. Nyt pitäisi vaan miettiä että onko kalorilaskurista enemmän hyötyä vai haittaa - siis paranemisen kannalta...
Voi paska, kello on paljon. Huomenna pitäis herätä jotenkin ajoissa, jotta saisi kaikki ateriat tungettua yhteen päivään... Ähs. Pitää lopettaa.
Toisaalta tänään huomasin, että se voi olla (joinain päivinä) paranemisen kannalta myönteinenkin juttu. Kuten tänään. Olisin syönyt huomattavasti vähemmän, ellen olisi tarkistanut kalorimääriä, vaje jäi ensin sen verran suureksi. Noh, iltapala oli aika tuhti, ja jostain syystä vatsa turposi ja oli kipeä, mikä ei tuntunut yhtään kivalta. Meinasi huono omatunto hiipiä mieleen, vaikka vaje oli edelleen aika huomattava (enkä ollut edes ilmoittanut liikunnalla kulutettuja kaloreita)... Lähdin koiran kanssa kunnon iltalenkille ja olo tuli mukavammaksi. Nyt pitäisi vaan miettiä että onko kalorilaskurista enemmän hyötyä vai haittaa - siis paranemisen kannalta...
Voi paska, kello on paljon. Huomenna pitäis herätä jotenkin ajoissa, jotta saisi kaikki ateriat tungettua yhteen päivään... Ähs. Pitää lopettaa.
Teehetki
Turvauduin teen piristävään vaikutukseen, väsyttää sen verran. Päiväunia en aio ottaa, muutenkin nukkunut vähän mihin aikaan sattuu, kun unirytmi on sekoittunut. Joulun jälkeen olen ollut väsynyt, varmaan stressin ja syömisten takia...
Joulu oli joten kuten siedettävä, pieni pettymys kuitenkin. Huomasin taas miten vaikeaa on syödä "oikein". En vain osaa, haluaisin joko jättää syömättä tai sitten ahmia. Mitään vakavaa ahmimishäiriötä minulla ei ole, mutta ahmin nykyään aina kun annan itselleni luvan syödä edes vähän herkkuja. Joulun syömisten takia petyin itseeni ja lisäksi sain myös fyysesti pahan olon. Seuraavat päivät menivät sitten lähes paastoten, mutta onneksi ei sen enempää... Megahuonoa omatuntoa en kuitenkaan saanut, mutta tulipa taas todistettua etten osaa yhtään poiketa syömistottumuksistani ilman jonkinlaista ongelmaa... Masentavaa. En usko pitäväni herkkupäivää vähään aikaan, siitäkin mennyt maku.
*
Lueskelin tuossa aiempia ruokapäiväkirjamerkintöjä, ajalta ennen ravintoterapeuttia... Nykyään määrät ovat suuremmat, ja niitä tullaan vielä kasvattamaan. Nyt ei olisi yhtään motivaatiota syödä r-terapeutin ohjeiden mukaisesti, haluaisin niin heittäytyä syömättömyyteen. Se antaa niin paljon enemmän mielihyvää minulle, miten herkulliselta ja houkuttelevalta vaihtoehdolta se kuulostaakaan! Kun ei syö, ei tarvitse myöskään murehtia...
MUTTA, eihän se noin mene. Tai menee se, jos annan sen mennä, mutta en saa antaa... En halua kuitenkaan tuhota itseäni. En halua olla näinkään laiha, tai no, ainakaan laihempi, mutta haluan elää yhtä kontrolloidusti kuin ennen. Edelleen pelottaa - mitä minulle jää, jos ja kun tästä häiriöstä ei ole enää mitään jäljellä?
Jotenkin jäänyt se säästö-ajattelutapa päälle. Siis se, että kaikki ruoka jonka vaan pystyy karsimaan ruokavaliosta pois, on karsittava. Alitajunnassa tai jossain pääkoppani syövereissä pyörii kysymyksiä. Esimerkiksi, miksi ihmeessä pitäisi syödä viisi kertaa päivässä, kun minulle ei tuota mitään ongelmaa syödä vaikka neljä kertaa päivässä? On vaan pakko toimia mieltään vastaan, vaikka se tuntuu erittäin tukalalta.
Joulu oli joten kuten siedettävä, pieni pettymys kuitenkin. Huomasin taas miten vaikeaa on syödä "oikein". En vain osaa, haluaisin joko jättää syömättä tai sitten ahmia. Mitään vakavaa ahmimishäiriötä minulla ei ole, mutta ahmin nykyään aina kun annan itselleni luvan syödä edes vähän herkkuja. Joulun syömisten takia petyin itseeni ja lisäksi sain myös fyysesti pahan olon. Seuraavat päivät menivät sitten lähes paastoten, mutta onneksi ei sen enempää... Megahuonoa omatuntoa en kuitenkaan saanut, mutta tulipa taas todistettua etten osaa yhtään poiketa syömistottumuksistani ilman jonkinlaista ongelmaa... Masentavaa. En usko pitäväni herkkupäivää vähään aikaan, siitäkin mennyt maku.
*
Lueskelin tuossa aiempia ruokapäiväkirjamerkintöjä, ajalta ennen ravintoterapeuttia... Nykyään määrät ovat suuremmat, ja niitä tullaan vielä kasvattamaan. Nyt ei olisi yhtään motivaatiota syödä r-terapeutin ohjeiden mukaisesti, haluaisin niin heittäytyä syömättömyyteen. Se antaa niin paljon enemmän mielihyvää minulle, miten herkulliselta ja houkuttelevalta vaihtoehdolta se kuulostaakaan! Kun ei syö, ei tarvitse myöskään murehtia...
MUTTA, eihän se noin mene. Tai menee se, jos annan sen mennä, mutta en saa antaa... En halua kuitenkaan tuhota itseäni. En halua olla näinkään laiha, tai no, ainakaan laihempi, mutta haluan elää yhtä kontrolloidusti kuin ennen. Edelleen pelottaa - mitä minulle jää, jos ja kun tästä häiriöstä ei ole enää mitään jäljellä?
Jotenkin jäänyt se säästö-ajattelutapa päälle. Siis se, että kaikki ruoka jonka vaan pystyy karsimaan ruokavaliosta pois, on karsittava. Alitajunnassa tai jossain pääkoppani syövereissä pyörii kysymyksiä. Esimerkiksi, miksi ihmeessä pitäisi syödä viisi kertaa päivässä, kun minulle ei tuota mitään ongelmaa syödä vaikka neljä kertaa päivässä? On vaan pakko toimia mieltään vastaan, vaikka se tuntuu erittäin tukalalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
