Säätöä

[poistettu.]

----

Tällä viikolla olin ensimmäistä kertaa ravintoterapeutilla. Tunnen, että siitä oli hyötyä, sillä olen nämä muutamat päivät (jos nyt tätä päivää ei lasketa, mutta r-terapeutti sanoi että herkkupäivä kerran viikossa on täysin ok...?) olen uskaltautunut syömään hieman enemmän kuin ennen, sillä luotan ravintoterapeutin ohjeisiin, enhän halua laihtua enää. Olen vain sokeasti noudattanut terapeutin ohjeita... Tosin syömiskäyttäytymiseni ei ole muuttunut yhtään vähempi neuroottiseksi, mutta ravintoterapeutin avulla saan painonlaskun loppumaan. Saa nähdä, mitä käy, kun painonlaskun lopettamisen lisäksi pitäisi jossain vaiheessa hankkia lisää kiloja. ÄH.

Teksti X

Riippuvaisuus on pahinta mihin voi sortua. Varsinkin riippuvaisuus muista ihmisistä.

En vain osaa säädellä riippuvuuttani muihin ihmisiin. Kaverisuhteissa ahdistun siitä todella. Olen uskaltanut olla riippuvainen yhdestä ystävästä, mutta en tiedä kykenenkö siihenkään enää.
Toisaalta voin tulla totaalisen riippuvaiseksi ihmisistä, joita tuskin tunnen. Ihmisistä, jotka aina yllättäen ilmestyvät elämääni juuri tylsällä hetkellä kadunkulman takaa. Ongelmana on, että kun alkaa rakentamaan mieleensä kuvaa jostakusta, jota ei edes tunne, todennäköisesti tulee pettymään, kun huomaa totuuden.

On niin ahdistavaa huomata, että joku muu hallitsee ajatuksiani. Niinkuin nyt. Ahdistavaa, ettei saa itse päättää päänsä sisällöstä. Helvetti. Kun tämä joskus loppuu alan 100% itsenäiseksi.

Tuntuu, että mulla on tuhat lukkoa mielessä. On vaikea unohtaa asioita, joita kohtaa jatkuvasti.

JOS ANNAN ITSENI TULLA RIIPPUVAISEKSI JOSTAIN, SIITÄ TULEE MINULLE VÄHINTÄÄN LÄHES KOKO ELÄMÄ.

Tämän tekstin avulla oli tarkoitus poistaa sitä paskaa mun mielestä.

Analysointia

Iski sittenkin kirjoitusfiilis.

Jauhan täällä pääasiassa syömisistäni, mutta ajattelen (jonkinverran) muutakin. Riippuu päivästä... En edes tiedä mikä siihen vaikuttaa, joinain päivänä syömättömyys vaan tuntuu paremmalta vaihtoehdolta... Toisina taas päässäni kuuluu terve ääni, ja kaikki on ainakin hetken aikaa ok. Tämä sairaus/häiriö/ongelma/mikä mulla onkaan on hirveän ristiriitainen, ainakin mun tapauksessa. Toisaalta 'terve puoli' minusta haluaisi vain taistella sairautta vastaan, mutta samalla se 'sairas puoli' ahdistaa koko ajan takaraivossa. Se huono omatunto joka toisinaan mielessäni kummittelee, on karmea. Tunnen oikein, kun se hiipii mieleeni ja alkaa levitä. Kuulostaa hassulta, mutta suunnilleen tuolta se tuntuu.

Niinä päivinä, kun syömiset ovat hieman pienemmässä osassa, kirjoitan toiseen blogiin, nimelläni. edit: kirjoitin

Tänään on huono omatunto. Olisi niin paljon helpompaa syödä vähemmän, vähempi normaalisti, niin ei tarvitsisi pähkäillä. Toisaalta tiedän, mihin se ajaa, enkä oikeastaan halua tehdä hallaa itselleni. Yritän päästä tästä ongelmasta eroon, vaikka tuntuu että teen koko ajan väärin. Taas tätä terveen ja sairaan vuoropuhelua.

AAMUPALA
Mysliä ~1,5 dl
Kauramaitoa

VÄLIPALA
25g leipäpala
Margariinia
Juustoa
Kuivattuja omenanpaloja
(100% omenaa)

LÄMMIN RUOKA
Kaksi pienehköä annosta
soijarouhe-herkkusieni-pastaa

VÄLIPALA
25g leipäpala
Juustoa
Mandariini

Äh. Miksi tämä on yhtäkkiä taas näin vaikeaa.
Ehkä tämä tästä kun pääsen ravintoterapeutille kuulemaan miten se syöminen tehdään.

Kuulostaapa angstiselta. Hymyjä.

Välikommentti

Huomasin jälleen, etten ole mikään aamuihminen.
Olin juuri lähdössä kouluun, kun tajusin etten enää ehtisi ajoissa. Iski taas jonkinlainen epätoivo ja ihmeellinen joutilaisuus, sitten itkukohtaus ja loppuenlopuksi uni.
Jotenkin huono omatunto, kun en saanut itseäni kouluun pakotettua. Toisaalta olen tyytyväinen, koska olen saanut tänään aikaiseksi asioita, joita en tavallisena koulupäivänä olisi jaksanut tehdä, kuten myöhässä olevan kirja-arvostelun.

Ilma on masentavin pitkiin aikoihin... Ähs. Ei mulla näköjään ollut mitään tähdellisempää sanottavaa tänään, ainakaan toistaiseksi.

7

Olen onnistunut hankkimaan itselleni flunssan, yllätys... Viimeisten kuukausien aikana olen hommannut itselleni yhden pitkittyneen kuumetaudin/flunssan, enkä halua sen toistuvan. Joten... Täytyy ottaa rauhallisesti. Ahdistaa kun en ole ehtinyt hankkimaan kuntoa edellisenkään taudin jäljiltä, ja nyt täytyy ottaa rauhallisesti ja ainoastaan kävellä!
Kävelen yleensä hurjan paljon, siis ihan muuten vaan. Lisäksi terveenä olen tehnyt 100 vatsalihasta plus selkiä ja ajanut kuntopyörällä (nopeasti) sadan kalorin edestä vähintään viisi kertaa viikossa, lähes joka päivä.
Tosiaankin, sen edellisen kaksi viikkoa kestäneen taudin jäljiltä kunto on nolla. Tanssitunnit jäivät, ähs. Olisi tarkoitus aloittaa tammikuussa uudestaan, ainakin ajatuksena olisi saada edes kohtalainen kunto siihen mennessä! Mutta ei onnistu sairastellessa. Pöh.

Hmm. Tämä tyttö menee sitten nukkumaan kello 0:00, eikä jää tähän jumittamaan...

Tälle päivälle antaisin arvosanaksi 7. Ei täysin kehno, mutta aamu ja iltapäivä menivät sanoisinko perseelleen. Alkoi tuleva viikko ahdistamaan ja jäädyin angstausasteelle. Olin tekemättä mitään, ja sehän on toisinaan varsin epämiellyttävää.

Herkkupäivä

[poistettua paskaa ;`):):)):)]

Pointti: Hanna Partanen yrittää vain myrkyttää teidät aspartaamikevytjugurteillaan.

x

Kesällä havahduin, tajusin, että se "muutaman kilon karistus" oli mennyt hieman liian pitkälle. Tajusin, ennen kuin löysin itseni pohjalta, mutta siltikin hieman liian myöhään.
Elämäni tyhjeni ja ruoka/syöminen/syömättömyys valtasivat ajatukseni, vai menikö se toisinpäin. Ymmärsin, ettei syömiseni ollut normaalia, mutta eihän nyt minulla voinut syömishäiriötä olla. Olinhan siihen asti ollut tasapainoinen, omannut hyvän itsetunnon, enkä ollut löytänyt itsestäni tarvetta miellyttää muita. En myöskään ollut aikoihin tuntenut itseäni lihavaksi.

Vasta lähiaikoina olen alkanut liittämään sanat syömishäiriö ja anoreksia itseeni. Käyttäydyn anorektisesti, mutta anoreksikoksi en tunnustaudu edelleenkään. Syksyn elin ja söin kurinalaisesti sen enempiä miettimättä, kunnes huomasin miten kaikki tuo oli vaikuttanut esimerkiksi vastustuskykyyni. Siitä lähtien elämäni on ollut entistäkin ristiriitaisempaa, koska tajusin, etten voi jatkaa samalla tavalla, ellen halua menettää fyysistä terveyttäni. Toisaalta pelkään lihomista. En tunne itseäni lihavaksi nyt, mutta en uskalla syödä enempääkään. Jos lisään ruokamääriä, hetken menee ok:sti, sitten alkaa ahdistaa ja karsin kaloreita seuraavina päivänä.

Täytän syömisen miettimisellä kaiken sen tyhjän ajan, mitä minulla on. Se on kuin loppumaton projekti, ja minähän rakastan projekteja.

Olen viimeisen kuukauden aikana löytänyt itsestäni enemmän ja enemmän esimerkiksi miellyttämisen tarvetta. Minä haluan miellyttää itseäni. En myöskään kestä sitä, että tuotan mielipahaa ihmisille, joista välitän.
Itseäni miellytän olemalla viehättävä. Kauneus on minulle ykkösarvo, siis sisäinen ja ulkoinen kauneus. Päähäni on iskostunut lause Liikkuva linna-elokuvasta, animesta, jonka näin pari vuotta sitten. Siinä Hauru, turhamainen, hoikka miespuolinen velho huutaa väärän värin hiuksiinsa saatuaan: "Mitä järkeä elää, jos ei ole kaunis?"
Lisäisin tuohon: Mitä järkeä elää jos on keskinkertainen?
Haluan olla viehättävä, kaunis, siro, suloinen, arvokas, viaton...

Satunnaisesti mieleeni putkahtaa epäilyksiä siitä, haluanko edes parantua. Mikä minua odottaa parannuttuani? Onko elämäni sitten helpompaa? Tyhjää se ainakin on edelleen. Yleisesti olen kuitenkin parantumismyönteinen (tänään ei ole sellainen päivä).