perjantai 14. joulukuuta 2007

Säätöä

[poistettu.]

----

Tällä viikolla olin ensimmäistä kertaa ravintoterapeutilla. Tunnen, että siitä oli hyötyä, sillä olen nämä muutamat päivät (jos nyt tätä päivää ei lasketa, mutta r-terapeutti sanoi että herkkupäivä kerran viikossa on täysin ok...?) olen uskaltautunut syömään hieman enemmän kuin ennen, sillä luotan ravintoterapeutin ohjeisiin, enhän halua laihtua enää. Olen vain sokeasti noudattanut terapeutin ohjeita... Tosin syömiskäyttäytymiseni ei ole muuttunut yhtään vähempi neuroottiseksi, mutta ravintoterapeutin avulla saan painonlaskun loppumaan. Saa nähdä, mitä käy, kun painonlaskun lopettamisen lisäksi pitäisi jossain vaiheessa hankkia lisää kiloja. ÄH.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Teksti X

Riippuvaisuus on pahinta mihin voi sortua. Varsinkin riippuvaisuus muista ihmisistä.

En vain osaa säädellä riippuvuuttani muihin ihmisiin. Kaverisuhteissa ahdistun siitä todella. Olen uskaltanut olla riippuvainen yhdestä ystävästä, mutta en tiedä kykenenkö siihenkään enää.
Toisaalta voin tulla totaalisen riippuvaiseksi ihmisistä, joita tuskin tunnen. Ihmisistä, jotka aina yllättäen ilmestyvät elämääni juuri tylsällä hetkellä kadunkulman takaa. Ongelmana on, että kun alkaa rakentamaan mieleensä kuvaa jostakusta, jota ei edes tunne, todennäköisesti tulee pettymään, kun huomaa totuuden.

On niin ahdistavaa huomata, että joku muu hallitsee ajatuksiani. Niinkuin nyt. Ahdistavaa, ettei saa itse päättää päänsä sisällöstä. Helvetti. Kun tämä joskus loppuu alan 100% itsenäiseksi.

Tuntuu, että mulla on tuhat lukkoa mielessä. On vaikea unohtaa asioita, joita kohtaa jatkuvasti.

JOS ANNAN ITSENI TULLA RIIPPUVAISEKSI JOSTAIN, SIITÄ TULEE MINULLE VÄHINTÄÄN LÄHES KOKO ELÄMÄ.


Tämän tekstin avulla oli tarkoitus poistaa sitä paskaa mun mielestä.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Analysointia

Iski sittenkin kirjoitusfiilis.

Jauhan täällä pääasiassa syömisistäni, mutta ajattelen (jonkinverran) muutakin. Riippuu päivästä... En edes tiedä mikä siihen vaikuttaa, joinain päivänä syömättömyys vaan tuntuu paremmalta vaihtoehdolta... Toisina taas päässäni kuuluu terve ääni, ja kaikki on ainakin hetken aikaa ok. Tämä sairaus/häiriö/ongelma/mikä mulla onkaan on hirveän ristiriitainen, ainakin mun tapauksessa. Toisaalta 'terve puoli' minusta haluaisi vain taistella sairautta vastaan, mutta samalla se 'sairas puoli' ahdistaa koko ajan takaraivossa. Se huono omatunto joka toisinaan mielessäni kummittelee, on karmea. Tunnen oikein, kun se hiipii mieleeni ja alkaa levitä. Kuulostaa hassulta, mutta suunnilleen tuolta se tuntuu.

Niinä päivinä, kun syömiset ovat hieman pienemmässä osassa, kirjoitan toiseen blogiin, nimelläni. edit: kirjoitin

Tänään on huono omatunto. Olisi niin paljon helpompaa syödä vähemmän, vähempi normaalisti, niin ei tarvitsisi pähkäillä. Toisaalta tiedän, mihin se ajaa, enkä oikeastaan halua tehdä hallaa itselleni. Yritän päästä tästä ongelmasta eroon, vaikka tuntuu että teen koko ajan väärin. Taas tätä terveen ja sairaan vuoropuhelua.

AAMUPALA
Mysliä ~1,5 dl
Kauramaitoa


VÄLIPALA
25g leipäpala
Margariinia
Juustoa
Kuivattuja omenanpaloja
(100% omenaa)

LÄMMIN RUOKA
Kaksi pienehköä annosta
soijarouhe-herkkusieni-pastaa

VÄLIPALA
25g leipäpala
Juustoa

Mandariini

Äh. Miksi tämä on yhtäkkiä taas näin vaikeaa.
Ehkä tämä tästä kun pääsen ravintoterapeutille kuulemaan miten se syöminen tehdään.

Kuulostaapa angstiselta. Hymyjä.

Välikommentti

Huomasin jälleen, etten ole mikään aamuihminen.
Olin juuri lähdössä kouluun, kun tajusin etten enää ehtisi ajoissa. Iski taas jonkinlainen epätoivo ja ihmeellinen joutilaisuus, sitten itkukohtaus ja loppuenlopuksi uni.
Jotenkin huono omatunto, kun en saanut itseäni kouluun pakotettua. Toisaalta olen tyytyväinen, koska olen saanut tänään aikaiseksi asioita, joita en tavallisena koulupäivänä olisi jaksanut tehdä, kuten myöhässä olevan kirja-arvostelun.

Ilma on masentavin pitkiin aikoihin... Ähs. Ei mulla näköjään ollut mitään tähdellisempää sanottavaa tänään, ainakaan toistaiseksi.

lauantai 1. joulukuuta 2007

7

Olen onnistunut hankkimaan itselleni flunssan, yllätys... Viimeisten kuukausien aikana olen hommannut itselleni yhden pitkittyneen kuumetaudin/flunssan, enkä halua sen toistuvan. Joten... Täytyy ottaa rauhallisesti. Ahdistaa kun en ole ehtinyt hankkimaan kuntoa edellisenkään taudin jäljiltä, ja nyt täytyy ottaa rauhallisesti ja ainoastaan kävellä!
Kävelen yleensä hurjan paljon, siis ihan muuten vaan. Lisäksi terveenä olen tehnyt 100 vatsalihasta plus selkiä ja ajanut kuntopyörällä (nopeasti) sadan kalorin edestä vähintään viisi kertaa viikossa, lähes joka päivä.
Tosiaankin, sen edellisen kaksi viikkoa kestäneen taudin jäljiltä kunto on nolla. Tanssitunnit jäivät, ähs. Olisi tarkoitus aloittaa tammikuussa uudestaan, ainakin ajatuksena olisi saada edes kohtalainen kunto siihen mennessä! Mutta ei onnistu sairastellessa. Pöh.

Hmm. Tämä tyttö menee sitten nukkumaan kello 0:00, eikä jää tähän jumittamaan...

Tälle päivälle antaisin arvosanaksi 7. Ei täysin kehno, mutta aamu ja iltapäivä menivät sanoisinko perseelleen. Alkoi tuleva viikko ahdistamaan ja jäädyin angstausasteelle. Olin tekemättä mitään, ja sehän on toisinaan varsin epämiellyttävää.