Olen lähiaikoina tuntenut itseni alavireiseksi kuten vuosi sitten (ainiin, taisinkin olla masentunut silloin!). Viime viikolla sain paremman aseistuksen kaamosepätoivoon; kirkasvalolamppu! Okei, no ainakin se herättää, vaikutuksista mielialaan en vielä sano mitään.
Viimevuoden loppupuoliskon puursin pitäen joulun mielessä. Tänään lauleskelin ystäväni kanssa joululauluja ja terapiassa kerroin, ettei kuulu muuta kuin joulunodotusta...nolife?
Mikään ei vaan tunnu miltään ja joulu on turvallinen. Se tulee aina. Joulu on paras_mahdollinen syy syödä ja relata, sitä ei edes naistenlehdet kiellä! Pääsen edes muutamaksi päiväksi kokonaan eroon siitä äänestä päässäni, sillä joulunahan on lähestulkoot pakko syödä. Ja nyt toivon ettei kukaan tule sanomaan muuta (ajatella toki saa), haluan varjella ihanaista jouluani.
Pystyn perustelemaan jokaikisen joulukonvehdin itselleni, toisin kuin normaalisti yksi ylimääräinen purkka saattaa aiheuttaa katumusta. Pahinta mulle on ylimääräinen, tarpeeton, sellainen mitä ilman keho tulisi sujuvasti toimeen. Mutta jouluna mikään ei ole ylimääräistä, sillä jouluna on syytä ruokkia myös mieltä! Lisäksi rakastan erityisesti lahjojen antamista ja hankkimista, käytän rutkasti aikaa miettiessäni minkälainen lahja ja kortti sopisi kellekin.
Mutta takaisin koleaan lokakuun viimeiseen viikkoon; olo on turvaton ja täytän kaiken ajan laskemisella. Lasken montako koulutuntia on ennen perjantaita, raksin ja ruksin minkä kerkeän. Vielä kahdeksan viikkoa joululomaan. Viikossa viisi päivää on viikonlopun odottelua, se tekee 5 x 8 = 40 päivää silkkaa odotusta.
tiistai 28. lokakuuta 2008
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Varsin spontaani oksetus
Heräsin tänään ja oksensin. Ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen. Päätin silloin joskus että en aio alistua tekemään mitään niin epämiellyttävää kuin oksentaminen, siis kun olin ihan pentuna vatsataudissa.
Se on ollut jonkinlainen valtataistelu kehoani vastaan. Minähän en perkele oksenna, minä pystyn välttämään sen. Muut eivät.
Lukuisia kertoja vatsassa on kiertänyt ja vatsahapot ovat ryöpsähtäneet suuhuni, mutta olen rauhallisesti hengitellen lähettänyt ne takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.
Tänään kuitenkin refleksi oli niin vahva ja tarvitsin helpotusta etovaan olooni ja niin vain oksensin vetisen yökötyksen lakanoilleni. Siis aivan tahtomattani, se vain tapahtui.
Vaikea vieläkään uskoa, olen pelännyt sitä niin.
En muistanut miltä se tuntui. Nyt tuntuu, että joku porras on ylitetty, en kuollutkaan siihen.
Ahdistavinta on syy, josta en ole varma. Mulla oli eilen herkkupäivä, ja tokitokitoki söin itseni ähkyyn, kuinkas muutenkaan? Kuitenkin söin vähemmän kuin olin suunnitellut(!), leffamässyttelytkin jäi, mitkään överit ei olleet kyseessä. Olisinko voinut syödä niin paljon, noin vain huomaamatta?
Äiti mutisi heti märkää myttyä vessaan kiikuttaessani, että "Söitkö sä eilen liikaa vai mitä...noh voihan se muustakin johtua". Ihan kuin olisin joku bulimikko, en.
Tosin ennen nukkumaanmenoa tankkasin itseni täyteen vettä, koska sokerisuolahötöntötöntöttö oli aiheuttanut järjettömän janon. Olin kirjaimellisesti täynnä vettä, vatsa alkoi pullottaa. En tiedä aiheuttiko se sen, että aamulla väkisinkin nousi jotain ylös.
Tai ehkä olen vain kipeä.
No elämä jatkuu. Yhhr. Piti vaan tulla jakamaan tämä kammotus. Juu, voisi sanoa että mulla on jonkinasteinen vomitofobia!
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Mitä söin tänään, eilen, toissapäivänä
Viime viikolla olin kipeänä, söin oudosti ja olin mökillä. Ehkei se (mikään) ole niin väärin syyslomalla jonkinlaisessa vatsataudin ja flunssan risteytyksessä.
Mökkireissu loppui lyhyeen kun veljenpoika piti viedä kaupunkiin sairaalaan saamaan suonensisäisesti tulehduslääkettä, enkä ehtinyt kerätä hirveästi ylimääräistä kehooni kahden päivän aikana. Toisaalta olin onnellinen, kaikki meni niin hyvin. Söin varmasti liikaa rasvaa, mutta en ahminut enkä edes napsinut aterioiden välillä.
Koulunalku on ollut raskas, kauheasti töitä eikä ole riittänyt aikaa bloggailuun. Toisaalta koulu ahdistaa, jatkuvaa stressiä - ja jossain välissä viikonloppu ja olen yksin pelottavan ruuan kanssa - mutta toisaalta arki tuo rutiinit ja rutiinit = turva. Tosin tänään en saanut itseäni kouluun, olin rättiväsynyt. Äiti soitti töistä ja sanoi että tee nyt jotain järkevää siellä ja niinpä suunnittelin viikonlopun valmiiksi ts. rauhoitin itseäni. Perjantaina teen koulujuttuja, lauantaina olen päättänyt olla sosiaalinen ja mennä kaverin kanssa leffaan ja pitkästä aikaa leffamässytellä kuten normaalit ihmiset tekevät ja sunnuntaina kokkaan jotain hyvää ja sallittua, vaikka kaalilaatikkoa.
Tästä postauksesta oli tulla erittäin tarpeeton ja tylsä, mutta anna antoi minulle aiheen ja rohkaistuin kertomaan teille mitä minä oikeastaan syön. Tiedän, että se on monelle aika paljon, muistan kun "omatoimisen" syömisen ja syömättömyyden jälkeen sain listan niin se tuntui valtavalta. Ja tuntuuhan se välillä edelleenkin, tosin suhtautumiseni noihin määriin menee aikalaista vuoristorataa.
Haluan todistaa teille, että kun paino on kerran laskenut, on sitä todella hankalaa saada nousemaan. Joutuu oikeasti lisäämään syömisiä huomattavasti, että saa edes painonlaskun pysäytettyä. Itselläni painonlasku on pysähtynyt. Painoa ei myöskään ole tullut lisää, vaan se liikkuu 46-48 kilon välillä, aivan kuten lähes vuosi sitten listasyömisen aloittaessani.
Laitan tähän rehellisesti niinkuin syön. Sovellan hieman listaa (esim. korvaan osan leivistä riisikakulla/näkkärillä), ja merkkaan tähän nyt tarkalleen. Liikun varmaan aika normaalisti, kaksi tuntia tanssia per viikko ja aika paljon hyötyliikuntaa, mutta ei mitään suunnattomia määriä.
Aamupala
* puuroa (3 dl keitettyä = 1 dl leseitä) + 1/2 dl maitoa + 3 tl sokeroimatonta pilttiä/omenasosetta TAI 2 dl mysliä + maitoa
* riisikakku/näkkäri + juustoa (1-2 siivua)
* 2 dl mehua
Lounas
Mulla ei ole koskaan ollut tapana syödä kahta lämmintä ateriaa päivässä, joten syön päivässä leipää enemmän (sovittu ravitsemusterapeutin kanssa). Yleensä ihmiset kai syö lämpimän aterian lounaalla, eli varmaan olisi järkevää syödä lämmin ruoka + leipä päällyksineen. Itse syön siis:
* 1 kerrosruisleipä (= 2 siivua ruisleipää, välissä margariinia, juustoa, kasviksia)
* 2 näkkäriä margariinilla
* hedelmä
* 2 dl maitoa (mulla on tapana ujuttaa kahvin sekaan, kun en maidosta pidä)
vaihtoehdoksi mulle on tarjottu myös piimää tai 2 dl viiliä.
Päivällinen
* 3-4 dl kasvisruokaa (olen siis lakto-ovo-vegaani)
* ruisleipä/riisikakku/näkkäri + margariini
* 2 dl maitoa/piimää
Välipala
* hedelmä
Iltapala
* 2 siivua ruisleipää (yleensä margariinilla, juustolla ja kasviksilla)
* 1 riisikakku/näkkäri + juustoa
* 2 dl viiliä/jugurttia
ja siis kasviksia niin paljon kun sielu sietää (hauska ilmaisu, btw :-D), sehän on kuin pistäis rahaa pankkiin!
Mulle on siis merkitty, että 1 leipä = 1 näkkäri ja 1 karjalanpiirakka = 2 leipää. Eri ravitsemusterapeuteilla on kuitenkin eri mielipiteet tosta, kantsii ottaa huomioon.
Mökkireissu loppui lyhyeen kun veljenpoika piti viedä kaupunkiin sairaalaan saamaan suonensisäisesti tulehduslääkettä, enkä ehtinyt kerätä hirveästi ylimääräistä kehooni kahden päivän aikana. Toisaalta olin onnellinen, kaikki meni niin hyvin. Söin varmasti liikaa rasvaa, mutta en ahminut enkä edes napsinut aterioiden välillä.
Koulunalku on ollut raskas, kauheasti töitä eikä ole riittänyt aikaa bloggailuun. Toisaalta koulu ahdistaa, jatkuvaa stressiä - ja jossain välissä viikonloppu ja olen yksin pelottavan ruuan kanssa - mutta toisaalta arki tuo rutiinit ja rutiinit = turva. Tosin tänään en saanut itseäni kouluun, olin rättiväsynyt. Äiti soitti töistä ja sanoi että tee nyt jotain järkevää siellä ja niinpä suunnittelin viikonlopun valmiiksi ts. rauhoitin itseäni. Perjantaina teen koulujuttuja, lauantaina olen päättänyt olla sosiaalinen ja mennä kaverin kanssa leffaan ja pitkästä aikaa leffamässytellä kuten normaalit ihmiset tekevät ja sunnuntaina kokkaan jotain hyvää ja sallittua, vaikka kaalilaatikkoa.
Tästä postauksesta oli tulla erittäin tarpeeton ja tylsä, mutta anna antoi minulle aiheen ja rohkaistuin kertomaan teille mitä minä oikeastaan syön. Tiedän, että se on monelle aika paljon, muistan kun "omatoimisen" syömisen ja syömättömyyden jälkeen sain listan niin se tuntui valtavalta. Ja tuntuuhan se välillä edelleenkin, tosin suhtautumiseni noihin määriin menee aikalaista vuoristorataa.
Haluan todistaa teille, että kun paino on kerran laskenut, on sitä todella hankalaa saada nousemaan. Joutuu oikeasti lisäämään syömisiä huomattavasti, että saa edes painonlaskun pysäytettyä. Itselläni painonlasku on pysähtynyt. Painoa ei myöskään ole tullut lisää, vaan se liikkuu 46-48 kilon välillä, aivan kuten lähes vuosi sitten listasyömisen aloittaessani.
Laitan tähän rehellisesti niinkuin syön. Sovellan hieman listaa (esim. korvaan osan leivistä riisikakulla/näkkärillä), ja merkkaan tähän nyt tarkalleen. Liikun varmaan aika normaalisti, kaksi tuntia tanssia per viikko ja aika paljon hyötyliikuntaa, mutta ei mitään suunnattomia määriä.
Aamupala
* puuroa (3 dl keitettyä = 1 dl leseitä) + 1/2 dl maitoa + 3 tl sokeroimatonta pilttiä/omenasosetta TAI 2 dl mysliä + maitoa
* riisikakku/näkkäri + juustoa (1-2 siivua)
* 2 dl mehua
Lounas
Mulla ei ole koskaan ollut tapana syödä kahta lämmintä ateriaa päivässä, joten syön päivässä leipää enemmän (sovittu ravitsemusterapeutin kanssa). Yleensä ihmiset kai syö lämpimän aterian lounaalla, eli varmaan olisi järkevää syödä lämmin ruoka + leipä päällyksineen. Itse syön siis:
* 1 kerrosruisleipä (= 2 siivua ruisleipää, välissä margariinia, juustoa, kasviksia)
* 2 näkkäriä margariinilla
* hedelmä
* 2 dl maitoa (mulla on tapana ujuttaa kahvin sekaan, kun en maidosta pidä)
vaihtoehdoksi mulle on tarjottu myös piimää tai 2 dl viiliä.
Päivällinen
* 3-4 dl kasvisruokaa (olen siis lakto-ovo-vegaani)
* ruisleipä/riisikakku/näkkäri + margariini
* 2 dl maitoa/piimää
Välipala
* hedelmä
Iltapala
* 2 siivua ruisleipää (yleensä margariinilla, juustolla ja kasviksilla)
* 1 riisikakku/näkkäri + juustoa
* 2 dl viiliä/jugurttia
ja siis kasviksia niin paljon kun sielu sietää (hauska ilmaisu, btw :-D), sehän on kuin pistäis rahaa pankkiin!
Mulle on siis merkitty, että 1 leipä = 1 näkkäri ja 1 karjalanpiirakka = 2 leipää. Eri ravitsemusterapeuteilla on kuitenkin eri mielipiteet tosta, kantsii ottaa huomioon.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Suklaastressi, juustojännitys ja kakkukauhistus
Veljen vaimo pyysi mua mukaansa mökille. Tyypillistä, juuri kun olin suunnitellut miten menetellä tämän viikon... Aion kuitenkin mennä. Hetkeksi pois kotoolta, ja sitten palaan taas kouluelämään jonka myötä on ehkä helpompaa yrittää neutralisoida minun ja ruuan suhde. Tiedän, että joudun joustamaan; heidän jääkaappiinsa ei yksinkertaisesti mahdu jokaiselle omia juustoja, maitoja jne. Lisäksi minulle mökkeily on ihan hyvä syy hellittää hiukan, tosin joskus ahdistus iskee sitten kotona... Mutta ehkä nyt ei, kun palaan keskelle arkea. Toivon että kaikki menisi kuten silloin kerran mökkireissulla, söin muiden kanssa samaa lounasta ja kahvitellessa otin kaksi konvehtia, ilman mitään ahmimista. Ne olivat vain pieniä makupaloja ja pystyin sallimaan ne itselleni, sillä en ollut jokapäiväisissä ympyröissäni. Se oli lomaa.
Äiti ehdotti, että pyytäisin ystävääni mukaan. Pidinkin sitä hyvänä ideana ja soitin kysyäkseni, mutta hän ei sattunut vastaamaan... Sitten aloin miettiä haluanko todella, sillä ystävälläni on ollut syömishäiriö ja hän tunnistaisi kaiken häiriökäyttäytymisen heti. Minulla ei siis olisi sitä "hätävaraa" sillä tarkkaileva silmä huomaisi välittömästi, jos turvautuisin sairauteen. En aio turvautua, mutta ajatus siitä että jonkinlainen mahdollisuus olisi, on turvallinen. En siis uskalla lähteä täysin ilman tuota sairasta "turvaa", en vielä. Tässä asiassa olen päättänyt kuunnella itseäni, jotta voin oikeasti ladata akkuja tällä reissulla.
Ehkä mun täytyy vain antaa itselleni anteeksi, olen vielä sen verran häiriintynyt tässä suhteessa. Äitikin kannustavasti tokaisi, että "Kyllä tuo aika paljon vieläkin rajoittaa sun elämää"...Aha?
Olen ennenkin ajatellut kysyä tätä ystävääni mukaan, ehkä mun pitää ottaa tavoitteeksi, että seuraavalla lomalla voisin mökkeillä kuten ihmiset toistensa kanssa mökkeilevät, kokematta sitä suureksi suoritukseksi. Haastetta kun riittää jo siinä, että jätän hätäavautumisieni kohteen eli äidin muutamaksi päiväksi ja lähden jonnekkin, josta ei noin vaan tulla kotiin. Elää jonkin toisen ehdoilla, toisen kevytmaidoilla, ja ei-kevyt-juustoilla.
Onneksi veljen vaimo on maailman ymmärtäväisimpiä ihmisiä. Hän on työnsä kautta ollut jonkin verran tekemisissä syömishäiriöisten kanssa. Lisäksi olen aina ihaillut hänen taitoansa syödä, hän osaa kuunella itseään.
Hänen kanssaan on helppo syödä, vaikka sitten kanttarellejä kermakastikkeessa, pähkinäsuklaata tai hienoja juustoja korkein prosentein.
Joten ehkä mä pärjään.
Lähtö on todennäköisesti torstaina, joten todennäköisesti musta kuuluu vielä ennen sitä.
Äiti: Haluatko sä lähteä sinne mökille?
Minä: *huokaus* Jooo... haluanhan mä.
- pelkään vaan niin paljon että lihon.
Sen jätin kuitenkin sanomatta,
ja rauhoittelin itseäni,
ettei kukaan ole päätynyt lihavaksi
muutamassa päivässä.
Minä: *huokaus* Jooo... haluanhan mä.
- pelkään vaan niin paljon että lihon.
Sen jätin kuitenkin sanomatta,
ja rauhoittelin itseäni,
ettei kukaan ole päätynyt lihavaksi
muutamassa päivässä.
Äiti ehdotti, että pyytäisin ystävääni mukaan. Pidinkin sitä hyvänä ideana ja soitin kysyäkseni, mutta hän ei sattunut vastaamaan... Sitten aloin miettiä haluanko todella, sillä ystävälläni on ollut syömishäiriö ja hän tunnistaisi kaiken häiriökäyttäytymisen heti. Minulla ei siis olisi sitä "hätävaraa" sillä tarkkaileva silmä huomaisi välittömästi, jos turvautuisin sairauteen. En aio turvautua, mutta ajatus siitä että jonkinlainen mahdollisuus olisi, on turvallinen. En siis uskalla lähteä täysin ilman tuota sairasta "turvaa", en vielä. Tässä asiassa olen päättänyt kuunnella itseäni, jotta voin oikeasti ladata akkuja tällä reissulla.
Yksi syy on myös se, että häpeän herkuttelua, vaikka se ei olisi ahmimista. Olen aina hävennyt, sillä joskus esimerkiksi siskoni syyllisti minua siitä. Edelleen ihmisten ilmoilla jotain extraa syödessäni tunnen yhtäkkiä olevanikin ylipainoinen amatsooni. Vielä kun tuo rakas ystäväni on onnistunut löytämään sen kultaisen keskitien, en osaisi rentoutua nauttimaan ruuasta hänen kanssaan. Syömiseni on vieläkin niin epänormaalia, vaikka haluan aina näyttää hänelle kuinka pitkälle olen tässä taistelussa päässyt ja kuinka suhtaudun lähes normaalisti ruokaan... Totuus on toinen, mutta en osaa olla kantamatta tervehtyneen roolia, sillä pelkään hänen jättävän minutkin taakseen kuten sairautensa, huomatessaan kuinka monta prosenttia aivokapasiteetistäni on edelleenkin täytetty häiriöisillä ajatuksilla.
Whii. Sitten saapui syyllisyys...
"Hei, mitä teet syyslomalla? Mä meen mökille ja ajattelin oikeestaan ottaa sutkin mukaan mutta sitten tajusin että mähän haluan nauttia lomailusta! Joten hyvää syyslomaa sullekin!"
Aff, eihän lomani onnistuminen voi olla kiinni ystävästäni? Toisaalta olisi todella kivaa, voisimme kävellä pitkiä lenkkejä metsätiellä, kerätä sieniä ja asustella keskenämme veljen vierasmökissä... Kokkailla, keskustella, pelata jatsia ja korttia, olla vaan! Mutta...Whii. Sitten saapui syyllisyys...
"Hei, mitä teet syyslomalla? Mä meen mökille ja ajattelin oikeestaan ottaa sutkin mukaan mutta sitten tajusin että mähän haluan nauttia lomailusta! Joten hyvää syyslomaa sullekin!"
Ehkä mun täytyy vain antaa itselleni anteeksi, olen vielä sen verran häiriintynyt tässä suhteessa. Äitikin kannustavasti tokaisi, että "Kyllä tuo aika paljon vieläkin rajoittaa sun elämää"...Aha?
Olen ennenkin ajatellut kysyä tätä ystävääni mukaan, ehkä mun pitää ottaa tavoitteeksi, että seuraavalla lomalla voisin mökkeillä kuten ihmiset toistensa kanssa mökkeilevät, kokematta sitä suureksi suoritukseksi. Haastetta kun riittää jo siinä, että jätän hätäavautumisieni kohteen eli äidin muutamaksi päiväksi ja lähden jonnekkin, josta ei noin vaan tulla kotiin. Elää jonkin toisen ehdoilla, toisen kevytmaidoilla, ja ei-kevyt-juustoilla.
Onneksi veljen vaimo on maailman ymmärtäväisimpiä ihmisiä. Hän on työnsä kautta ollut jonkin verran tekemisissä syömishäiriöisten kanssa. Lisäksi olen aina ihaillut hänen taitoansa syödä, hän osaa kuunella itseään.
Hänen kanssaan on helppo syödä, vaikka sitten kanttarellejä kermakastikkeessa, pähkinäsuklaata tai hienoja juustoja korkein prosentein.
Joten ehkä mä pärjään.
Lähtö on todennäköisesti torstaina, joten todennäköisesti musta kuuluu vielä ennen sitä.
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
cravingcravingcraving
Crave. Tarpeeksi osuvaa suomenkielistä vastinetta en ole sanalle keksinyt, sanakirjakin tarjoaa vain laimeat himoita ja haluta paljon. Tuntuu, että tuo sana on kaikki mitä tarvitaan kuvailemaan mun nykyistä elämääni. En koe ansaitsevani sitä, sillä kielletynhimoni (ei makean, ei rasvan tai kuiduttomuuden, vaan kaiken kielletyn himo!) on vain pahentunut sen jälkeen kun olen alkanut syömään enemmän (ts. listan mukaisesti). Ennen mulla oli se sama krooninen herkkunälkä, mikä on kestänyt kaikki muistoissani olevat vuodet. Lisäksi vaiheessa, jossa söin vähemmän ja ihan oman jo hieman pipin pääni mukaisesti, mulla oli se tietty anorektinen ylpeys (tiedän miten syödä, muut syövät väärin enkä anna heidän lihottaa minua, you know...). Sitten sain tehtäväkseni toteuttaa listaa ja syödä sen x määrän joka päivä, eikä se x koskaan ollut tarpeeksi vähän että tuo ylpeys olisi säilynyt. Toisinaanhan olen tietenkin tuntenut itseni syöttöporsaaksi. Joten, kun tuo ylpeys on otettu pois, ainut mikä on jäänyt jäljelle on se järkyttävä craving kuusi päivää viikossa.
Haluaisin oikeasti joka päivä mennä kauppaan ja kantaa kotiin Geishaa, Snickersiä, irtokarkkifudgeja, korvapuusteja ja englanninlakuja. Sitten haistelisin niitä, tutkisin niiden rakennetta ja pilkkoisin ensin puoliksi, sitten vielä puoliksi ja puoliksi ja puoliksi kunnes edessäni olisi enää jotain epämääräistä silppua jota ei oikeastaan voisi edes kutsua muuksi kuin tuusannuuskaksi.
En ole päässyt toteuttamaan tätä fantasiaani aivan täysin, sillä en voi sallia ruuan tuhlausta.
Tänään pääsin kuitenkin kuolaamaan tehdessäni cookieita, jonne pilkoin Fazerin sitruunasuklaata. Ensin puoliksi, jugurttimömmötäytteen rakenne on täydellinen! Juuri sellainen leikkaantuva ja seassa on olevinaan jotain crispiäkin. Sitten neljäsosiksi ja sitten vielä kahdeksasosiksi. Ja armotonta nuuhkutusta. Aww. Sitten rasva ja sokeri vaahdoksi, yummy. Säästän jokusen kakkaran itselleni herkkupäiväksi, ja loput annan äitini hoideltavaksi.
Hermot hiukan tiukalla kun vesi yrittää nousta kielelle kaiken aikaa ja päässä huuto suklaasuklaasuklaa. Tämä karsii tehokkaasti muut ajatukset pois kallostani, ei jää tilaa ylimääräisille filosofoinneille, joita ennen harrastin.
Äsken eteisessämme kävi pyörähtämässä siskoni kaveri vuodelta nolla. Viimeksi näin hänet pakastepizzakesänä 2006. Nyt hän kiljui vain nimeäni, et se voi olla sinä! Vähän pitäisi saada lihaa luiden ympärille ymsyms. piiitkästä aikaa kuulen jotain tuollaista! Koen nuo tilanteet epämiellyttäviksi, ihan kuin joku avaisi päänuppini ja näyttäisi kaikille että hei katsokaas kuinka löysällä nämä ruuvit ovatkaan! - tosin tiedän, ettei sanoja yleensä tarkoita sitä niin eikä sano ilkeyttään. Varmaan luulee ainoastaan tekevänsä pienen palveluksen ja huomauttavansa terveelle ihmiselle että ei tarvitse enää laihduttaa, no niin stop. Ja terveet ihmiset kai pystyvät pistämään sen stopin päälle laihdutuksen jälkeen ja alkaa taas elämään vähän enemmän.
Haluaisin oikeasti joka päivä mennä kauppaan ja kantaa kotiin Geishaa, Snickersiä, irtokarkkifudgeja, korvapuusteja ja englanninlakuja. Sitten haistelisin niitä, tutkisin niiden rakennetta ja pilkkoisin ensin puoliksi, sitten vielä puoliksi ja puoliksi ja puoliksi kunnes edessäni olisi enää jotain epämääräistä silppua jota ei oikeastaan voisi edes kutsua muuksi kuin tuusannuuskaksi.
En ole päässyt toteuttamaan tätä fantasiaani aivan täysin, sillä en voi sallia ruuan tuhlausta.
Tänään pääsin kuitenkin kuolaamaan tehdessäni cookieita, jonne pilkoin Fazerin sitruunasuklaata. Ensin puoliksi, jugurttimömmötäytteen rakenne on täydellinen! Juuri sellainen leikkaantuva ja seassa on olevinaan jotain crispiäkin. Sitten neljäsosiksi ja sitten vielä kahdeksasosiksi. Ja armotonta nuuhkutusta. Aww. Sitten rasva ja sokeri vaahdoksi, yummy. Säästän jokusen kakkaran itselleni herkkupäiväksi, ja loput annan äitini hoideltavaksi.
Hermot hiukan tiukalla kun vesi yrittää nousta kielelle kaiken aikaa ja päässä huuto suklaasuklaasuklaa. Tämä karsii tehokkaasti muut ajatukset pois kallostani, ei jää tilaa ylimääräisille filosofoinneille, joita ennen harrastin.
Äsken eteisessämme kävi pyörähtämässä siskoni kaveri vuodelta nolla. Viimeksi näin hänet pakastepizzakesänä 2006. Nyt hän kiljui vain nimeäni, et se voi olla sinä! Vähän pitäisi saada lihaa luiden ympärille ymsyms. piiitkästä aikaa kuulen jotain tuollaista! Koen nuo tilanteet epämiellyttäviksi, ihan kuin joku avaisi päänuppini ja näyttäisi kaikille että hei katsokaas kuinka löysällä nämä ruuvit ovatkaan! - tosin tiedän, ettei sanoja yleensä tarkoita sitä niin eikä sano ilkeyttään. Varmaan luulee ainoastaan tekevänsä pienen palveluksen ja huomauttavansa terveelle ihmiselle että ei tarvitse enää laihduttaa, no niin stop. Ja terveet ihmiset kai pystyvät pistämään sen stopin päälle laihdutuksen jälkeen ja alkaa taas elämään vähän enemmän.
lauantai 11. lokakuuta 2008
Thanks Andy
Tämä päivä on periaatteessa mennyt hyvin, en vain jaksaisi olla tekemisissä oman pääkoppani kanssa. Ei ole nälkä mutta donitsidonitsisuklaadonitsikaakaovegeburgerikonvehtijätski on ehkä paras tapa ilmaista ajatuksiani tänään. Lihon henkisesti ja läskittää. Tiedän etten ole sortumassa mihinkään mutta en vain jaksaisi kuunnella sitä huutoa joka kuuluu kaikkialta missä on rasvaa, sokeria tai vehnäjauhoja.
Onneksi löysin itselleni uutta ruokapornoilua;
Ihana Andy, terapeuttista
Onneksi löysin itselleni uutta ruokapornoilua;
Ihana Andy, terapeuttista
perjantai 10. lokakuuta 2008
Kuka söi kaikki muumit
Mulla taisi olla turhan suuret odotukset eilisen perhesyömingin suhteen, hieman petyin. Oli jopa ankeaa, mutta siihen on monta syytä, esimerkiksi meneillään oleva flunssa/kuumetautini. Ja muutama muukin seikka.
Veljen nelivuotiaita kaksosia vahtiessa meni siihen asti hyvin, kunnes toinen katosi vessaan ja jonkin ajan kuluttua sieltä kuului "Pyyhkimään!"... Oh no. Menin sitten oven taakse sopertamaan, että mitäs jos kokeilisit pyyhkiä itse, kun täti ei ole koskaan joutunut tekemään muille vastaavanlaisia toimenpiteitä (hyh lihansyöjät haisee ja olen hygieniafriikki) :-D . . . No, sitä paperia oli sitten käytetty ihan huolella koko rulla ja vessanpönttö meni tukkoon. Myöhemmin poika kertoi sitten isälleen että "no mä laitoin sen yhen rullan sinne kokonaan ja sit vielä vähän siitä toisesta...", no yritin ilmaista ottavani vastuun kaikesta, eihän se tahallaan sitä tukkinut, mä en ollut hereillä. Oli vähän ongelmia saada pönttö toimimaan mutta veljeni onnistui sitten muutaman tunnin päästä . . .
Veli kokkaili siis ja mä ilmottauduin sillä aikaa (valtava oma lehmä ojassa taasen) menemään kauppaan ostamaan kahvihyvää. Mulla oli tosi hutera olo ja varmaan kuume nousemassa, piti keskittyä että pysyin tajuissani kun kävelin. Menin ensin yhteen kauppaan, enkä ollut keksivalikoimiin tyytyväinen, ja sitten toiseen, eikä senkään keksivalikoima tyydyttänyt vaativaa mussuttelijaa. Otin sitten jotain ja menin takaisin, niin kappas, muut olivat jo syöneet. Siinä sitten kaavin intialaisen kasvispadan jämät ja oli se ihan hyvää, varmaan olisi maistunut paremmin jos olisin ollut vähemmän tukossa. Lisäksi muut olivat jo jättäneet pöydän, ruoka oli jo vähän liian jäähtynyttä ja kaksoset hoputtivat mua syömään nopeamminnopeamminnopeammin, jotta pääsisivät jälkiruuan kimppuun. Ehkei elämäni nautinnollisin päivällinen kuitenkaan, vaikka itse ruuassa ei ollut vikaa.
Fiilis oli ankea, vessaa ei vielä oltu saatu toimimaan, mä olin aika huonossa hapessa, äidillä oli migreeni eikä se olisi jaksanut olla emäntänä ja siskoni riiteli puhelimessa miehensä kanssa, tai no en tiedä onko se jo ex-mies. Mutta niin ihana kun meidän perhe osaakin olla, eilen kukaan ei ollut parhaimmillaan. Ja sitten vielä tää vessaepisodi.
Illalla pakottauduin vielä donitsinmetsästykseen, joo huoh, rakastuin donitseihin about kuukausi sitten. Sitä ennen mun donitsikokemukset oli laskettavissa yhden käden sormilla, mutta sitten päässä napsahti. Ei hajuakaan miksi.
Lähdin trooppisen kosteaan ilmaan käppäilemään, olo oli entistäkin heikompi ja hengitykseni oli pinnallista. Hoin itselleni, että ehkä mä tästä reissusta selviän. Eteenpäin vaan, askel, toinen, kolmas, neljäs. Lähin Arnold's oli kiinni. Voi pasha. Selviydyin metroon ja steissin rasvarinkulapuotiin, jossa sain kunnian olla viimeinen asiakas. Hasselpähkinädonitsi mukaan kiitos.
Äkkiä laukkuun, metroon ja takaisin. Tunnen itseni ylilihavaksi astmaatikoksi, kiitos flunssan ja läskityksen. Peilailen itseäni kaikista mahdollisista lasipinnoista ja näytän kuitenkin elähtyneeltä ja pieneltä. Luisevat kasvot ja poissaoleva katse. Näytän siltä, että minut voisi kaataa kumoon aivan pikkiriikkisellä sormen liikkeellä.
Ja laukussani on donitsi, pahin kaikista. Niin rasvainen, ettei äitinikään syö sellaisia ikinä. Kuka uskoisi? Muilla tytöillä on kauppakasseissaan ananaksia ja tomaatteja.
Kotona lueskelen lehteä ja yritän saada donitsista kaiken irti. Tulee paha olo ja kaadun sänkyyn. Herään 22:40, kun olo on parempi, jatkan lehden lukemista ja siinä samalla syön suklaata, pikkupoikien muumikeksejä ja homejuustoruisleivän, sillä tekee mieli. Sitten sammutan valon ja _menen_ nukkumaan, en nukahda, kuten yleensä herkkupäivänä vain sammun ähkyyni.
Voin siis olla tyytyväinen, vaikka heräsinkin tänään äidin huomautukseen: "Sä sittenkin söit ne kaikki muumikeksit!"
torstai 9. lokakuuta 2008
Toffeetorstai, pizzaperjantai, lakulauantai, suklaasunnuntai
Olen kotona flunssailemassa, ja veljeni on tajunnut käyttää tilaisuutta hyväkseen tuomalla kaksosensa tänne katsomaan Tinttiä videolta... Ihan rauhallisesti sujuu, ainakin toistaiseksi.
Lisäksi veli ilmoitti innoissaan kokkaavansa tänään - meillä.
"Oon ajatellut pitää sellasen J goes India-kokkaussession"
"Ahaa?"
"Niin että mä kutsuisin sitten M:n (siskoni) ja S:n (äitini) sinne teille syömään"
"Meille?"
Hän tulee meille kokkaamaan kormaherkkuja ja kutsuu meidät sitten ystävällisesti kotiimme syömään.
Jippii, pikapaniikki ja jäätyminen;
"Mielenkiintoista, no kyllä se käy, kiva..."
Oikeasti tykkään hirveästi olla perheeni kanssa, jutella rauhassa, juoda kahvia ja no, syödä silloin kun se on minulle mahdollista. Päähäni vaan ryntäsi kasa ristiriitaisia ajatuksia, tänäänhän on vasta torstai ja minulla on yleensä ruokakermapäivä vasta viikonloppuna. Olen nimittäin varma että veljeni käyttää ruuanlaitossa ruokakermaa tai ainakin huoletonta kättä oliiviöljyn suhteen... Muistan kun hän joskus teki ruokaa ja tokaisi huolettomasti "Oho, menikin aika paljon öljyä!".
Haluaisin olla kerrankin spontaani ja huomata, että kannatti. Ei kuitenkaan ole mikään rike pitää herkkupäivää viikolla, mutta mitenköhän viikonloppu sitten sujuu? Niin, sitä en tiedä, sillä harvemmin torstaisin herkuttelen. Periaatteessa voisi olla helpompaakin mennä koko viikonloppu ilman mitään speciaalia, niinkuin totaalikieltäytyminen.
No, söin jo suklaakaurakeksin joten päätetty on, se on tänään.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Facta factum
On jo pitkään ollut tarkoitus listata joitain faktoja itsestäni, sellainen yhteenveto, jonka luettuaan pääsee hieman jyvälle mun blogista, vaikka ei olisi ennen lukenut. Lisäksi toki hieman triviaa.
// Hieman enemmänkin sitä triviaa!
SISÄLTÄÄ VANHENTUNUTTA TIETOA / 060509
Yhteenveto:
* helsinkiläinen
* alaikäinen
* tyttö
pituus 167.5 cm
paino...
...alimillaan 46 kg
...korkeimmillaan 65 kg (alkuvuosi 2007)
...nyt 46 - 48 kg (tuolla välillä liikkuu)
BMI nyt 16.4 - 17.1
- Varsinainen syömishäiriö alkoi kesällä 2007, tosin oma paino/syöminen on aiheuttanut päänvaivaa koko kouluaikani
- Käyttäytymiseni on pääasiassa ollut anorektista ja ortorektista, mutta en silti käyttäisi itsestäni ilmausta anorektikko tai ortorektikko
- Olen kärsinyt jonkinasteisesta (itse sanoisin lievästä) masennuksesta ja paniikkihäiriöoireilusta. Niihin olen saanut lääkkeeksi Seronilia, annostus 40mg (olen käyttänyt n. puoli vuotta ja koen että se on auttanut)
- HUSin hoitoon pääsin vuoden 2008 alussa
- Olin kevätlukukauden 2008 sairaslomalla ja n. puolitoista kuukautta kotiopetuksessa
- Käyn tiheässä terapiassa (2x/vko)
- Pyrin syömään ravitsemusterapeutin listan mukaisesti, mutta en koe olevani valmis nostamaan painoa
- Menkat ovat olleet pois marraskuusta 07
- Olen tottunut pitämään herkkupäivän kerran viikossa, ja noina päivinä ahmiminenkin on tullut tutuksi
- En käytä keinomakeutettuja tuotteita, tai ainakin pyrin pysymään kaukana niistä. Ensinnäkään en halua olla ruokateollisuuden koekaniinina ja siinä samalla myrkyttää kehoani, ja toiseksi koen light-limut yms. itseni pettämiseksi (huom. tämä on vain minuun itseeni kohdistuva ajatus, ehkä pakkomielle, enkä ajattele muista näin), sillä mihin tarvitsisin itsekuria jos voisin litkiä kaloritonta hyvää kaiket päivät, aina kun tekisi mieli kävellä jääkaapille ja pistää suu makeaksi?
- En ole koskaan oksentanut tahallaan, ja olen siitä ylpeä. Oksentaminenkin merkitsee minulle itseni pettämistä (ja tämäkään ajatus ei koske muita, en siis _ todellakaan_ ajattele että muut oksentaisivat ainoastaan koska ovat itekurittomia paskoja, vaan koska ruoka-ahdistus on kasvanut sietämättömäksi)
- Minulla on epäilty olevan epilepsia, mutta tutkimukset ovat vasta meneillään. Olen saanut ainakin kaksi epileptistä kohtausta ja lievempiäkin oireita on esiintynyt
Satunnaista triviaa:
- tykkään itsestäni, vaikka välillä en olekkaan itseni kanssa aivan sovussa
- omistan ihanan koiravanhuksen
- olen lakto-ovo-vegetaristi (thanks anonyymi)
- rakastan kahvia, yleensä juon maitokahvia, mutta mustakin menee
- olen hygieniafanaatikko
- kammoan uimahalleja
- kammoan oksentamista yli kaiken, oksensin viimeksi 8-vuotiaana vatsataudissa, ja päätin etten enää koskaan suostu oksentamaan
- rakastan diagnooseja
- pelkään huomaavani, että olenkin BED-potilas
- kahta en vaihda: suklaata ja linssikeittoa
- olen neuroottinen: tarkistelen ja kehittelen itselleni pakonomaisia rituaaleja (mm. kellonaikoihin liittyviä, portaiden kiipeäminen tietyllä tavalla jne.)
- rakastan testejä ja kaavakkeita
- inhoan sunnuntaita
- käyn kahvilla itseni kanssa ja se on terapeuttisinta toimintaa mitä tiedän
- olen Pick-A-Delin kanta-asiakas, sillä sieltä saa rasvattomaan maitoon tehtyjä kahvijuomia
- rakastan joulua ja juhannusta
- tykkään oikeastaan enemmän antaa lahjoja kuin saada niitä
- olen turhamainen; olen valmis maksamaan suuremman hinnan brändistä (esim. Ben&Jerry's, Campbell's ja tietyt vaatemerkit), vaikka perheeni on aika varaton
- rehellisesti sanottuna inhoan suihkussa käymistä
- minulla on rakkaussuhde kalenteriini
- rakastan ruokakaupassa käymistä
- en tykkää ympyröistä/pilkuista/palloista
- inhoan taftia (se on siis materiaali jota käytetään esim. juhlapuvuissa)
- olin pienenä älyttömän kiinnostunut muinaisesta Egyptistä
- minun on vaikea sietää pikkutyttöjä, pikkupojat ovat söpöjä
- nautin valokuvaamisesta
- rakastan valkosipulia ja oreganoa
- meillä ei ole digiboksia
- minulla on kasvoissa todella hyvä iho, sillä finnejä mulla ei ole lähes koskaan muualla kuin korvalehdissäni
- pahin pakkomielteeni on repiä kaikki haavat/ruvet auki, korvista, kantapäistä, käsivarsista, jaloista... hyi
- en erityisemmin tykkää nukkumisesta (en ikinä ehdi nukkumaan väsyneenä, ja kun pitäisi nukkua olen jo ylikierroksilla...)
- alitajuntaisesti kunnioitan tuuheahiuksisia ihmisiä
- olen kerran käynyt kampaajalla ja se oli traumaattinen kokemus
- koen, ettei psyykeeni yksinkertaisesti kestä siivousta (vaan johtaa totaaliseen hermoromahdukseen)
- minun on sanottu muistuttavan Audrey Hepburnia ja kyllä, olen siitä otettu
- pidän enemmänkin tietokirjoista kuin kaunokirjallisuudesta
- en tykkää kiilakoroista
- suunnittelen aina etukäteen, mitkä alushousut laitan minäkin päivänä (yleensä aina viikon alussa)
- laittaudun nukkumaanmennessäni söpöksi, rakastan yöpaitoja ja käytän unimaskia
- tekstiviestikieleni on varsin omalaatuista
- käytän paljon ruotsinkielisiä ilmauksia
- pidän suurimman osan ajasta isovarpaitani pystyssä
- en juurikaan tykkää teestä mutta silti juon sitä
- lempikahvikuppini on Taika-cappuccinokuppi (Klaus Haapaniemen suunnittelema)
- kun näen jonkun ihanan vaatekappaleen, tulee vesi kielelle
- käytössäni on omenakone, Mac
- inhoan ilmoittautumista (siis ihan minne vaan, tanssitunnille, hammaslääkäriin, lääkäriin)
- lempivärini on jonkinlainen turkoosi
- naksauttelen sormiani (vai pitäisikö sanoa raksauttelen)
- oikeastaan tykkään sateesta
- raitiovaunujen ääni on mielestäni kotoisa
päivitetty 081008
// Hieman enemmänkin sitä triviaa!
SISÄLTÄÄ VANHENTUNUTTA TIETOA / 060509
Yhteenveto:
* helsinkiläinen
* alaikäinen
* tyttö
pituus 167.5 cm
paino...
...alimillaan 46 kg
...korkeimmillaan 65 kg (alkuvuosi 2007)
...nyt 46 - 48 kg (tuolla välillä liikkuu)
BMI nyt 16.4 - 17.1
- Varsinainen syömishäiriö alkoi kesällä 2007, tosin oma paino/syöminen on aiheuttanut päänvaivaa koko kouluaikani
- Käyttäytymiseni on pääasiassa ollut anorektista ja ortorektista, mutta en silti käyttäisi itsestäni ilmausta anorektikko tai ortorektikko
- Olen kärsinyt jonkinasteisesta (itse sanoisin lievästä) masennuksesta ja paniikkihäiriöoireilusta. Niihin olen saanut lääkkeeksi Seronilia, annostus 40mg (olen käyttänyt n. puoli vuotta ja koen että se on auttanut)
- HUSin hoitoon pääsin vuoden 2008 alussa
- Olin kevätlukukauden 2008 sairaslomalla ja n. puolitoista kuukautta kotiopetuksessa
- Käyn tiheässä terapiassa (2x/vko)
- Pyrin syömään ravitsemusterapeutin listan mukaisesti, mutta en koe olevani valmis nostamaan painoa
- Menkat ovat olleet pois marraskuusta 07
- Olen tottunut pitämään herkkupäivän kerran viikossa, ja noina päivinä ahmiminenkin on tullut tutuksi
- En käytä keinomakeutettuja tuotteita, tai ainakin pyrin pysymään kaukana niistä. Ensinnäkään en halua olla ruokateollisuuden koekaniinina ja siinä samalla myrkyttää kehoani, ja toiseksi koen light-limut yms. itseni pettämiseksi (huom. tämä on vain minuun itseeni kohdistuva ajatus, ehkä pakkomielle, enkä ajattele muista näin), sillä mihin tarvitsisin itsekuria jos voisin litkiä kaloritonta hyvää kaiket päivät, aina kun tekisi mieli kävellä jääkaapille ja pistää suu makeaksi?
- En ole koskaan oksentanut tahallaan, ja olen siitä ylpeä. Oksentaminenkin merkitsee minulle itseni pettämistä (ja tämäkään ajatus ei koske muita, en siis _ todellakaan_ ajattele että muut oksentaisivat ainoastaan koska ovat itekurittomia paskoja, vaan koska ruoka-ahdistus on kasvanut sietämättömäksi)
- Minulla on epäilty olevan epilepsia, mutta tutkimukset ovat vasta meneillään. Olen saanut ainakin kaksi epileptistä kohtausta ja lievempiäkin oireita on esiintynyt
Satunnaista triviaa:
- tykkään itsestäni, vaikka välillä en olekkaan itseni kanssa aivan sovussa
- omistan ihanan koiravanhuksen
- olen lakto-ovo-vegetaristi (thanks anonyymi)
- rakastan kahvia, yleensä juon maitokahvia, mutta mustakin menee
- olen hygieniafanaatikko
- kammoan uimahalleja
- kammoan oksentamista yli kaiken, oksensin viimeksi 8-vuotiaana vatsataudissa, ja päätin etten enää koskaan suostu oksentamaan
- rakastan diagnooseja
- pelkään huomaavani, että olenkin BED-potilas
- kahta en vaihda: suklaata ja linssikeittoa
- olen neuroottinen: tarkistelen ja kehittelen itselleni pakonomaisia rituaaleja (mm. kellonaikoihin liittyviä, portaiden kiipeäminen tietyllä tavalla jne.)
- rakastan testejä ja kaavakkeita
- inhoan sunnuntaita
- käyn kahvilla itseni kanssa ja se on terapeuttisinta toimintaa mitä tiedän
- olen Pick-A-Delin kanta-asiakas, sillä sieltä saa rasvattomaan maitoon tehtyjä kahvijuomia
- rakastan joulua ja juhannusta
- tykkään oikeastaan enemmän antaa lahjoja kuin saada niitä
- olen turhamainen; olen valmis maksamaan suuremman hinnan brändistä (esim. Ben&Jerry's, Campbell's ja tietyt vaatemerkit), vaikka perheeni on aika varaton
- rehellisesti sanottuna inhoan suihkussa käymistä
- minulla on rakkaussuhde kalenteriini
- rakastan ruokakaupassa käymistä
- en tykkää ympyröistä/pilkuista/palloista
- inhoan taftia (se on siis materiaali jota käytetään esim. juhlapuvuissa)
- olin pienenä älyttömän kiinnostunut muinaisesta Egyptistä
- minun on vaikea sietää pikkutyttöjä, pikkupojat ovat söpöjä
- nautin valokuvaamisesta
- rakastan valkosipulia ja oreganoa
- meillä ei ole digiboksia
- minulla on kasvoissa todella hyvä iho, sillä finnejä mulla ei ole lähes koskaan muualla kuin korvalehdissäni
- pahin pakkomielteeni on repiä kaikki haavat/ruvet auki, korvista, kantapäistä, käsivarsista, jaloista... hyi
- en erityisemmin tykkää nukkumisesta (en ikinä ehdi nukkumaan väsyneenä, ja kun pitäisi nukkua olen jo ylikierroksilla...)
- alitajuntaisesti kunnioitan tuuheahiuksisia ihmisiä
- olen kerran käynyt kampaajalla ja se oli traumaattinen kokemus
- koen, ettei psyykeeni yksinkertaisesti kestä siivousta (vaan johtaa totaaliseen hermoromahdukseen)
- minun on sanottu muistuttavan Audrey Hepburnia ja kyllä, olen siitä otettu
- pidän enemmänkin tietokirjoista kuin kaunokirjallisuudesta
- en tykkää kiilakoroista
- suunnittelen aina etukäteen, mitkä alushousut laitan minäkin päivänä (yleensä aina viikon alussa)
- laittaudun nukkumaanmennessäni söpöksi, rakastan yöpaitoja ja käytän unimaskia
- tekstiviestikieleni on varsin omalaatuista
- käytän paljon ruotsinkielisiä ilmauksia
- pidän suurimman osan ajasta isovarpaitani pystyssä
- en juurikaan tykkää teestä mutta silti juon sitä
- lempikahvikuppini on Taika-cappuccinokuppi (Klaus Haapaniemen suunnittelema)
- kun näen jonkun ihanan vaatekappaleen, tulee vesi kielelle
- käytössäni on omenakone, Mac
- inhoan ilmoittautumista (siis ihan minne vaan, tanssitunnille, hammaslääkäriin, lääkäriin)
- lempivärini on jonkinlainen turkoosi
- naksauttelen sormiani (vai pitäisikö sanoa raksauttelen)
- oikeastaan tykkään sateesta
- raitiovaunujen ääni on mielestäni kotoisa
päivitetty 081008
maanantai 6. lokakuuta 2008
E-951 on paskaa (part 9432)
Tämä päivä on mennyt täysin neljän seinän sisällä ja fiiliskin on sellainen. Hikinen, turvonnut, yksinäinen, outo, avaruusolio. Kuin takautuma sairasloma-aikoihini, koen itseni laiskaksi, epäsosiaaliseksi ja kelvottomaksi vaikka olen vain parantelemassa itseäni, tällä kertaa fyysisestä sairaudesta (ei flunssaa kummempaa).
Olen vetänyt syömiset aivan läskiksi, tällä kertaa sinne toiseen suuntaan. Tuntuu taas jotenkin lohduttavalta jumittaa ja käyttää olemattomia matematiikantaitojani väärin. Olen jopa häväissyt sisäisen ortorektikkoni ja juonut tänään puoli litraa PepsiMaxia, myrkyttänyt itseäni, vaikkakin sitten olemattomilla kaloreilla. Noin vuosi sitten nimittäin tein itselleni säännön, että (ainoastaan) kipeänä saa juoda lightlimua, sillä silloin pitää juoda eikä vettä uppoa tarpeeksi. Olen juonut aspartaamilitkua kolme kertaa vuoden sisään plus ottanut kahdesti myrkkyhörpyt joltain yksinkertaiselta kaverilta, joten tuskin olen vielä päässyt saastuttamaan kehoani. PLINK! Tietoisku. Tiesittekö, että ruotsalaisen tutkimuksen mukaan Fun Light-mehulla voi tappaa muurahaisia kuten hyönteismyrkyllä? Litkun kanssa kosketuksiin joutuvat murkut kuolevat nimenomaan aspartaamiin.
[link]
[link]
Olen saarnannut asiasta monesti aikaisemminkin, tosin en vähään aikaan. Tiedän, ettei kaikkia kiinnosta oman kehon myrkkypitoisuus ja joillekkin on yksi hailee vaikka elämästä nipsaistaisiin muutama vuosi pois, kun kerran light-tuotteilla voi näännyttää itsensä astetta kivuttomammin. Mutta ainakin itse kuluttajana koen vastuuta (myös) muista. Koen, että käyttämällä keinomakeutettuja tuotteita kasvatan PepsiMax-koukussa olevien syömishäiriöisten määrää, tai siis osaltani edistän sen kasvua. Light-soppaan on niin helppoa turvautua, kun päässä pyörivät vain kalorit. Lisäksi ihan normisyöjätkin on saatu luulemaan, että light on aina paras valinta vaikkei se todellakaan ole niin. Aspartaami eksyy myös lasten kehoihin, jos aikuiset eivät ole tarpeeksi hereillä.
Nyt voin vannoa huomisen olevan myrkytön, vaikka aika todennäköisesti joudun/saan jäädä kotiin sairastamaan.
Olen ollut pikkiriikkisesti yhteydessä ulkomaailmaan tekstiviestein ja sain perjantaiksi sovittua menoa, oikea saavutus! En ollut aluksi kovin innostunut lähtemään erään kaverin ja muutaman tuntemattoman kanssa keikalle, mutta pakottauduin suostumaan ja sekin aika on vaan pois ruualla leikkimiseltä, joten hyvä juttu.
Olen vetänyt syömiset aivan läskiksi, tällä kertaa sinne toiseen suuntaan. Tuntuu taas jotenkin lohduttavalta jumittaa ja käyttää olemattomia matematiikantaitojani väärin. Olen jopa häväissyt sisäisen ortorektikkoni ja juonut tänään puoli litraa PepsiMaxia, myrkyttänyt itseäni, vaikkakin sitten olemattomilla kaloreilla. Noin vuosi sitten nimittäin tein itselleni säännön, että (ainoastaan) kipeänä saa juoda lightlimua, sillä silloin pitää juoda eikä vettä uppoa tarpeeksi. Olen juonut aspartaamilitkua kolme kertaa vuoden sisään plus ottanut kahdesti myrkkyhörpyt joltain yksinkertaiselta kaverilta, joten tuskin olen vielä päässyt saastuttamaan kehoani. PLINK! Tietoisku. Tiesittekö, että ruotsalaisen tutkimuksen mukaan Fun Light-mehulla voi tappaa muurahaisia kuten hyönteismyrkyllä? Litkun kanssa kosketuksiin joutuvat murkut kuolevat nimenomaan aspartaamiin.
[link]
[link]
Olen saarnannut asiasta monesti aikaisemminkin, tosin en vähään aikaan. Tiedän, ettei kaikkia kiinnosta oman kehon myrkkypitoisuus ja joillekkin on yksi hailee vaikka elämästä nipsaistaisiin muutama vuosi pois, kun kerran light-tuotteilla voi näännyttää itsensä astetta kivuttomammin. Mutta ainakin itse kuluttajana koen vastuuta (myös) muista. Koen, että käyttämällä keinomakeutettuja tuotteita kasvatan PepsiMax-koukussa olevien syömishäiriöisten määrää, tai siis osaltani edistän sen kasvua. Light-soppaan on niin helppoa turvautua, kun päässä pyörivät vain kalorit. Lisäksi ihan normisyöjätkin on saatu luulemaan, että light on aina paras valinta vaikkei se todellakaan ole niin. Aspartaami eksyy myös lasten kehoihin, jos aikuiset eivät ole tarpeeksi hereillä.
Nyt voin vannoa huomisen olevan myrkytön, vaikka aika todennäköisesti joudun/saan jäädä kotiin sairastamaan.
Olen ollut pikkiriikkisesti yhteydessä ulkomaailmaan tekstiviestein ja sain perjantaiksi sovittua menoa, oikea saavutus! En ollut aluksi kovin innostunut lähtemään erään kaverin ja muutaman tuntemattoman kanssa keikalle, mutta pakottauduin suostumaan ja sekin aika on vaan pois ruualla leikkimiseltä, joten hyvä juttu.
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
PS. En osaa syödä
Olen kipeänä ja valutin sisuksiini juuri siirapilla (hunaja loppui) terästetyn kaakaon. Ben & Jerrykin asustelevat vatsassani tänään. HEI, olenhan kipeä, kuumehoureissa tekee virheitä ja meillä syödään aina jädeä kipeänä. Seliseliseli, silloin kun olin muhkuraisempi ja löysempi minulla oli kaikelle aina hyvä selitys! En halua siihen takaisin. Viikonlopun viimeiset v i i s i valveillaolotuntia ja pakko vetää läskiksi koska Panadol Hotissakin on SAKKAROOSIA (sokeria valeasussa).
Onneksi huomenna olen vuodepotilaana enkä tarvitse energiaa. Voin olla niin muumio kuin haluan ja nukkua epäonnistumisten ohi. Aamupuurolla ja linssikeitolla mennään, saakeli. On niin epäreilua, ettei se auta mitään että kerään koko viikon aina kehon varastot niin täyteen kuin saan kaikellla turvaruualla, vaan se ahmiminen/suunnittelematon possuilu tulee anyway. En jaksaisi kirjoittaa tällaista paskaa enää koskaan, jokainenhan osaa suunnitella kaunista tulevaisuutta tiukoilla säännöillä ja rikkoa ne kaikki, kuka sellaista haluaisi lukea.
Äh äh. Viikon mittainen syysloma lähestyy, se tekee yhteensä neljä ja puoli viikonloppua putkeen. Voi kun pystyisin ottamaan lomaa myös syömisestä, ihan kokonaan. Ei tarvitsisi miettiä miten paljon tai miten vähän, voisin vain elää.
Tällä viikolla haluaisin vain olla ja homehtua ja pysyä kaukana ravitsemusterapeutista (typerää ehkä).
Ylimääräisiä kahvoja
Ensimmäinen fiilis tänään oli läskitys. Mulle puhutaan kuin mulla ei olisi mitään ylimääräistä mutta kuitenkin löydän kropastani kahvoja vatsasta, reisistä... Pystyn jotenkin hyväksymään itseni, enkä tunne itseäni yliluonnollisen levinneeksi, mutta ahdistusta herättää se, että hoitohenkilökunta, mun suku ja muutenkin kaikki paitsi minä itse ovat lihottamassa minua. Tai siis lempeämmin sanottuna normalisoimassa painoa nostamalla sitä.
Olen nippanappa sinut kilojeni kanssa nyt. Mieluusti laihduttaisin vielä hieman, mutta en halua mitään liikuntarajoitteita tai lisää punnituksia. Olen päättänyt pitää tilanteen tasaisena jotta hoidon puolella oltaisiin vähemmän hysteerisiä ja edes jotenkuten tyytyväisiä. En ole tehnyt mitään väärin, mutta minulta vaaditaan enemmän.
Tähän päivään. Nousin aamulla ylös ja aloin miettiä että jaahas, mikäs mun linja tänään on; sunnuntait kun mulla on ollut tapana vetää vähän sinne päin. Sain kuitenkin järjen äänen esille ja oikeastaan voi hyvinkin olla, että se pelasti mun päiväni. Aamupalalla mietin, tarvitseeko mun syödä riisikakkua juustoineen plus mehua, kun voisin jättää ne poiskin. Tulin siihen tulokseen että todellakin tarvitsee syödä, sunnuntaithan on ahmimisherkkiä päiviä! Ja sitten kiltisti jyystin koko aamupalan.
Eilen meillä oli sukulaisia kylässä ja illaksi menin taas siskolle (melkein naapuriin) hengaamaan. Oli mukavaa, enkä mennyt pilaamaan päivääni ylimääräisillä viikonlopputarjoiluilla, vaikka siihen olisi ollut monta tilaisuutta. Ehkäpä mä jotenkin osaan vielä syödä, vaikkakin sitten listan mukaan.
// edit. Jokainen voi mielessään yliviivata viimeisen lauseen
lauantai 4. lokakuuta 2008
Lauantailöpinää
Taiteilin tämän tekstin siis eilen, lauantaina, mutta en ehtinyt julkaista.
Olin sittenkin eilen melkein koko päivän siskolla muuttoapuna, ja jäin sinne illaksi seuraksi lueskelemaan lehtiä. Päivä alkoi ihan normaalisti, mutta koska suunnitelmiini oli tullut muutos, päätin iltapäivällä pitäväni herkkupäivän. Arvelin myös, että ahmimisen vaara olisi pienempi, kun olin syönyt normiruokaa siihen asti. Lisäksi se sopi hyvin olosuhteisiin, pystyin syömään päivälliseksi mikrovalmiskeittoa, kun monimutkaisempi ruuanvalmistus ei olisi muutto-olosuhteissa onnistunut. Okei siis, sain perusteltua itselleni että tämä päivän vaihtaminen oli ihan oikeutettua.
Ja arvioin ihan oikein; kardinaalimunauksilta vältyttiin ja sisko ehdottikin että hankittaisiin jotain snacksiä muutoksen kunniaksi. Oli juuri sellainen leppoisa ilta, millainen perjantaina kuuluu ollakin. Lueskeltiin lehtiä ja no, syötiin. Tulihan siinä ähky, mutta ahmimisesta ei ollut kyse.
Illalla kävin vielä hakemassa purkin B&J:tä (must) ja keitin myöhäisillan kahvit. Söin jädeä vähän mutta sitten ei enää uponnut, enkä ahtanut itseäni uudestaan täyteen heti kun siihen olisi tuntunut olevan tilaa, kuten ahmiessa. Onnistuin olemaan tyytyväinen suoritukseeni, sillä aikaisemmat viikonloput ovat tänä syksynä menneet yksi toisensa jälkeen puihin.
Aamulla olo oli aika tunkkainen ja pitkästä aikaa sipsejä syötyäni muistin taas mitä on rasvakrapula. Kasvoja kuumottaa ja yh muutenkin ei-niin-miellyttävä olo. Oikeastaan hyvä vaan, niin Ben ja Jerry eivät tänään huutele nimeäni tuolta pakkasesta... Tuskin huomennakaan, sillä hellittämisen jälkeinen päivä on yleensä se kaikista haasteellisin.
Yöllä kylläkin näin sellaista unta, että mun piti päästä johonkin huoneeseen ihmisvirran mukana jonkun kakluuniuunin kautta. Siellä oli kirjureita, jotka kirjoittivat aina selostukset siitä, miksei joku päässyt eteenpäin (ts. jäi jumiin matkan varrella oleviin aukkoihin). Jonkun kohdalle kirjoitettiin: Painaa yli 46 kg. Mä jäin kiinni päästäni ja tunsin itseni epäonnistuneeksi. Jonkinverran paisuneeksi varmaan tunsin itseni, hehheh.
Jos ja kun selviän tästä viikonlopusta kunnialla, jää "hyvä maku suuhun" ja uskon että mulla on vielä toivoa nauttia edes joskus "normaalisti" ruuasta, epäterveellisestäkin, ilman anorektista syyllisyydentuntoa tai BEDin suuntaisia ylilyöntejä.
edit// En ole 100% varma etten ole käyttänyt tuota ihanaa kuvaa aikaisemmin, hei Audreykin söi!
Tänään myöhemmin luvassa raporttia, todennäköisesti.
Ja arvioin ihan oikein; kardinaalimunauksilta vältyttiin ja sisko ehdottikin että hankittaisiin jotain snacksiä muutoksen kunniaksi. Oli juuri sellainen leppoisa ilta, millainen perjantaina kuuluu ollakin. Lueskeltiin lehtiä ja no, syötiin. Tulihan siinä ähky, mutta ahmimisesta ei ollut kyse.
Illalla kävin vielä hakemassa purkin B&J:tä (must) ja keitin myöhäisillan kahvit. Söin jädeä vähän mutta sitten ei enää uponnut, enkä ahtanut itseäni uudestaan täyteen heti kun siihen olisi tuntunut olevan tilaa, kuten ahmiessa. Onnistuin olemaan tyytyväinen suoritukseeni, sillä aikaisemmat viikonloput ovat tänä syksynä menneet yksi toisensa jälkeen puihin.
Aamulla olo oli aika tunkkainen ja pitkästä aikaa sipsejä syötyäni muistin taas mitä on rasvakrapula. Kasvoja kuumottaa ja yh muutenkin ei-niin-miellyttävä olo. Oikeastaan hyvä vaan, niin Ben ja Jerry eivät tänään huutele nimeäni tuolta pakkasesta... Tuskin huomennakaan, sillä hellittämisen jälkeinen päivä on yleensä se kaikista haasteellisin.
Yöllä kylläkin näin sellaista unta, että mun piti päästä johonkin huoneeseen ihmisvirran mukana jonkun kakluuniuunin kautta. Siellä oli kirjureita, jotka kirjoittivat aina selostukset siitä, miksei joku päässyt eteenpäin (ts. jäi jumiin matkan varrella oleviin aukkoihin). Jonkun kohdalle kirjoitettiin: Painaa yli 46 kg. Mä jäin kiinni päästäni ja tunsin itseni epäonnistuneeksi. Jonkinverran paisuneeksi varmaan tunsin itseni, hehheh.
Jos ja kun selviän tästä viikonlopusta kunnialla, jää "hyvä maku suuhun" ja uskon että mulla on vielä toivoa nauttia edes joskus "normaalisti" ruuasta, epäterveellisestäkin, ilman anorektista syyllisyydentuntoa tai BEDin suuntaisia ylilyöntejä.
edit// En ole 100% varma etten ole käyttänyt tuota ihanaa kuvaa aikaisemmin, hei Audreykin söi!
Tänään myöhemmin luvassa raporttia, todennäköisesti.
torstai 2. lokakuuta 2008
Keep yourself busy
Kuten ehkä joku on huomannut, postaustahti on hieman kiihtynyt. Voin paljastaa, että tulen todennäköisesti postailemaan yhtä tiheästi ainakin seuraavat kaksi viikkoa, sillä ensiviikko on väljä ja sitten koittaakin viikon mittainen syysloma.
Edellisen postauksen kysymykseen ei herunut vastauksia, mutta nyt aion käyttää aivan omia aivojani ja suunnitella tähän hieman lauantaita. Juuri lauantain valitsin herkkupäiväksi (voi kun keksisin sille jonkun toisen nimityksen) siksi, että siskoni muuttaa huomenna tähän aivan lähelle, enkä ehdi huomenna auttamaan häntä. Lauantaina olen sitten menossa ihmettelemään uutta asuntoa ja tarvittaessa hjelppimään kamojen järjestelyssä ja niin edelleen. Lauantaina on siis a) muutakin tekemistä kuin se ihana-kamala syöminen, ja b) hyvää seuraa. Voisin vaikka leipoa tuparilahjaksi maailman parhaita cookieita ála Konvehti, ja oikeuttaisin itseni maistamaan (okei, mulla on aivan pikkuinen oma lehmä ojassa).
Teen tällaisia suunnitelmia usein, siis kaikenlaisia tilanteita varten. Se tuntuu jotenkin terapeuttiselta, siten saan asiat sivuun ja voin keskittyä johonkin muuhun.
LAUANTAI 041008
* aamupala: muuten normi, mutta puuroon banaania ja 1 rkl hunajaa.
* lämmin ruoka/lounas: jotain kotiruokaa, jota en kuitenkaan tavallisena päivänä saa syödä. Esim. soijarouhemakaroonilaatikkoa tai sienikastiketta kevytkermaan tehtynä. Normaali määrä.
* välipala: leipää/karjis, normihedelmiä tai sokeroimattomia kuivattuja hedelmiä
* kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia <3>
- Leivo siskolle jotain
- Ostoksille
- Kahville
- Illalla vuokraa leffa ja hyväääää (ei irtokarkkeja)
Btw, olen aika hyvin pysynyt kerran viikossa vaa'alle-lupauksessani. Itselleni siis vain olen luvannut, suosittelen muillekin! On oikeasti niin (ajatus)energianhukkaa tuijotella lukuja päivittäin. Ne kun vaihtelevat anyway, eikä siihen voi mitenkään itse vaikuttaa. Tietysti pakkomielteitä on vaikea hallita, mutta kannattaa haastaa itsensä ja yrittää.
Mulla on paino pysynyt samoissa lukemissa, vaikka pää yrittää kertoa että olisin lihonut. Läskittää nykyään enemmän kuin ennen, ja tuntuu että ajatukseni ovat pelkkää läskiä. Suhtaudun ylilihaviin ihmisiin pelonsekaisesti ja vältellen (se ei ole oikein, mutta teen niin koska pelkään lihovani itse entisiin mittoihini tai niiden yli), mutta joku osa minusta tuntee yhtäläisyyttä heidän kanssaan. Kukapa uskoisi, kun eroa painossa saattaa olla reippaasti yli 50kg.
Tutkimukset suomalaisten liikalihavuuden huolestuttavasta lisääntymisestä kuulostavat minun korviini henkilökohtaiselta loukkaukselta juuri minua kohtaan. Siis en väitä että olen ylipainoinen, tiedän että olen alipainoinen, mutta tulee sellainen fiilis, että hyväksytäänkö minut vain tietyn painoisena? Eli jos olisin ylipainoinen, olisin häpeäksi en vain itselleni vaan myöskin tämän maan tilastotutkimuksille? Onko syntiä ajatellakaan mitään, missä on yli 2,5% rasvaa?
Edellisen postauksen kysymykseen ei herunut vastauksia, mutta nyt aion käyttää aivan omia aivojani ja suunnitella tähän hieman lauantaita. Juuri lauantain valitsin herkkupäiväksi (voi kun keksisin sille jonkun toisen nimityksen) siksi, että siskoni muuttaa huomenna tähän aivan lähelle, enkä ehdi huomenna auttamaan häntä. Lauantaina olen sitten menossa ihmettelemään uutta asuntoa ja tarvittaessa hjelppimään kamojen järjestelyssä ja niin edelleen. Lauantaina on siis a) muutakin tekemistä kuin se ihana-kamala syöminen, ja b) hyvää seuraa. Voisin vaikka leipoa tuparilahjaksi maailman parhaita cookieita ála Konvehti, ja oikeuttaisin itseni maistamaan (okei, mulla on aivan pikkuinen oma lehmä ojassa).
Teen tällaisia suunnitelmia usein, siis kaikenlaisia tilanteita varten. Se tuntuu jotenkin terapeuttiselta, siten saan asiat sivuun ja voin keskittyä johonkin muuhun.
LAUANTAI 041008
* aamupala: muuten normi, mutta puuroon banaania ja 1 rkl hunajaa.
* lämmin ruoka/lounas: jotain kotiruokaa, jota en kuitenkaan tavallisena päivänä saa syödä. Esim. soijarouhemakaroonilaatikkoa tai sienikastiketta kevytkermaan tehtynä. Normaali määrä.
* välipala: leipää/karjis, normihedelmiä tai sokeroimattomia kuivattuja hedelmiä
* kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia kahvia <3>
- Leivo siskolle jotain
- Ostoksille
- Kahville
- Illalla vuokraa leffa ja hyväääää (ei irtokarkkeja)
Btw, olen aika hyvin pysynyt kerran viikossa vaa'alle-lupauksessani. Itselleni siis vain olen luvannut, suosittelen muillekin! On oikeasti niin (ajatus)energianhukkaa tuijotella lukuja päivittäin. Ne kun vaihtelevat anyway, eikä siihen voi mitenkään itse vaikuttaa. Tietysti pakkomielteitä on vaikea hallita, mutta kannattaa haastaa itsensä ja yrittää.
Mulla on paino pysynyt samoissa lukemissa, vaikka pää yrittää kertoa että olisin lihonut. Läskittää nykyään enemmän kuin ennen, ja tuntuu että ajatukseni ovat pelkkää läskiä. Suhtaudun ylilihaviin ihmisiin pelonsekaisesti ja vältellen (se ei ole oikein, mutta teen niin koska pelkään lihovani itse entisiin mittoihini tai niiden yli), mutta joku osa minusta tuntee yhtäläisyyttä heidän kanssaan. Kukapa uskoisi, kun eroa painossa saattaa olla reippaasti yli 50kg.
Tutkimukset suomalaisten liikalihavuuden huolestuttavasta lisääntymisestä kuulostavat minun korviini henkilökohtaiselta loukkaukselta juuri minua kohtaan. Siis en väitä että olen ylipainoinen, tiedän että olen alipainoinen, mutta tulee sellainen fiilis, että hyväksytäänkö minut vain tietyn painoisena? Eli jos olisin ylipainoinen, olisin häpeäksi en vain itselleni vaan myöskin tämän maan tilastotutkimuksille? Onko syntiä ajatellakaan mitään, missä on yli 2,5% rasvaa?
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Henkisesti läski kysyy
Suurin - tai no pitäisikö sanoa päällimmäisin - ongelmani on nykyään se, että ajattelen ruokaa liikaa. Hävettävästi liikaa. Koulussa vihkot täyttyvät donitsihahmotelmista, choccocinokupeista ja niistä englanninlakuista. Koulun jälkeen surffailen ravintoloiden ja makeis-/jäätelövalmistajien sivuilla. Pystyn harvoin kävelemään Fazerin ohi ilman, että menisin sisään mittailemaan irtokarkkivalikoimaa. Kotiin kuljen aina sitä reittiä minkä varrella on KotiPizza ja tiirailen ikkunoista sisään, kuka siellä nyt syö. Saan vaivattomasti kulumaan puolitoista tuntia supermarketissa ostamatta mitään.
Kuuden tuollaisen päivän jälkeen "vapaapäivä syömishäiriöstä" ei olekkaan niin häiriötön -> överit. Joo, olen jauhanut tästä niiin monta kertaa, mutta nyt yritän tosissani muuttaa elämässäni jotain, niin että pystyisin edes joskus nauttimaankin ruuasta, esim. sinä yhtenä päivänä viikossa. Nyt on meneillään suuri aivoriihi itseni kanssa, että miten seuraava viikonloppu (alkaa ylihuomenna, kääks!) olisi mahdollisimman palauttava ja positiivinen kokemus. Vinkkejä otetaan vastaan, joten miten elää viikonloppu kohtuudellisesti mutta ilman sitä täyskontrollia?
Oli tarkoitus jauhaa pidempäänkin, mutta tuli hoppu tanssitunnille.
Kuuden tuollaisen päivän jälkeen "vapaapäivä syömishäiriöstä" ei olekkaan niin häiriötön -> överit. Joo, olen jauhanut tästä niiin monta kertaa, mutta nyt yritän tosissani muuttaa elämässäni jotain, niin että pystyisin edes joskus nauttimaankin ruuasta, esim. sinä yhtenä päivänä viikossa. Nyt on meneillään suuri aivoriihi itseni kanssa, että miten seuraava viikonloppu (alkaa ylihuomenna, kääks!) olisi mahdollisimman palauttava ja positiivinen kokemus. Vinkkejä otetaan vastaan, joten miten elää viikonloppu kohtuudellisesti mutta ilman sitä täyskontrollia?
Oli tarkoitus jauhaa pidempäänkin, mutta tuli hoppu tanssitunnille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
