Koko perheen sunnuntailäskitys?

Äiti tokaisi tänään että mun syömiset/syömättömyydet ovat muuttuneet taas hitusen neuroottisimmiksi. En sitten tiedä, itse olen sitä mieltä että ei, ostinhan tänäänkin kumipolaria 7 pinnaa rasvaisempaa savujuustoa (elikkäs 12%)! Kutsun sitä edistykseksi.

Tänään oli vuorossa taas noin kahden tunnin depressiokohtaus (ympäristökin huomasi tällä kertaa). Niitä tulee aina vapaapäivisin yleensä ennen päivällistä, viikolla en vain ehdi vaipua synkkyyteen vaan suoritan päivät loppuun enemmän tai vähemmän maanisesti ja sitten nukahdan, viisi kertaa viikossa. Siksi yleensä jo lauantaiaamupäivänä odotan maanantaita pelastuksekseni. Ja sunnuntainahan on tunnetusti ainakin triplasti kehnompi olo kuin lauantaina.

Tänään olen katsonut koko päivän kun muut syövät jotain hyvää. Sisko tulee aina sunnuntaisin herkuttelemaan meille, valittamaan mukanaan tuomiensa hiilari-/kalori-/rasvapommiensa lihottavuudesta ja kertomaan kuinka on paastonnut koko aamun jotta on varaa herkutella! Tiedän että se on tyhmää, lyhytnäköistä ja muutenkin ajattelematonta ja hänenKIN kohdallaan kostautuu usein ahminnalla, mutta silti tunnen väkisinkin syyllisyyttä kaikista niistä menneistä herkkupäivistäni jolloin olen syönyt tunnollisesti aamupalan ja lounaan, vaikka en tänäänkään sortunut mihinkään kiellettyyn. Ihmettelen miksi hän puhuu tuollaista minun seurassani, kun tietää ongelmistani. Äiti sanoo, ettei siskoltani (joka on siis iältään lähes kolmekymppinen) voi odottaa, että hän tajuaisi kuinka helposti ahdistun laihdutuspuheista.

Tekee mieli
- suklaata
- Ben&Jerry'sin mitä tahansa jätskiä, missä on suklaata
- Pandan lakua
- donitsia (?!)

Ehei, sainpa nuo ajatukset kirjoitettua ulos päästäni.

Neljä timanttia

Yllätyksekseni tämä logo eksyi minunkin blogiini! Kiitoksia suomenruotsalaiselle. Pistän tämän nyt eteenpäin, mutta en vaivaudu etsimään blogeja joilla tätä kunniamerkkiä ei vielä ole, vaan itsepäisesti annan sen lempparibloggareilleni. Jokainen päättäköön itse, pistääkö timangin jakoon vaiko ei. Tämä on kiertänyt jo niin monet blogit.

Näin tämä kulkee:
1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa
2. Linkitä blogiin, josta palkinnon sait
3. Nimeä vähintään seitsemän muuta blogia palkinnon saajiksi
4. Laita noiden blogien linkit sivuillesi
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit

Joudun itsekin rikkomaan sääntöä #3, sillä seitsemän on hurja luku ja nämä seuraavat neljä blogia ovat minulle tavalla tai toisella kaikista erityisimpiä:

Mehkaus
Ihanan aito ja omaperäinen blogi, kirjoitustyyli ja postaustahti ovat kohdallaan. Antianonyymibloggareiden edelläkävijä, heh!
Filth in the beauty
Blogin visuaalisesta ilmeestä extraplussat! Ainutlaatuinen blogi.
A cry for help...
Anoreksian kanssa painimista ilman proanailua. Tämän lukeminen on mielenkiintoista ajanvietettä, eikä Kuroine bloggaa liian anonyymisti.
Ja huomispäivänä koittaa kuolema
Tätä jää väkisinkin lukemaan, kirjoitustaitoa löytyy ja blogi erottuu edukseen.

Say cheese

Tämä viikko tiivistetysti: ristiriitaisia tunteita, naiiviuutta, toisaalta vainoharhaisuutta, kiirettä, liian vähän joogaa, koulukuvaus ja päivitetty ravitsemusterapeutin lista.
Ravitsemusterapeutti poisti vihdoin sen jokapäiväiseksi tarkoitetun herkun listaltani minua kiusaamasta. Noudatin sitä siis noin viikon about kuukausi sitten, mutta sitten tuli seinä vastaan. Lisäksi välipalajugurtti vaihtui banaaniksi (wtf?) ja lounaalle tuli yksi leipä lisää. Muuten käynti oli aikamoista jumittamista ja olinkin siellä puolitoista tuntia. Sain kuitenkin ilmaistua että uskon ravitsemusterapian auttavan minua jatkossa, joten sovittiin uusi aika syyskuun lopulle (vasta).
Mun terapiaa (siis normi-, ei ravitsemus-) ollaan tihentämässä kahteen kertaan viikossa, mikä hieman tympäisee. Tunnen itseni tarpeeksi normaaliksi nyt kun koulukin on alkanut ja tuntuu että terapiassa mun elämän vastoinkäymisiä yritetään väkisin korostaa, vaikka olisin päässyt niistä täysin yli. Yritän edelleenkin olla kärsivällinen, kun kerran olen sitoutunut tuollaiseen.

Syömingit ovat olleet ihan okei kun ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa pohtia niitä sen enempää. Tänään kaverilla söin leipää ja 17% juustoa, kotona mulla on aina 5% Polaria. Mietin, pitäisikö alkaa käyttämään kotonakin välillä (max.) 15% juustoa, vaikka kasvisrasvaa sisältävää, kun tuntuu että nyt voisi pitkästä aikaa ottaa askeleen eteenpäin. Kyselin tuosta ravitsemusterapeutilta jo jonkin aikaa sitten, ja se sanoi että ei pitäisi vaikuttaa mihinkään. Sitäpaitsi ei siitä ole kauaa kun en vielä ollut niin ehdoton juuri tuon juuston rasvaprossan kanssa, eikä se paino ole laskenut vitoseen siirryttyäni. Aina voi kokeilla, ja jos tunnen rasvaprosenttini nousevan maagisen nopeasti ja radikaalisti voin aina palata takaisin minimiprosentteihin. Pieni haaste, johon voin kuvitella pystyväni.
Vaikka syöminen ei olekaan mahtunut aivan etusijalle elämässäni lähipäivinä, huomaan epävarmuuden iskiessä turvautuvani sairauteen. Mitä siitä jos jään yksin, voinhan mä aina lähteä lenkille / skipata aterian / jne. paskaa.
Lisäksi varsinkin koulussa tunnen itseni armotta äijäksi. En näe juurikaan ylimääräistä peilistä, mutta silti tunnen olevani tilaavievä, kovaääninen, ärsyttävä poijankloppi, tuleva rekkakuski tai jotain. Paksu ääni, leveät hartiat ja muutenkin kömpelö.

PS. Seuraavaksi luvassa Brilliant weblogs-logon kierrättämistä, mutta ei tänään. Kiitoksia suomenruotsalaiselle!