Tilanne

Sydän pamppailen sain aloitettua tämän tekstin, muutaman tekstin olen aloittanut tänä hiljaisena aikana mutta sitten myös lopettanut tallentamatta. Pelkään kirjoittaa tänne, pelkään joutua kierteeseen josta en täysin ole päässyt irti.
Minulla on mennyt hyvin, elämä on muuttunut niin äkkiä niin merkittävästi, rakastan muutoksia. Haluan kuitenkin pitää nuo asiat erillään täältä, mutta sen voin sanoa, että olen erittäin, erittäin onnellinen.
Paino on noussut ja se ahdistaa, ruoka ahdistaa, kontrolloimattomuus ahdistaa mutta se ei yksin hallitse maailmaani. Olen löytänyt jotain joka merkitsee enemmän kuin kontrolli, mutta silti pelko on suuri ja se täyttää ison lohkon siitä ajasta kun olen yksinäni.

En voi lukea blogeja tai kirjoittaa itse sellaista, tässä tilanteessa se tekisi minulle vain hallaa. En kuitenkaan kuoppaa blogiani, sillä tilanteet muuttuvat enkä yksinkertaisesti ole valmis siihen.

Hyvää uuttavuotta jokaiselle ja anteeksi informaatiokatkoksesta <3

Yksi iso kysymysmerkki

Päädyin vihdoin postaamaan... Periaatteessa menee hyvin, tuntuu että tietyt piirteet ja tunteet ovat heräilemässä horroksessa kun kapasiteettiä riittää silloin tällöin muihinkin asioihin kuin ruokaan. Olen ystäväni kanssa käymieni keskustelujen kautta saanut muistikuvia asioista, joilla ennen täytin pääni. Pohdin paljon silloin joskus, kun yli vuoden olen vain elänyt ateriasta toiseen.
Toisaalta taas tuntuu että mulla on kaksi päätä jotka pamahtavat yhteen tasaisin väliajoin ihan kaikessa: ensinnäkin syömisessä, ihmissuhteissa, pakkomielteissäni, tavoissani... Toinen on se joka vaatii täydellistä kontrollia, loputonta puurtamista ja tunteettomuutta ja se toinen taas on turhankin ailahteleva ja leijaileva, haluaisi vaan heittäytyä ja elää spontaanisti.
- > en ole vieläkään oppinut syömään.

Ärsyttää kevyesti se kun toisaalta kuulee koko ajan että "hellitä vähän"
toisaalta äiti haluaisi sanoa mulle että syö paremmin
vähän vähemmän
(siis silloin kuin "vähän hellitän".
Hellittäminen saattaa tarkoittaa, että lappaan hunajaa purkista
en vaan osaa)

Anteeksi, en pysty muodostamaan täyspäisiä postauksia. Kaikki on vaan yksi iso kysymysmerkki mun päässä.

Linkkivinkki ja kolme ranskalaista viivaa

Tässä katsomisen arvoista ajanvietettä:
Superstar - The Karen Carpenter Story
Hauskasti tehty, tosin tarina ei ole mikään öö... riemunkirjava.
(Hmm... Ehkä on tarpeellista tarkentaa tietämättömille, että Karen Carpenter oli laulaja joka kuoli anoreksiaan...joskus)

Pikapäivitys (aka kolme ranskalaista viivaa):
- En ole edelleenkään eksynyt kouluun
- Pidin eilen viimeisen herkkupäivän ennen joulun syöminkejä siskon nimpparien kunniaksi; meni niin nappiin kuin mulla nyt on mahdollista mennä. Eli hyvät fiilingit siitä, nyt ei tartte pohtia syömisiä sen kummemmin pariin viikkoon kun voi vaan paahtaa turvaruualla
- Tänään aion sosiaalisoitua!

Perustavampaa laatua oleva postaus luvassa asap! Koira murhaa mut jos en nyt vihdoin vie sitä pisulle.