Yksi iso kysymysmerkki

Päädyin vihdoin postaamaan... Periaatteessa menee hyvin, tuntuu että tietyt piirteet ja tunteet ovat heräilemässä horroksessa kun kapasiteettiä riittää silloin tällöin muihinkin asioihin kuin ruokaan. Olen ystäväni kanssa käymieni keskustelujen kautta saanut muistikuvia asioista, joilla ennen täytin pääni. Pohdin paljon silloin joskus, kun yli vuoden olen vain elänyt ateriasta toiseen.
Toisaalta taas tuntuu että mulla on kaksi päätä jotka pamahtavat yhteen tasaisin väliajoin ihan kaikessa: ensinnäkin syömisessä, ihmissuhteissa, pakkomielteissäni, tavoissani... Toinen on se joka vaatii täydellistä kontrollia, loputonta puurtamista ja tunteettomuutta ja se toinen taas on turhankin ailahteleva ja leijaileva, haluaisi vaan heittäytyä ja elää spontaanisti.
- > en ole vieläkään oppinut syömään.

Ärsyttää kevyesti se kun toisaalta kuulee koko ajan että "hellitä vähän"
toisaalta äiti haluaisi sanoa mulle että syö paremmin
vähän vähemmän
(siis silloin kuin "vähän hellitän".
Hellittäminen saattaa tarkoittaa, että lappaan hunajaa purkista
en vaan osaa)

Anteeksi, en pysty muodostamaan täyspäisiä postauksia. Kaikki on vaan yksi iso kysymysmerkki mun päässä.

Linkkivinkki ja kolme ranskalaista viivaa

Tässä katsomisen arvoista ajanvietettä:
Superstar - The Karen Carpenter Story
Hauskasti tehty, tosin tarina ei ole mikään öö... riemunkirjava.
(Hmm... Ehkä on tarpeellista tarkentaa tietämättömille, että Karen Carpenter oli laulaja joka kuoli anoreksiaan...joskus)

Pikapäivitys (aka kolme ranskalaista viivaa):
- En ole edelleenkään eksynyt kouluun
- Pidin eilen viimeisen herkkupäivän ennen joulun syöminkejä siskon nimpparien kunniaksi; meni niin nappiin kuin mulla nyt on mahdollista mennä. Eli hyvät fiilingit siitä, nyt ei tartte pohtia syömisiä sen kummemmin pariin viikkoon kun voi vaan paahtaa turvaruualla
- Tänään aion sosiaalisoitua!

Perustavampaa laatua oleva postaus luvassa asap! Koira murhaa mut jos en nyt vihdoin vie sitä pisulle.

Kultainen keskitie

...entä jos ei vaan osaa? Pitäisikö mun unohtaa syöminen ja meditoida itseni valaistumiseen, löytää se kultainen keskitie?
Buddhaa se ei tehnyt ainakaan keskinkertaisen hoikaksi... Ehkä buddhalaista filosofiaa ei voi soveltaa tähän elämäntilanteeseeni :-D


Kaksi peräkkäistä päivää ja hirveästi ravintoarvoltaan mitätöntä ruokaa, eikä mulla ole edes hyvää syytä miksi.
Kukaan ei ole mulle tyrkyttänyt, edes tarjonnut. Ihan omatoimisesti olen ravannut kaupoissa ja sohva-jääkaappi-välillä.
Mitään käsittämätöntä ahmahm-episodia ei ole tullut, ahdistaa vaan helvetisti kun en nykyään rasvakrapuloissa osaa ajatella vaan syön automaattisesti herkkupäivän jämät "vähän vain maistellen" -> oho, loppu -> päivä pilalla ja loput voitte päätellä itse. Vaikka en mitään yökötysähkyilmapallo-olotilaa saavutakkaan, on otettava huomioon, että napani vetää suklaata puoleensa kuin magneetti, eikä fyysiikkani pistä mielettömillekkään määrille hanttiin, jos kyseessä on suuri rakkauteni suklaa. Onni ja autuus niille, jotka eivät kykene syömään suklaata riviä enempää ilman äklötystä. Minä syön _joka herkkupäivä_ varmasti yhtä paljon suklaata kuin keskivertoihmiset syövät jouluaattona! Kun aivot ovat narikassa, pystyn ilman minkäänlaista fyysistä äklötystä vetämään 300g suklaata yhdeltä istumalta. Samana iltana uppoaa suklaata muissa muodoissa vielä lisääkin, määriä ei ole soveliasta paljastaa enempää. Sen sijaan lähes kaikki muut karkit ällöttävät monesti jo ajatuksena, mutta suklaaällötysähkyä en muista. En vaan saa siitä tarpeeksi kun kerran aloitan.
Ahmimisen ja ylensyönnin raja on niin häilyvä, mutta en koe että ahmisin suklaata vaikka söisin sitä puoli kiloa. En syö sitä koska on pakko saada kaapit tyhjiksi ja vatsalaukku äärilleen, vaan sen takia että se on minulle kuin huumetta jota odotan koko viikon. Sen sijaan ei tarvita kuin yksi ylimääräinen ruisleipä tai mehulasi, niin olen julistautumassa BED-potilaaksi. Tässä ei ole mitään logiikkaa.

Noh, anyways. Olen nyt heittänyt nurkkaan vienot toiveet siitä, että saisin viikonloppukontrollin takaisin ennen joulua, olen nimittäin päättänyt tehdä niin!

Ennen joulua, herkkupäiväni sisältää m a k s i m i s s a a n turvaruuat kuten normipäivänä (joita_ ei_korvata_paskalla) plus
päiväkahvilla: viikolla joulukalenterista saadut konvehdit 6 kpl
"iltapalana": levy (max. 200g) suklaata, glögiä
x vara: joku herkku (1 pikkuleivos/jätski yms. jos joutuu kahvittelemaan. En halua herkkupäivänä kuitenkaan kahvitella askeettisesti, jos kerran kahvitella täytyy)

Tiedän, monille noi kolme viimeistä riviä on ihan überherkuttelua, mutta mulle varsin hillittyä sellaista. Mun herkkupäivät ovat aina olleet ihan övereitä ("no kun päivä on jo pilalla"-ajattelu, josta en edelleenkään ole päässyt eroon), mutta ei aikanaan estänyt painon dramaattista laskua / eikä nostanut painoa. Jotenkin olen niin tottunut tohon herkkupäivään, että tiedän ettei päivässä ole mahdollista lihoa vaikka lappaisi urakalla kahden edestä. Tosin jos toiselle päivälle levähtää, niin silloin olen varma että olen lihonut ainakin 5 kiloa, jos nyt realistisesti yritän ajatella. Epärealistisesti ajatellen ainakin 10+ kiloa. Kuten tänään.

Tämä on kaikkien mielestä liikaa, mutta sitten taas huomenna olen liian vähän ja alipainoni on joku ongelma. Kuten sanoin, ei logiikkaa.
SyösyösyöäläsyöäläsyöäläsyöSYÖ