On tässä lähipäivinä/viikkoina ollut vähän sellainen fiilis, että syömishäiriö on valtaamassa enemmän tilaa itselleen mun mielessä. Ei se ole vaikuttanut syömäni ruuan määrään, vielä. Enemmänkin ajatuksiin, liikkumiseen (enemmän pakonomaista, vaikka enhän mä saisi juurikaan liikuntaa harrastaa) ja ruokailuajoista on taas tullut ehdottomampia. En tiedä, ehkä tää on vaan jotain väliaikaista. Olen myös miettinyt, voisiko johtua lääkkestä, jota olen alkanut syömään masennukseeni. Joillekkin syömishäiriöisille se on aiheuttanut anorektisten ajatusten voimistumista. Toisaalta lääkeannokseni on ollut todella pieni, enkä usko, että se on voinut vaikuttaa. Nyt annos pitäisi tuplata, mutta en ole ehtinyt hakea lääkkeitä apteekista... Ehkä se on vaan sairas mieli joka on tajunnut että sen täytyy todella taistella selvitäkseen. En todellakaan tiedä miten taistelussa tulee käymään.
Joka päivä, monta kertaa, kysyn itseltäni, miksi teen tätä. Miksi yritän parantua, syön enemmän jne... En voi sille mitään, etten todellakaan koe, että teen tämän itseni takia. Yritän parantua, jottei esimerkiksi veljeni ja äitini tarvitsisi huolehtia. Nyt kuitenkin tuntuu, etten itse halua. Huomaan odottavani jotain aikaa, jolloin saan heittäytyä syömishäiriöön. En todellakaan haluaisi ajatella noin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti