-

Nyt olen päässyt siis kunnalliseen hoitoon, tai miksi ikinä sitä kutsutaankaan. Ei siis tarvitse käydä yksityisellä ja maksaa itseänsä kipeäksi... Käyntejä on tiheämmin ja hoito kuulemma tehokkaampaa, vaikka en koe että tehostusta olisi tarvittu. Ravintoterapeutti on ollut hyvä juttu, ja olisin halunnut kokeila josko olisin päässyt ongelmistani pelkästään sen avulla.
Tällä viikolla olen käynyt siis somaattisen puolen tarkistuksessa sekä tapaamassa psykiatria. Sain liikuntarajoituksen, vaikka liikunta ei ole ollut kovin suuressa osassa elämässäni. Kontrollointi on kohdistunut pikemminkin syömiseen. Ahdistaa, kun lääkäri ei edes tiennyt paljon syön määrätessään liikuntarajoituksen... Toisaalta olin huojentunut, sillä vaikka olen harrastanut vain vähän liikuntaa, sekin vähä on ollut aika pakonomaista. En siltikään koe että olen ansainnut tuollaista rajoitusta, sillä miksikään hillittömäksi itsekidutukseksi se ei ole mennyt. Nojoo, olinhan minä juuri suunnitellut liikunnan lisäämistä, oikeastaan ruokamäärien suurentumisen takia... Mutta suunnitelmille tuli stoppi. Anyway, aion aloittaa joogan ja harrastaa sitä 1-2 kertaa viikossa, se ei voi vaikuttaa painoon.

Enemmän ahdistaa psykiatri. Kyseisessä psykiatrissa ei ollut mitään vikaa, mutta en tuntenut mitään "yhteyttä" häneen myöskään. Minulla ei ole mitään asioita, joita haluaisin purkaa, en siis tunne puhumista yhtään helpottavaksi. Päin vastoin, minusta tuntuu että annan itsestäni todella yksinkertaisen kuvan, kun puhun väkisin ikävistä asioista, jotka olisivat muuten jo ohitettu.

Nyt pitää lopettaa, jatkan tätä ehkä myöhemmin.