Eilen vihdoin oli aika ravitsemusterapeutille, ja sain viimeinkin kakistettua etten olekkaan syönyt listan mukaan, vaikka itsellenikin pitkään niin uskottelin. Alkuperäiseen listaan tuli yksi välipala lisää ja sitten mun pitäisi ryhdistäytyä eli syödä nekin mitä oon nyt jättänyt usein väliin. Kyseinen ravitsemusterapeutti oli todella hyvä, toisaalta toimi "järjen äänenä", muttei kuitenkaan pistänyt heti listaa uusiksi, mitä pelkäsin. Ahdistus iski kyllä tuosta pienestäkin lisäyksestä, sillä listani oli mielestäni jo valmiiksi vähintäänkin vaativa, enkä täysin pystynyt toteuttamaan sitä. Tänään sain kuitenkin kiltisti nieltyä sen välipalajugun ja muutenkin olen pysynyt listassa paremmin. Pelonsekaisin tuntein odotan, miten jatkossa onnistuu. Välipalat mukaanlaskien minun tulisi syödä kuusi kertaa päivässä...En mä haluaisi tätä. Toisaalta olen huomannut, ettei mun kannata edes kysyä itseltäni, sairaus tuntuu vielä turvallisemmalta vaihtoehdolta. Voin aina laihduttaa takaisin, jos maailma 50+ -kiloisena ei miellytä. Voinko? Mitä ovat ne tarinat, kun paino on pompannut hallitsettomasti neljäseiskasta kolmekymmentä kiloa ylöspäin? Tuollaiset ajatukset kummittelevat, pitääkö mun vain luottaa ja toivoa parasta? Syödä, ja katsoa miten minun käy.
Sain tänään postista epikriisin ja siinä alareunassa oli diagnoosi F50.9 Syömishäiriö. En tiedä miksi tuntuu niin helpottavalta, kun se on virallista. Vaikkakin sen tarkemmin määrittelemätöntä.
1 kommentti:
Oh, saan kylmiä väreitä kun kuulenkin sanan ravitsemusterapeutti.
Itse kun jouduin sinne joskus seitsemän vuotiaana ensimmäisen kerran, kun pienenä olin hieman ylipainoinen, ja muistan, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Olen katkera vanhemmilleni, jotka pienen ylipainon takia veivät mut ties minne sairaaloiden ravitsemusjuttuihin ja nyt musta on tullut painoani 24/7 vahtaava lihava bulimikko.
Voimia sinulle :)
Lähetä kommentti