Festarit olivat mainiot.
Kaikki meni erittäin hyvin, kunnes eilen aamupäivällä sain jonkinlaisen kohtauksen kaverin huoneessa 100 kilsaa kotoa.
Kaikki neljä raajaa krampissa ja sitten hetki (tai enemmänkin?) tajuttomuutta. Kun heräsin, ympärilläni oli neljä tuntematonta miestä, yhdellä käsissään mun lääkepurkki. Joku sanoi "anoreksia". Ensinnäkin olin aivan suunniltani kauhusta, sillä en ymmärtänyt ketä nämä kauheat ihmiset olivat jotka kiusoittelivat minua, kun eivät päästäneet vaipumaan uneen. Kaiken lisäksi he olivat kaivaneet jostain lääkekätköni ja tiedon syömishäiriöstä, jonka olin koko matkan koittanut parhaani mukaan peittää. Olin kuulemma sanonut syöväni seuraavaksi koiran.
Olin kaatunut ja etuhammas oli mennyt poikki. Huulessa haava. Leuka mustelmilla ja turvoksissa. Hiukset olivat veren peitossa. Sitten vain niiden ambulanssimiesten kyydillä Helsinkiin ja mulle tehtiin kaikenlaisia testejä, kaikki oli ok. Vielä tutkitaan. Torstaina saan uuden hampaan. Että tällaista.
Kaiken arvellaan johtuvan rasituksesta, ensin tanssikurssi ja sitten festarit, siellä lisää tanssia ja säälittävät yöunet.
Nyt en tiedä, pystynkö menemään tanssiin. Se mua tässä eniten huolettaa. Toisaalta pitäisi sitten kai syödäkin enemmän, koska keho ei kestänytkään viimeviikkoistakaan perussafkaamisella. Ahdistaa vaan alkaa säätelemään ruokailuja itse. Toisaalta voisinhan mä sen ravitsemusterapeutin herkun ottaa takasin nyt tämän viikon ajaksi, että pysyn tolpillani. Lets see.
3 kommenttia:
oh my god, that sound awful! i'm so sorry to hear your weekend ended like that :-(
be nice to yourself, and take care.
Voi kamala, mitä taistelua. Saat kuitenkin lämpimän halauksen ja sen kera toivomuksen, että uskaltaisit ravita itseäsi hieman paremmin. Elävänä on paljon mukavampi olla kuin kuolleena (luulisin).
Oi kauhea! Toivottavasti kaikki on nyt paljon paremmin!!:) Pärjäilheän!
Lähetä kommentti