Chocolate Therapy

Viikko on mennyt hyvin. Olen pysynyt pystyssä, sillä ei ole ollut juurikaan aikaa pysähtyä väsähtääkseen. Niin ja kahvi pelastaa!

Toissapäivänä oli terapiakäynti. Terapeutti antoi minulle täytettäväksi kaksi paperia, toisessa luki "Mitä anoreksia pistää sinut tekemään" ja toisessa jotain tyyliin "Minkälaisia ajatuksia anoreksia on tuonut mieleesi". Täytin ne kiltisti, vaikka koin erittäin ahdistavana pistää raksia ruutuun aivan kuin se olisi mitannut sairauttani. Väittämät olivat erittäin stereotypisiä. Anoreksia pistää minut lenkille juoksemaan vaikka rankkasateessa, ei äksää. Laiska. Lihon jos nukun X tuntia vuorokaudessa. Näinkö mun pitäisi ajatella?

Tunnistin itsessäni monet väittämät, mutta jokin syyllisyyden viilto tuntui joka kerta kun x jäi merkitsemättä. Kaiken lisäksi terapeuttini sanoi: "Aika monen kohdan sä merkkasit, vaikka eihän sun vointi ole päässyt niin pahaksi kuin se olisi voinut." Argh, hengitä syvään ja nyökkää... Tarkoitus oli varmaan hyvä. Lisäksi sain kuulla alipainon vaikutuksia kehoon ja psyykeen. Uutta infoa mulle, tai sitten ei.

Edellisellä kerralla olin vinkannut, että eniten koen tarvetta avautua syömisahdistuksista ja sosiaalisista peloista. Aivan tätä en kuitenkaan hakenut takaa, sillä a) herää kysymys: täytyykö minun edelleenkin todistella syömishäiriötäni? ja b) samat faktat olen kuullut ja tulen varmasti jatkossakin kuulemaan ravitsemusterapeutilta. Etsin enemmänkin ahdistuksenhallintakeinoja ja kuuntelijaa marinoilleni kuinka en koskaan ikinä milloinkaan ole osannut syödä. Purkaa hieman katkeruuttani, miksi juuri minä ja syömiseni olemme aina liikaa/liian vähän. Muuta (toisinsanoen tuota järkevämpää) tarvetta terapialle en tämänhetkisestä elämästäni löydä.

Eilen vietin iltaa mm. Ben&Jerry'sin kera, mutta mässäilyni (herkkupäivä) loppui normaalia aikaisemmin kun simahdin kotisohvalleni harvinaisen aikaisin. Sen takia yleensä myöskin kerran viikossa ilmenevä karkkimorkkis ei ole täällä tänään ja fiilis on suhteellisen rento.