Järjetön ristiriita.
Munhan on ollut tarkoitus vetää tää viikko pelkällä turvaruualla ja vasta ens viikon lopussa sallia yksi herkkupäivä. Nyt eräs mun kaveri jonka kanssa en ole aikoihin viettänyt aikaa lähestyi mua tekstiviestitse ja kysyi ehtisinkö tavata viikonloppuna. Päätin olla sosiaalinen ja vastaukseni oli Ja tack, gärna. Suostuttuani kaverini ehdotti sitten ruuanlaittoa heidän luonaan huomisiltana! Kyseinen tyttö on aikaisemmin kutsunut muita kavereita kokkikerhoonsa, joten oikeastaan oli odotettavissa, että hän ehdottaisi ajanvietteeksi kokkailua, jota estääkseni yritin sitten itse ehdottaa leffan tuijottelua. Vaan ei onnistu, DVD oli mennyt paskaksi. Kiitti.
Ahdistus. Kaiken lisäksi pari vuotta taaksepäin olin aivan vakuuttunut siitä, että tällä kaverillani on bulimareksia. Enkä oikeastaan ole saanut syytä luopua epäilyksistäni, en vain ole aikoihin häntä kunnolla nähnyt. Asiasta ei olla puhuttu.
Pidin itseni kanssa pienimuotoisen kriisikokouksen hernekeittoa syödessäni. Mitä tuohon voi vastata? "Käy! Ps. En tykkää rasvasta, vehnäjauhoista tai sokerista, olen ehkä hieman allerginen niille kaikille, sen lisäksi että olen kasvissyöjä"-tyyppiset kiertelyt ja kaartelut saisivat kaverini tuntosarvet nousemaan ja jo sekuntin sadasosassa olisin diagnosoitu hänen pääkoppansa sisällä. Parempi vain suostua, sillä olenhan päättänyt ettei sosiaalinen elämäni saisi kärsiä syömissäätämisestä tämän enempää. Olen viettänyt tarpeeksi monta lauantai-iltaa yksin laskiessani minuutteja iltapalaan.
Mutta, mutta, mutta, mitä jos paniikki iskee? Siellä minä sitten syön haarukka tärisevässä kädessäni ja katson kun kaveri häviää vessaan ateriansa jälkeen. Siellä minä lihon meidän kummankin puolesta. Tuo on se pahin kauhuskenaario.
Ja sanoin tietäväni, että onnistun kahden viikon herkkulakossa. Voinko antaa itselleni anteeksi? Sillä jos en voi, on koko herkuttelu turhaa, sillä silloin se aiheuttaa vain enemmän tuskaa kuin nautintoa. Ja kuka nyt suostuisi tuskasta kaloreita ottamaan? Onko tämä nyt tarpeeksi hyvä syy olla pitämättä päätöksestä kiinni? Ovatko perusteluni vain tekosyitä syödä ennen aikojani? Pystynkö enää ikinä pysymään päätöksissäni?
En tiedä, pelottaa. Menin kuitenkin vastaamaan myöntävästi, tosin ensin piti hakea eräältä toiselta ystävältäni, syömishäiriöstä parantuneelta, hieman tukea. Yritin vielä selvittää, mitä hyvää mahtaa olla luvassa, mutta se päätetään vasta huomenna. Periaatteessa odotan innolla huomista, saan leikkiä normaalia ihmistä, jolla ei ole tylsää lauantai-iltana.
Tulipas pitkä selostus...
Sain muuten eilen epilepsiatutkimusteni epikriisin diagnooseineen (rakastan diagnooseja, virallistettua tietoa):
E56.8 Convulsiones no II (provosoidut kohtaukset)
F50.9 Epätyypillinen laihuushäiriö
Tietääkseni epätyypillisen laihuushäiriön koodin pitäisi olla F50.1 ja määrittelemättömän laihuushäiriön F50.9... kumpikohan nyt on kyseessä? Tietääkseni minulta ei puutu mitään avaintekijää, josta tuo "epätyypillinen" tulisi. Hmm?
2 kommenttia:
Oletkos kuullut, että kourallinen päivässä auroinkukan ja kurpitsansem tekee ihan ihmeiä kropalle. Ne sisltävät hyvän määrän kaikkea tarpeellista ja jokinverran rasvojakin, mutta kouralline niitä ei nosta painoa. Mien olisi edes parin viikon kokelu. Mnulle paras hyöty niistä oli, että ne todella poistivat makeanhalun ja unen laatu parani huomattavsi.
how did it go? i hope you had a nice night and that the ED didn't ruin it for you.
Lähetä kommentti