Mökkimurhe

Olen ilmeisesti lähdössä huomenna mökille. Toisaalta jees, haluan lähteä, sillä en halua olla enää kaupungissa ihmettelemässä miksi olen niin yksinäinen. Mökillä ei tunnu siltä: on perhe, jota ei pääse kauaksi pakoon, mutta sen lisäksi muita ihmisiä ei ole koska olen keskellä metsää. Mökillä en joudu kasvokkain sen sosiaalisen minäni kanssa, saan lomaa siitä itsestäni, josta en  erityisemmin pidä.

Toisaalta pelottaa. Mökki on ainoa paikka missä voin kuvitella repsahtavani. Minun maailmassani ei normaalisti ole sellaista asiaa kuin 'repsahdus' - joko syön maksimissaan listan mukaiset määrät turvaruokia tai sitten syön luvallisesti lähdestulkoon mitä vain (ennaltasuunnitellut herkkupäivät). Kotona on ne tutut rutiinit, eikä mitään syytä poiketa niistä. Mökki, onko se nyt tarpeeksi spesiaalia jotta voisin vähän hillittää? Osaanko edes hillittää vain vähän?

Yhtenä päivänä on ok herkutella, leikkiä normaalia mökkisuomalaista. Mutta miten ne muut päivät? Pitääkö mun kokata omat sapuskani, koska emännän salaatti on mielestäni lihottavaa? Ei kiitos, ei kiitos, en mä nyt, joo kato söin tossa jo. Olen jauhanut noita sanoja jo niiiin liikaa, mutta toisaalta pelkään oikeasti että kotiin palatessani vaa'an lukemat ovat dramaattisesti (ja tietysti peruuttamattomasti!) suurentuneet. 

No, en repsahda! En edes leiki sillä ajatuksella, sillä silloin se varmaan tapahtuisi.

Skinny Bitch

Hankin käsiini mahtavan kirjan nimeltään Skinny Bitch. Älkää antako nimen hämätä, kyseessä ei ole mikään perinteinen laihdutuskirja tai edes dieetti. Kyse on enemmänkin terveellisestä ruokavaliosta, jonka mukana ylimääräiset kilot karisevat, jos niitä siis löytyy (kilojen karistus ei loppuenlopuksi ole kirjassa pääasia). Sen vaan sanon, että jokaisen, joka vielä suostuu laittamaan lihaa tai aspartaamipommilight-tuotteita kurkustaan alas pitäisi lukea se, heti!

Kirja on saanut minut miettimään vakavasti vegaaniksi ryhtymistä (olen ollut vuoden päivät lakto-ovo-vege). Toisaalta olen ehkä juuri pääsemässä suurimmasta osasta rajoitteistani irti (yrittäessäni elää kuten normaalit, hoikat ihmiset, kasvissyöjänä tietenkin edelleen), enkä haluaisi heti heittäytyä hankalaksi erikoisruokavaliotyypiksi, jolle ei löydy mitään kahvipöydästä. Olen kieltäytynyt elämässäni jo niin monista suupaloista, että syömishäiriön (joskus) päästäessä irti en haluaisi enää kierrellä kakkukestejä kieltäytymässä kerta toisensa jälkeen.

Lisäksi maailmassa on kaksi makua kuin taivaasta: (maito)suklaa ja hunaja! Hunajalle ei taida olla vegaanista vastinetta, enkä ole aivan vakuuttunut non-dairy milk chocolate-viritelmistä. Elämä ilman Fazerin sinistä? Tuota jumalaisen pehmeää makua, jota ilman tuskin pärjäisin kahta viikkoa. Ja se hunaja... Katsokaa osoiteriviä ja voitte päätellä jotain suhteestani siihen. Niin ja mites se Ben&Jerry's jätski...

No, jätän asian hautumaan, ehkä joku päivä olen valmis luopumaan kaikista eläinperäisistä tuotteista. Maidon ja kananmunan käyttöä voisin alkuun vähentää. Niin ryhdyin kasvissyöjäksikin, ensin vähensin, sitten yhtenä päivänä lihan syönti oli vain niin väärin, että se oli helppo lopettaa kokonaan.

Ja vielä tähän loppuun mainitsen, että tarkoitukseni ei todellakaan ole antaa tätä tekstiä lukeville syömishäiriöisille uutta tapaa laihduttaa tai kehittää uusia pakkomielteitä. Kirjoitin tämän juuri tänne, sillä tiedän kuinka monet kalorikammoiset sortuvat light-paskaan. Lisäksi jokaisen lihansyöjän tulisi miettiä erittäin tarkkaan haluaako oikeasti syödä lihaa.

Raporttia

Tähän väliin voisi pistää pientä raporttia. Juhannus oli syömisten suhteen siedettävä, syötyä tuli omasta mielestäni tietysti liikaa mutta ahmisesta ei ollut kyse missään vaiheessa. Melkein viikko tuli oltua veljen mökillä ja yritin siinä sitten sopeutua niiden ruokarytmiin (ei huvittanut aiheuttaa minkäänlaista ylimääräistä hämminkiä): kaksi lämmintä ruokaa päivässä! Desimittakaan ei ollut yhtä kovassa käytössä kuin kotosalla.

Alkuviikosta alkoi huoleton suhtautuminen ruokaan hieman ahdistaa ja tämä viikko on mennyt kontrolloidummin. Eilen pääsin vihdoin viimein vaa'alle, enkä tykkää eilisestä luvusta... Ajoin sitten ahdistukseeni 10 kilsaa kuntopyörällä ja tämä päivä on mennyt... niukasti. Lauantaina olisi yhdet juhlat ja päätin sitten asettaa itselleni painorajan, eli jos se on alitettu lauantaiaamuna, yritän syödä kesteillä kuten kuka tahansa muu. Ensiviikkona yritän saavuttaa kohtuuden, ei tälläistä säätöä mutta ei erityisiä herkuttelujakaan.

Tänään olen ollut väsynyt, laiska. Superepäsosiaalinen olo, joten en tiedä mitä minä ulkona tekisin. Toisaalta huono omatunto tälläisestä lahnailusta, jonnekin pitäisi mennä. Tuntuu, että en elä ruoka-aikojen välillä lainkaan, elämäni vaan lipuu ruokailusta toiseen. Syön - odotan - syön - odotan - syön - odotan - syön ja houkuttelen itseni nukkumaan aamupala mielessäni.