Kaikki tämä säätö tuntuu turhemmalta kuin aikoihin. En jaksa lukea yhtäkään aikaisempaa blogimerkintää, hyi, en halua. Mulla on vahvasti sellainen fiilis, että voin voittaa tämän, voin parantua, hiljalleen oppia kokonaan eroon ruoka-ahdistuksista ja silti olla hoikka. Nyt musta tuntuu että haluan parantua, että se on mulle parhaaksi.
Elän juhannukseen asti kuten nytkin, listan mukaan, mittaillen jne., sitten mökillä kokeilen väljempää suhtautumista ruokaan ja päätän siellä miten jatkan sitten kotona. Mökillä tulee olemaan rakkaita ihmisiä, joiden tervettä suhtautumista ruokaan ihailen. Olen tähän asti pelännyt, että jos päästän kontrollista irti, alan syömään kuten ennen kuin aloin laihduttamaan (herkuttelua 7 päivää viikossa ja huonoa omaatuntoa saman verran). Luotan itseeni nyt, ainakin tiedän, että joskus pitää olla rohkea jotta pääsee eteenpäin. Ja jos ahmimista esiintyy, palaan takaisin listaan. Se on päätetty.
En osaa sanoa tämän blogin jatkosta, juuri nyt tahdon vain välttää tätä aihetta ja koettaa elää. Eräitä blogeja tulen varmasti seurailemaan ja mahdollisesti kommentoimaan.
Jännittää, ehkä hieman pelottaakin, mutta täytyy vain olla rohkea.
8 kommenttia:
Mä oon onnelinen sun puolesta, että sinä uskallat päästää tästä hiljalleen irti. Toivon ihan hirveän paljon, että onnistut. Mutta toivon myös että et lopeta kirjoittamista:) Jos lopetat niin tulee ikävä. Kova ikävä! :I
Toivottavsti onnistut, tai siis totta kai sä onnistut. :) Olen onnellinen sun puolesta, vaikka luen sun blogia nyt ekaa kertaa.Tsemppiä tosi paljon!! :)
En oo lukenu blogiasi, mutta voin sanoo, että kertominen läheisille auttaa huomattavasti parantumisessa. Tai vaikkei kertois, että on sh, niin sanoo edes "pelkään että alan ahmimaan" ja käskee jonkun pitää silmällä, ettei sorru sellaiseen. Mua ainakin auttoi parantumisvaiheessa, kun käskin äidin huolehtia syömisistäni. Se lupas ettei anna mun ikinä lihota ylipainoiseksi ja luotan siihen.
Anonyymille: Kiitos tsempistä :) sitä tarvitaan.
Ja toiselle anonyymille: Aivan totta varmasti, itse olen ollut aika avoin tästä aiheesta perheelle jne, mutta pitäisi varmaan vielä puhua tuosta ahmimisen pelosta ja ilmaista jotenkin että ei oikeasti ole helppoa opetella syömään normaalisti ja päästää niistä kaikista vanhoista tavoista irti. Kiitos kommentista!
Ei se haittaa vaikka kirjoitikin pitemmän kommentin. Antaa uskoa paremmasta.:) Tsemppiä!
En oo lukenut blogiasi lainkaan, mutta kun näin tämän sivun niin olen ylpeä sinusta! Hienoa! Hirmuisesti onnea ja voimia paranemiseen <3
Ihana kuulla, kiitos <3
Tähän täytyy kyllä minunkin pysähtyä kommentoimaan jotakin, vaikka ihan ensimmäistä kertaa taisinkin blogiisi eksyä. Ja eksyn kyllä uudestaankin.:)
Vanhoista tavoista irti päästäminen on varmasti vaikeaa, itse en ainakaan koe vielä kykeneväni lopettamaan tätä jatkuvaa vaa'alla juoksemista ja kalorimäärien laskemista,vaikka halu parantua on suuri. Olen enemmän kuin ylpeä sinusta jos sinä pystyt siihen.Ja kyllä sinä pystyt, jos haluat. :)
Tsemppiä!
Lähetä kommentti