Sanalla sanoen lannistavaa

Olen saanut kehitettyä tuosta lenkkeilystäkin pienoisen pakkomielteen itselleni, tosin vielä toistaiseksi pitänyt kiinni vain joka toinen päivä-säännöstä. Ja myös toisesta 'terveestä' säännöstä, nimittäin siitä, että lenkille ei ole menemistä jos ei ole syönyt ateriasuunnitelman mukaisesti sinä päivänä. 

Aloin jo sunnuntaina ("vapaapäivä") stressaamaan maanantaista (lenkkipäivä) lenkkiäni. Eilen sitten kirjaimellisesti pakotin itseni juoksemaan. Noh, ei se niin kamalaa ollut, mutta kysynpähän vaan, että miten tästä pakkomielteestä pääsee ikinä pois?

Sain juostessa jalkapohjaani rakon, jonka tapani mukaan revin irti, ja nyt jokainen askel sattuu, auts-auts-auts. Lisäksi pikkuvarvas on pallona, turvonnut, kuten aina kesäisin. Huomenna siis lenkkipäivä, jos oikeanpuoleinen jalka antaa myöden.

Asiasta toiseen, logiikkani mukaan syömisten olisi pitänyt helpottua sitä myötä kun olen alkanut syömään enemmän - siis ravitsemusterapeutin ohjeiden mukaisesti (olihan tuo pakko mainita). Sairaiden ajatusten pitäisi hellittää, kun ravitsemus paranee. Kyllä, nälän tunne on palannut (tai no, ei mulla sitä koskaan ennen ole ollut). Joudunko elämään nälässä? En. Tulen aterioistani täyteen. Olen syönyt näin paljon puolisen vuotta. Helpottaako? Ei. Edelleen minusta tuntuu että joudun puputtamaan jotain kaiken aikaa, syön valtavia määriä, ahdistaa päivä päivältä enemmän. Paino ei ole noussut, minkä takia ravitsemusterapeutti puhuu minulle kuin en olisi vielä tehnyt mitään. On hirveää yrittää sopeuttaa itseään sellaisiin määriin ruokaa, joita en edes pikkupossuna olisi syönyt! Ravintoni koostuu terveellisistä ruoka-aineista, mutta sitä on fyysisesti yksinkertaisesti liikaa, lannistavan paljon pureskeltavaa. Paino ei ole noussut, ehkä hieman laskenut (törkimys), mutta noiden määrien jälkeen ei voi kokea onnistuneensa.

Joudun juoksemaan kaupassa, sillä leipä ja juusto (!) loppuvat yhtenään. Kaikkea muuta kuin lohdutuksekseni edelläni kassajonossa asioi nälkäkurki, joka ostaa selvästi juuri sitä mitä mieli käskee: kassi on täynnä hedelmiä ja vihanneksia. En voi väittää, etteikö minua olisi vallannut jonkinlainen. kateudenhäivähdys 

Kuten terapeuttini on aina sanoo, onneksi voin syyttää tästä kaikesta ravitsemusterapeuttiani itseni sijasta!