Vaa'alla

Tuli tuossa aikaisemmin kirjoitellessani hieman kiire. Laitan nyt uuden postauksen kun jatkan hieman eri aiheesta...

Mulla oli viime viikolla punnitus + somaattisen puolen lääkäri. Sairaanhoitaja tokaisi, että puoli kiloa lähtenyt viime kerrasta, muttei kommentoinut mitenkään. Lääkäri sitten myöhemmin kyseli, että miksi käyrä on aavistuksen laskusuunnassa. En kai saanut vastatuksi mitään järkevää. 

Nyt kun kouluhommat ovat alkaneet, on ollut muutakin tekemistä kuin vaa'alla ravaaminen. Punnitsin eilen itseni "pitkästä" aikaa ja se näytti 46,7 kg. Edelleenkin olen tietoinen, että paino vaihtelee, mutta ainakin kilon se on päässyt tippumaan. Ahdistaa, kun tiedän, etten voi jatkaa näin. Pitäisikö minun syödä vielä enemmän? Esimerkkinä joudun tunkemaan naamariini 8 siivua leipää päivittäin. 3-4 niistä korvaan riisikakuilla, en tiedä saisinko. Margariinia en käytä sitä yhtä teelusikkaa per leipä, ja aika usein tulee käytettyä vain juustoa... Muuten noudatan listaa. Ja painoni laskee. En tiedä itkeäkkö vaiko nauraa, ensiviikolla on ravitsemusterapeutti ja se saattaa pistää listan vieläkin pahemmaksi.

Jatkossa mulla on punnituksia kerran kahdessa viikossa. 

Sosiaalinen minä

Juuri nyt mulla menee oikeastaan aika hyvin. Olen vihdoinkin päässyt tekemään kouluhommia, tosin tämän kevään opiskelen kevennetysti. Tunnen itseni jotenkin vähemmän avaruusolioksi kun herään aamulla aikaisin ja pääsen tekemään jotain järkevää. Ei tarvitse enää kuunnella veljen "vai ootko jo tullut mökkihöperöksi"-kommentteja sairaslomastani.

Lisäksi se kesä on tulossa, vaikka ulkona onkin harmaata tänäänkin, yllätys yllätys. Ja mulla on varma kesätyöpaikka.

Stressaa kuitenkin. Tulevaisuus, siihen en luota. Olen ajatellut vaihtaa syksyksi koulua, mutta ei hajuakaan minne menen. Ängenkö joidenkin vanhojen tuttujen kouluun, vai ilmestynkö jonnekkin ihan uutena? Pelkään, että korttitalo romahtaa, kaikki alkaa alusta. Olen nimittäin havainnut ongelmani, ja se on, että en voi sietää sosiaalista minääni. En tule toimeen sen kanssa. Sen takia minun piti jäädä koulustakin pois, en vain jaksanut sitä sosiaalista rooliani, josta en päässyt eroon.

Minä pidän itsestäni. Pidän siitä tytöstä, joka istuu yksin kahvilassa ja piirtää servettiin kuvaa kahvikupistaan. Tai vaeltelee koiransa kanssa kevätiltoina.

Inhoan itseäni eniten sen jälkeen, kun olen ollut jossain sosiaalisessa tilanteessa, terapiassa, kitaratunnilla tai jonkun kaverin kanssa. Myöhemmin koen olleeni vain iso pälpättävä suu, joka ei saa itseään hallintaan.

Itsetuntoni aaltoilee, mutta yleensä se on hyvä. Joinain päivinä tunnen olevani oikeasti kaunis, toisina taas lihava, kömpelö, raskas, ylimääräinen.

Pelkään, että joudun taas sen sosiaalisen minäni kanssa tekemisiin.

// Hieman sekava teksti, sorry. Kiirepostaus.

Hei taas

Olen ollut nyt hieman yli kaksi viikkoa bloggaamatta, hampaat irvessä pysytellyt erossa terapeuttisena pitämästäni harrastuksesta. Bloggausloma on ainakin jossain määrin tehnyt tehtävänsä ja niinpä annoin itselleni luvan palata. Olen viime viikkoina saanut enenevissä määrin ilontunteita musiikinkuuntelusta, piirtämisestä, lehtien lukemisesta ja valokuvauksesta. Voisin siis sanoa edistyneeni. Tuntuu, että olen luovempi. Ajatukset ovat toisinaan muuallakin kuin ruuassa.

Olen aidosti iloinen edistyksestäni, mutta - päng - ahdistukseni painonnousua kohtaan ei ole vähentynyt tippaakaan. Välillä tuntuu, että voin vielä päästä tästä kaikesta yli, mutta sitten muistan ne kilot. Montako kiloa olet saanut painoa lisää? Aivan, et yhtään.

Hyvin siis menee, vielä kun osaisin hyväksyä suurenevat luvut vaa'assa... 

Aikomukseni on pudottaa postaustahtia entiseen verrattuna, katsotaan miten käy. Pikkuisen naurettavaa ravata tällälailla, mutta toisaalta enhän mä sanonut kuinka kauan tuon bloggaustauon oli tarkoitus kestää!