Anonymous chocoholic

Koko päivän olen ollut väsy, aivot jumissa, ajatukset hitaalla. Johtunee tuosta ihanasta harmaudesta tuolla ikkunan toisella puolella!

Nukuin sitten suunnittelemattomat puolentoistatunnin päiväunet. Lisäksi kahvia naamariin, niin eiköhän tämä tästä...

Eilen kävin lenkillä, ja myönnän tässä nyt itselleni että ei ollut kivaa. Tuntui vaan etten etene, kuulokkeet tippuili, kantapäät jostain syystä ihan tulessa ja olin vielä mennyt unohtamaan nenäliinankin... Eh. No, en anna eilisen lannistaa, yritän vaan tehdä seuraavasta lenkistä mieluisemman. 

Tänään olen vaan ollut. Tai no, aamulla vein koiran ja kävin lähikaupassa, sitten opiskelua... Ajatuksena olisi lähteä tänään pyörällä/kävellen jonnekkin kauemmas ruokakauppaan, satun nimittäin rakastamaan marketeissa vaeltelua. Ravintosisältöjä tutkiessani kartoitan päähäni myös mistä kaupoista mitäkin tuotetta löytyy.

Jos aiemmista teksteistäni ei ole jo käynyt ilmi, niin pidän herkkupäiviä. Maksimissaan kerran viikossa, mieluummin harvemmin. Periaatteessa se on päivä, jolloin lähes mikään ei ole kiellettyä (määrät on pidettävä kohtuullisena kuitenkin). Näin voin hyvin esimerkiksi juhlissa tai muissa erikoisolosuhteissa leikkiä tervettä omalla luvallani. Päätän aina viikon alussa, pidänkö herkkupäivää ja jos pidän niin milloin. Se aiheuttaa ristiriitaisia tunteita: toisinaan se on ainut asia mitä odottaa, mutta aivan ahdistumatta en pysty siihen suhtautumaan.

Myönnettäkööt, että osasyynä tällaiseen käytäntöön on se, että psyykeeni tarvitsee suklaata silloin tällöin. Minulle se on kuin huumetta, saavutan sen kautta jonkinlaisen euforisen tilan, mihin en muuten pääse. Toisaalta taas suklaa tahraisi tavallisen päivän totaalisesti, joten olen pyhittänyt sille max. yhden päivän viikossa (ja tuo ei siis tarkoita sitä että syön silloin suklaata aamupalasta iltapalaan, ehei, vaan sitä, että silloin voin syödä sitä kohtuullisesti ja suhteellisen hyvällä omallatunnolla).

Herkkupäivä turvaa ainakin minun kohdallani sen, etten muina päivinä sorru ahmimaan. Muina päivinä, "normipäivinä", syön täysin suunnitellusti, ei herkun herkkua, ei maistiaista, ei mitään ylimäätäistä. Normipäivinä omatunto on pidettävä puhtaana, jotta voin sallia itselleni ne yhden päivän herkut. Ahmimista on toki ilmaantunut herkkupäivinä: nykyään yritän estää sen kirjoittamalla etukäteen tarkat (mutta ei liian tiukat) ohjeet mässäilyyn, tai ostamalla herkut etukäteen.

Normipäivinä luppoaikaa tulee tietenkin käytettyä godisdagenin suunnitteluun, mietin minne kauppaan menen, missä syön, monelta nautin herkut ja kuinka monen kalorin edestä syön "normiruokaa" sinä päivänä. Jollain tasolla aina hyvitän (tai siis yritän hyvittää) mässäilyt, yleensä seuraavana päivänä, sillä jos vetäisin edellisen päivän vähäisillä kaloreilla, olisi ahmimisvaara suurempi.

Huh, nyt se on sanottu selkeästi. En nimittäin ole ihan sinut tämän käytännön kanssa. Olen kuitenkin toiminut näin koko sh-aikani, siis silloinkin, kun vielä aktiivisesti laihdutin ja voin sanoa, ettei harmita. Painokäyrä on ollut jyrkässä laskussa herkkupäivästä huolimatta. Saattaa olla, että se on todellakin pitänyt aineenvaihdunnan paremmin käynnissä. Lisäksi muina päivinä ei tule ahmittua, kun on selkeä linja ja herkut ovat edes joskus sallittuja.