Päivä paistaa vielä joskus

Hommasin itselleni profiilikuvan, Klaus Haapaniemen työ. Vaikka yleisesti olenkin pelkistetyn tyylin ystävä, Klaus Haapaniemen tuotokset ovat mulle jotain vastustamatonta. Itseasiassa tälläkin hetkellä siemailen kotikutoista café au lait'ä Taika-mukista. < 3

Olen kotona. Pitäisi olla koulussa. Olen luvannut ystävälleni, etten jää turhaan pois koulusta ja hän muistaa sen. En vain saanut itseäni ylös. Sisällä kalvaa syyllisyys. Toisaalta tiedän, ettei tästä päivästä olisi tullut mitään, tarvitsin uneni... Mutta toisaalta, miksi menin lupaamaan hänelle jotain, mitä en voi pitää? Luottamus oli ja meni.
Helvetti, olen niin solmussa. Mulla on taas sitruuna-olo. Kaikki mehut puristetaan ulos ja sitten on kaksi päivää aikaa koota itsensä ja sitten tulee taas se helkutin maanantai ja pakkopakkopakkopakkopakko.
Sen verran elossa olen, että menen terapiaan. Edellinen istunto oli eilen. Kirjaimellisesti tiheää terapiaa. En jaksaisi perustella enää terpalleni, miksi haluan aikuislukioon. Hän luulee että ainoastaan juoksen karkuun sosiaalisia pelkojani. Sitten tulen kotiin ja luen luen luen niinkuin joku kone. Ehkä illalla voin sanoa tehneeni jotain järkevää.

Pelottaa, että olen itse aiheuttanut tämän uupumuksen. Viime viikot ovat olleet säätämistä, ehkä joku aavistaa mitä tarkoitan. Positiivista tilanteessani on se, että kahden ankean päivän jälkeen voi tulla ainoastaan hyvä päivä. Ainakin niin naiivisti edelleen uskon.

Lauantaina äiti menee jonkinnäköiseen syömishäiriörientoon, se kun on alkanut oikein aktiiviseksi läheiseksi! Minä taas menen suoraan mummon ruokapöydän äärestää suklaafestareille ihmettelemään, jos suinkin kerkeän. Mun nimipäivälahja itselleni (tosin mun nimi ei ole Janika, Janina tai Janita, eli mun oikea nimipäivä ei ole lauantaina). Todennäköisesti ostan paljon "joululahjasuklaata" jota sitten heikkona herkkuhetkenä vetäisen omaan kitaani :-D Ääks, ehkä otan harkinnan messiin. Ja vain muutaman kolikon.