Kävin tänään pitkästä aikaa psykalla (sanon aina psykka, sillä en koskaan muista oliko se psykologi vai psykiatri). Ei se käynti mikään painajaismainen ollut, mutta hoidin sen samalla tavalla kuin kaikki muutkin yhtään epämiellyttävät asiat elämässäni; teen mitä vaan että pääsisin mahdollisimman pian tilanteesta pois. Tällä kertaa hoidin sen valehtelemalla. Minä, rehellinen ihminen! Jonkun vinoutuman mukaan oma vointi vaan on asia mistä saa valehdella eikä sitä edes lasketa valehtelemiseksi... mutta kai sekin on valehtelua? Herää kysymys, mitä järkeä on valehdella, kun ne yrittää vaan auttaa mua? Vähän kuin valehtelisin itselleni, vai?Aina kun joudun tekemisiin jonkun vieraamman hoitavan tahon edustajan (ts. ei oma terppa) kanssa, haluan vain äkkiä pois huoneesta ja toistan sen saman lorun. No tasaista kuuluu, mielialat on olleet jo hyvän aikaa normaalit, syön listan mukaan ja punnitsen itseni enintään kerran viikossa (okei pääsenkö jo ulos täältä?). Ihan sama vaikka tuo olisi valehtelua. Joskus on kausia, kun oikeasti mulla menee noin, mutta valitettavasti edellisen kaltaisen viikon jälkeen koko tarina on valetta. Sorry vaan, minä.
Jatkossa mut tullaan punnitsemaan terapiakäyntien yhteydessä, mikä on hieman outoa. Viimeisin punnitus oli joskus kesällä ja senhetkinen painokäyrä oli senverran tasaista viivaa ettei mua olla sen jälkeen puntarille kutsuttu.
Btw, meillä puhuttiin tänään koulussa syömishäiriöistä. Teki mieli koko ajan kommentoida jotain ja rikkoa yleisiä käsityksiä anorektikoiden ikuisista paastoista, mutta sain jotenkin pidettyä turpani tukossa. Tosin oli pakko kysyä maikalta, mitä hän tarkoitti kun kertoi jollain tuttavallaan olleen lievä syömishäiriö. Vastaus oli, että se on sellainen, joka paranee järkipuheella... Hmm.
5 kommenttia:
Meillä on koulussa, bilsan tunneilla aika usein puhetta anoreksiasta.
Opettaja puhuu anorektikoista kuin pahimmistakin roisto ryökäleistä ja siinä onkin sitten kiva istua ja väritellä tärisevin käsin vihon kulmaa ja yrittää pitää suu kiinni ja pahimmat raivon purkaukset sisällä.
Aijaijaii. :<
Lukios meidän bilsamaikka oli aika huumoriveikkoja ja jakso tunnilla useasti hihitellä miten bulimikkojen hampaat taas tylppääntyy oksentelun tuloksena.
Joo ja nää lievät anoreksiat :--D Entinen duunituttu tiles joskus sairastaneensa kk anoreksiaa syödessään vain näkkäriä, mutta sit sai "jotain pillereit ja se meni pois". Oh, congrats.
Oi voi, noi tunnit oli kamalia :\ lukiossa TT:n tunnilla se ope selitti pitkään kauan ja hartaasti kaikista mahdollisista puutostiloista, joita syömishäiriöistä voi seurata. Varsinkin osteoporoosista se tykkäs. Tähän joku fiksu jätkä keksi naurahtaa, että kuka nyt haluaisi näyttää mummolta! LOL sille..
Kommenttiisi kommentoisin sen verran, että kyllä, kohtuus olisi kiva oppia :D ja piti mun jotain muutakin, mutta unohsin :D
Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä, luulisin kyllä että nyt yrität vähän jymäyttää itseäsi. Se psykka ei oikeen voi mitään, jos et puhu totta.
Mutta ymmärrän kyllä, että sanot mitä vaan päästäksesi pois siitä tilaanteesta. Tekisin varmaan ihan samalla lailla :) Pärjäilehän<3
No tottahan toki voin kertoa. :>
Löysin suklaan makuisen teeni täältä Helsingistä, Kampin siitä jostain ruokakaupasta, jonka nimeä en satu tähän hätään muistamaan. Lieneekö ollut K-Market tai joku vastaava.
En nyt tiedä onko tuosta mitään apua, sillä en ollenkaan tiedä missä päin Suomea asustelet. <:
Juu, juuri sitä tarkoitin. :>
Siellä on niin ihanaa viettää useampikin hetki. Varsinkin silloin kun siellä ei ole niin hirmuisesti ihmisiä, mutta melkeen aina siellä on. >:
Lähetä kommentti