Rappio, here I come

Mitä mulle kuuluu?
Sanoisinko, että takapakkia kaikilla elämän osa-alueilla. Fiilikset ovat laskeneet lähes vuodentakaiseen enkä jaksa innostua mistään. Ainoa asia joka saa minut nousemaan sängystä on jossain edessä häämöttävä joulu, se merkitsee mulle lomaa kaikesta paskasta. Toisaalta pelkään, että odotukseni kasvavat jättiläismäisiksi ja tuloksena on että en saa kiskottua itseäni joululomalta takaisin kouluun, niinkuin viime vuonna kävi.
En koe että olisin hoitanut asioitani. Nimittäin tälläkin hetkellä minun tulisi olla koulussa, mutta kun yksi täysi viikko siinä rakennuksessa tuntuu ylitsepääsemättömältä. Tuntuu kuin olisin joku sitruuna, josta koulu yrittää mehustaa viimeisetkin happamat tipat ulos. Hieno vertaus, eh... Olen ahkera koulussa ja käyn sitä itseäni varten. Siksi niskaan hengittävät maikat ja suulliset esitelmät, joista opin korkeintaan sen ettei minusta tule luennoitsijaa, tuntuvat lievästi sanottuna turhalta. Tuhlaukselta. En tarvitse patistusta. Ensi vuodeksi aion mennä iltalukioon. En jaksa sitä että minulle sanotaan, millä tavalla minun tulisi oppia. Tärkeintähän on se, että ylipäätänsä oppii, eikä se että aukoo suuta luokan edessä jostain randomaiheesta, muistaen myöhemmin vain sen ahdistavan paniikinomaisen tilanteen.

Karkasin tänään siis esitelmänpitoa, sillä itseinhoni kuohahtaa ulos piilostaan aina kun kuuntelen ääntäni hiljaisuudessa, 20+ silmäparin tapittaessa haparointiani. Säälittävää. Paniikkireaktio aiheuttaa sen että suoritan esitelmän vain mahdollisimman nopeasti pois alta, jolloin lopputulos on mielestäni surkea, hutiloiden tehty. En usko pelkääväni esiintymistä sinällään, esimerkiksi soittimen kanssa sitä tehneenä tiedän, että pystyn esiintymään. Ongelma ilmestyy, kun minun pitäisi puhua ja vielä jonkun toisen sanoja! Esitellä jotain, mitä en koe omakseni.
Valehtelin ystävälleni, että mun terapia siirtyi, oikeasti siis lintsasin kolme tuntia. Tuntui pahalta, en ole tottunut valehtelemaan enkä halua oppia tekemään sitä. Lisäksi varastin v a h i n g o s s a omenan kaupasta! Ensin käytin reippaasti aikaa omppuyksilön valitsemiseen, sitten punnitsin ja yhtäkkiä huomasinkin olevani pää kolmantena jalkana liitämässä kohti kotia. "Ainiin, mähän kävelin kassajonon OHI..."
Koko loppumatkan näinkin mielessäni kauhukuvia siitä miten kaikki tunnollisuuteni on katoava tämän vuoden puolella, kun kerran onnistuin valehtelemaan, lintsaamaan ja varastamaan yhden ainukaisen päivän aikana! Kääks, hulttioidun! : - D