Enemmän = liikaa?

Päätin möksällä että mun ei tarvitse nyt olla (uhka)rohkea ja että voin jatkaa syömisiä kuten aikaisemminkin. Eli säästän ne herkut siihen max. yhteen päivään viikossa. En vain siedä ajatusta, että jokainen päiväni tahriintuisi jollain pahapahalla.

Tällä viikolla tuo maaginen onnenpäivä tulee olemaan lauantai. Matkaan festareille ja siellä on aimo annos vanhoja tuttuja, jotka eivät tiedä nykyisistä häiriöelämöinneistäni mitään, joten on helppoa olla hetken normaali. Tai edes yrittää. Syödä junassa (junassa ruuan makuarvo nousee potenssiin 100, ainakin mulla) ja valita kojuista festariruokaa.

Eilen oli ensimmäinen tanssitunti, ja kun kyseessä on siis tiiviskurssi, tunti on tänään ja huomenna ja ylihuomenna ja ylihuomisen huomisena... Ja sama setti ensiviikolla. Eipä tarvitse murehtia liikunnasta, ja tanssi on oikeasti ihanaa. Olen siinä toistaiseksi surkea, mutta pidän haasteista. Elättelen toiveita että ehtisin syksyn käynnistyessä terapian lisäksi kaksi kertaa viikossa tanssitunnille. Kitaransoittoakin ajattelin jatkaa, mutta en tiedä kestääkö pää sitä että olisi jokaiselle arkipäivälle joku meno.

Tänään olen ollut kankea kuin mummo. Ainakin huomaa, että tanssitunnilla tuli heräteltyä lihaksia. Pelkään, että olen entistäkin kömpelömpi tänään ja olen kokeillut tänään kaikenlaista vetreytyäkseni: puoli tuubia Voltaren Emulgeliä, tiikerisalvaa, kylmä- ja lämpöhaudetta, venyttelyä... Lisäksi olen juonut vettä kuin hullu koska en halua saada nestehukkaa, haluan vain (yrittää) tanssia!

Iltapäivällä oli punnitus, jota jännitin enemmän kuin koskaan ennen. +700 grammaa viimeisestä. Sairaanhoitaja kysyi, onko se mielestäni paljon. Olin odottanut vielä suurempaa lukua ja tiedän, että paino saattaa vaihdella kilonkin vuorokaudessa. Joten vastasin, että ei ole. En voi sanoa olevani tyytyväinen, mutta odotin pahempaa. Kyllä se pian taas on niissä turvalukemissa, eikä tuokaan luku ollut tavaton minulle. Vain enemmän.

Kotimatkalla käväisin kirjastossa tarkastamassa osaston 618.67 ja löysin sieltä kirjan, jonka kirjoittajaksi oli merkitty kahden muun nimen lisäksi ravitsemusterapeuttini. Lähti mukaani, vaikka oikeastaan siinä opastetaan sh-potilaita ammatikseen hoitavia. Ehkä sieltä löytyy jokin selitys, miten hoitava taho aikoo saada minutkin paranemaan. Hah.