Se puree

Päätin jo pitkän aikaa sitten että huominen maanantai on päivä sallitulle herkuttelulle. En ole yli viikkoon pistänyt mitään syntisen hyvää suuhuni, joten huomenna leikin normaalia tädin kahvipöydässä. Olen odottanut huomista aivan liikaa. Viimeinen ajatus illalla: Nuku nyt, aamulla maanantai on taas lähempänä. Olen suunnitellut päivän herätyksestä iltapesuun...

Miten RUOKA voi tehdä päivästä jotenkin muka niin erityisen? Piilotan intoni ajattelemalla, että kiva nähdä tätiä pitkästä aikaa. Hehe, joopa joo. Kiva maistaa se vanha tuttu maku - suklaa.

Olen ongelmasyöjä. Olen ollut sitä aina. Luin viime mökkireissulla kirjan Tunteet ja syöminen, kirjoittanut Irene Kristeri. Pääosin kirja käsitteli ahmimishäiriötä ja sairaalloista ylipainoa sekä sen syitä, mutta löysin omia ajatuksiani siitä kirjasta. Pelottavaa?

Salliessani ruuan itselleni, se on minulle turva. Tunnen, ettei herkkupäivänä mikään voi satuttaa minua, sillä hei, onhan mulla mun oma Fazerin sininen! Kuka voisikaan pilata mun päivän. Ennen kuin aloin kontrolloimaan syömisiäni koko valveillaoloni ajan, söin aina kun tunsin oloni tavalla tai toisella turvattomaksi. Eli usein ja paljon. En tajunnut sitä silloin.

Nykyään muina päivinä kaikki ylihyvä ja epäterveelliseksi luokittelemani pelottaa. Näen ruuasta painajaisia; joku on lisännyt sokeria aamupuuroon, kahviin on upotettu suklaakimpaleita, oho, söin vahingossa liikaa... Aamulla sitä on ihanan huojentunut, kun huomaa ettei olekkaan syönyt koko maailmaa. Kuin kivi putoaisi sydämeltä.

Kun tunnen oloni yksinäiseksi, epäonnistuneeksi tai turvattomaksi, enkä voi syödä, kävelen lähimpään markettiin ja katselen kaiholla suklaavalikoimaa ja vertailen jäätelöitä. Älä huoli, kyllä minäkin joskus. Sitten herkkupäivänä, koska ikinä se sitten tulee olemaankaan. Ostan äidilleni Kismetin ja kotona katson vierestä hänen joka ikisen haukkauksensa ja kuuntelen kun hän tyytyväisenä lausuu pitkän kiiitoksen.

Huomiseksi äiti on ilmoittanut tekevänsä _maailman parhaan_ juustokakun ja ajattelin tuon maagisen maanantain kunniaksi maistaa (argh, mitään muuta en vihaa kuin tekosyitä syödä! Ennen lauoin niitä joka hetkelle. Toisaalta olen ylläpitänyt kontrollia viimeaikoina liiaksikin, ja painokin on laskenut jajajajaja... Yritä nyt selittää itsellesi että sulla on OIKEUS kahvikakutella kuten muillakin...). Tänään kuitenkin reseptiä tutkiessani huomasin siinä olevan ravintoarvotaulukon! Voi perkele, pystyykö kukaan syömään JUUSTOKAKKUA ja ajattelemaan samanaikaisesti sen kaloreita ja rasvagrammoja (jotka kaiken lisäksi varmuudella tietää)?! Miksi ihmeessä tuollaisen varman kaloripommin reseptissä on ravintoarvot? Kaikki tietää muutenkin että se on pahisruokaa, iiks! Se puree kiinni sun vyötäröön!