Kuka söi kaikki muumit

Mulla taisi olla turhan suuret odotukset eilisen perhesyömingin suhteen, hieman petyin. Oli jopa ankeaa, mutta siihen on monta syytä, esimerkiksi meneillään oleva flunssa/kuumetautini. Ja muutama muukin seikka.

Veljen nelivuotiaita kaksosia vahtiessa meni siihen asti hyvin, kunnes toinen katosi vessaan ja jonkin ajan kuluttua sieltä kuului "Pyyhkimään!"... Oh no. Menin sitten oven taakse sopertamaan, että mitäs jos kokeilisit pyyhkiä itse, kun täti ei ole koskaan joutunut tekemään muille vastaavanlaisia toimenpiteitä (hyh lihansyöjät haisee ja olen hygieniafriikki) :-D . . . No, sitä paperia oli sitten käytetty ihan huolella koko rulla ja vessanpönttö meni tukkoon. Myöhemmin poika kertoi sitten isälleen että "no mä laitoin sen yhen rullan sinne kokonaan ja sit vielä vähän siitä toisesta...", no yritin ilmaista ottavani vastuun kaikesta, eihän se tahallaan sitä tukkinut, mä en ollut hereillä. Oli vähän ongelmia saada pönttö toimimaan mutta veljeni onnistui sitten muutaman tunnin päästä . . .

Veli kokkaili siis ja mä ilmottauduin sillä aikaa (valtava oma lehmä ojassa taasen) menemään kauppaan ostamaan kahvihyvää. Mulla oli tosi hutera olo ja varmaan kuume nousemassa, piti keskittyä että pysyin tajuissani kun kävelin. Menin ensin yhteen kauppaan, enkä ollut keksivalikoimiin tyytyväinen, ja sitten toiseen, eikä senkään keksivalikoima tyydyttänyt vaativaa mussuttelijaa. Otin sitten jotain ja menin takaisin, niin kappas, muut olivat jo syöneet. Siinä sitten kaavin intialaisen kasvispadan jämät ja oli se ihan hyvää, varmaan olisi maistunut paremmin jos olisin ollut vähemmän tukossa. Lisäksi muut olivat jo jättäneet pöydän, ruoka oli jo vähän liian jäähtynyttä ja kaksoset hoputtivat mua syömään nopeamminnopeamminnopeammin, jotta pääsisivät jälkiruuan kimppuun. Ehkei elämäni nautinnollisin päivällinen kuitenkaan, vaikka itse ruuassa ei ollut vikaa.
Fiilis oli ankea, vessaa ei vielä oltu saatu toimimaan, mä olin aika huonossa hapessa, äidillä oli migreeni eikä se olisi jaksanut olla emäntänä ja siskoni riiteli puhelimessa miehensä kanssa, tai no en tiedä onko se jo ex-mies. Mutta niin ihana kun meidän perhe osaakin olla, eilen kukaan ei ollut parhaimmillaan. Ja sitten vielä tää vessaepisodi.

Illalla pakottauduin vielä donitsinmetsästykseen, joo huoh, rakastuin donitseihin about kuukausi sitten. Sitä ennen mun donitsikokemukset oli laskettavissa yhden käden sormilla, mutta sitten päässä napsahti. Ei hajuakaan miksi.
Lähdin trooppisen kosteaan ilmaan käppäilemään, olo oli entistäkin heikompi ja hengitykseni oli pinnallista. Hoin itselleni, että ehkä mä tästä reissusta selviän. Eteenpäin vaan, askel, toinen, kolmas, neljäs. Lähin Arnold's oli kiinni. Voi pasha. Selviydyin metroon ja steissin rasvarinkulapuotiin, jossa sain kunnian olla viimeinen asiakas. Hasselpähkinädonitsi mukaan kiitos.
Äkkiä laukkuun, metroon ja takaisin. Tunnen itseni ylilihavaksi astmaatikoksi, kiitos flunssan ja läskityksen. Peilailen itseäni kaikista mahdollisista lasipinnoista ja näytän kuitenkin elähtyneeltä ja pieneltä. Luisevat kasvot ja poissaoleva katse. Näytän siltä, että minut voisi kaataa kumoon aivan pikkiriikkisellä sormen liikkeellä.
Ja laukussani on donitsi, pahin kaikista. Niin rasvainen, ettei äitinikään syö sellaisia ikinä. Kuka uskoisi? Muilla tytöillä on kauppakasseissaan ananaksia ja tomaatteja.
Kotona lueskelen lehteä ja yritän saada donitsista kaiken irti. Tulee paha olo ja kaadun sänkyyn. Herään 22:40, kun olo on parempi, jatkan lehden lukemista ja siinä samalla syön suklaata, pikkupoikien muumikeksejä ja homejuustoruisleivän, sillä tekee mieli. Sitten sammutan valon ja _menen_ nukkumaan, en nukahda, kuten yleensä herkkupäivänä vain sammun ähkyyni.
Voin siis olla tyytyväinen, vaikka heräsinkin tänään äidin huomautukseen: "Sä sittenkin söit ne kaikki muumikeksit!"