Ensimmäinen fiilis tänään oli läskitys. Mulle puhutaan kuin mulla ei olisi mitään ylimääräistä mutta kuitenkin löydän kropastani kahvoja vatsasta, reisistä... Pystyn jotenkin hyväksymään itseni, enkä tunne itseäni yliluonnollisen levinneeksi, mutta ahdistusta herättää se, että hoitohenkilökunta, mun suku ja muutenkin kaikki paitsi minä itse ovat lihottamassa minua. Tai siis lempeämmin sanottuna normalisoimassa painoa nostamalla sitä.
Olen nippanappa sinut kilojeni kanssa nyt. Mieluusti laihduttaisin vielä hieman, mutta en halua mitään liikuntarajoitteita tai lisää punnituksia. Olen päättänyt pitää tilanteen tasaisena jotta hoidon puolella oltaisiin vähemmän hysteerisiä ja edes jotenkuten tyytyväisiä. En ole tehnyt mitään väärin, mutta minulta vaaditaan enemmän.
Tähän päivään. Nousin aamulla ylös ja aloin miettiä että jaahas, mikäs mun linja tänään on; sunnuntait kun mulla on ollut tapana vetää vähän sinne päin. Sain kuitenkin järjen äänen esille ja oikeastaan voi hyvinkin olla, että se pelasti mun päiväni. Aamupalalla mietin, tarvitseeko mun syödä riisikakkua juustoineen plus mehua, kun voisin jättää ne poiskin. Tulin siihen tulokseen että todellakin tarvitsee syödä, sunnuntaithan on ahmimisherkkiä päiviä! Ja sitten kiltisti jyystin koko aamupalan.
Eilen meillä oli sukulaisia kylässä ja illaksi menin taas siskolle (melkein naapuriin) hengaamaan. Oli mukavaa, enkä mennyt pilaamaan päivääni ylimääräisillä viikonlopputarjoiluilla, vaikka siihen olisi ollut monta tilaisuutta. Ehkäpä mä jotenkin osaan vielä syödä, vaikkakin sitten listan mukaan.
// edit. Jokainen voi mielessään yliviivata viimeisen lauseen
2 kommenttia:
itekin olet suht sinut vartaloni kanssa. Olis vaan kiva,e t se olis vähän pienempi
Aika samanlaisia fiiliksiä täälläpäin.
Minäkään en koe itseäni tällä hetkellä mitenkään valtavaksi läskipullaksi, mutta silti jotain puuttuu.
Tai siis jotain on liikaa.
Saan varsin mainiosti vatsastani kiinni ja selässäkin rasvaa on ihan liikaa.
Silti minulle sanotaan, etten saa laihtua enää yhtään.
Aina sitä painoa on liikaa.
Ei siihen koskaan loppujenlopuksi ole tyytyväinen.
Kun laihtuu, tahtoo laihtua vielä vähän lisää Ja vielä vähän.
Pitäisi vain pysähtyä ja päästää irti.
Ja alkaa syödä normaalisti.
Miksi se on niin vaikeaa? :<
Lähetä kommentti