Kuulumisia

Whii, toivottavasti kukaan mun tuttu ei lueskele tätä.

Loman jälkeen kouluun palaaminen oli yksinkertaisesti liian vaikeaa. En pystynyt siihen ja kykenin jopa esittämään ahdistukseni äidillenikin, joka vihdoin uskoi ettei minusta ole siihen nyt. Ensin vastahakoisesti, mutta nyt hän on jopa alkanut vakuutella minulle, että olen ihan oikeutetusti kotosalla. Ja siis koulussakin ollaan sitä mieltä, että tässä tilanteessa näin on parempi. Onhan se iso juttu, ja välillä iskee hieman huono omatunto tai joku outo fiilis, mutta sitten tajuan, että en mä nyt oikeasti voi käydä sitä koulua.


Vielä siitä kalorilaskurista. Ei se varmaan ole mulle hyväksi, mutta pelkään, että olen taas koukussa siihen. En tajua miksi on niin kauheaa, jos syö juuri kulutuksensa verran tai hieman vähemmänkin. Lisäksi on ahdistavaa miettiä, onko nyt laskenut tuotteiden painot oikein tai että osaako arvioida, paljon on liikunnalla kuluttanut.
Laskurin kanssa mulla on sama ongelma kuin painoindeksin kanssa, haluan parantua, mutta samalla en todellakaan halua, että painoindeksini on normaali.


Mulla on ylihuomiseksi psykologin aika. Olen käynyt kerran aikaisemmin psykologilla, pari kuukautta sitten, mutta se ei lähtenyt käyntiin, oikeestaan uskon ettei mulla ollut silloin oikeaa asennetta. Joka tapauksessa, haluan aloittaa puhtaalta pöydältä ja siksi vaihdoin psykologia.

Jäi nyt vähän kesken ehkä, mutta pakko mennä koiran kanssa ulos kun haluan joskus herätäkkin huomenna.

Kalorilaskuri

Aloitin taas kalorilaskurin käytön... Vaikka tiedän hyvin, että se tulee aiheuttamaan ahdistusta iltaisin päivän saldoa tarkistellessa. Syyskuussa rekisteröidyin kalorilaskuripalveluun, ja se johti siihen että itse asettamani säännöt tiukentuivat entisestään, esim. moni tuote muuttui sen myötä 'kielletyksi' jne. ja koko ajan piti olla koneen ääressä laskemassa kaloreita... Lupasin itselleni, etten enää käyttäisi sitä... Nyt sitten tyhmänä hetken mielijohteesta aloitin käytön taas!

Toisaalta tänään huomasin, että se voi olla (joinain päivinä) paranemisen kannalta myönteinenkin juttu. Kuten tänään. Olisin syönyt huomattavasti vähemmän, ellen olisi tarkistanut kalorimääriä, vaje jäi ensin sen verran suureksi. Noh, iltapala oli aika tuhti, ja jostain syystä vatsa turposi ja oli kipeä, mikä ei tuntunut yhtään kivalta. Meinasi huono omatunto hiipiä mieleen, vaikka vaje oli edelleen aika huomattava (enkä ollut edes ilmoittanut liikunnalla kulutettuja kaloreita)... Lähdin koiran kanssa kunnon iltalenkille ja olo tuli mukavammaksi. Nyt pitäisi vaan miettiä että onko kalorilaskurista enemmän hyötyä vai haittaa - siis paranemisen kannalta...


Voi paska, kello on paljon. Huomenna pitäis herätä jotenkin ajoissa, jotta saisi kaikki ateriat tungettua yhteen päivään... Ähs. Pitää lopettaa.

Teehetki

Turvauduin teen piristävään vaikutukseen, väsyttää sen verran. Päiväunia en aio ottaa, muutenkin nukkunut vähän mihin aikaan sattuu, kun unirytmi on sekoittunut. Joulun jälkeen olen ollut väsynyt, varmaan stressin ja syömisten takia...

Joulu oli joten kuten siedettävä, pieni pettymys kuitenkin. Huomasin taas miten vaikeaa on syödä "oikein". En vain osaa, haluaisin joko jättää syömättä tai sitten ahmia. Mitään vakavaa ahmimishäiriötä minulla ei ole, mutta ahmin nykyään aina kun annan itselleni luvan syödä edes vähän herkkuja. Joulun syömisten takia petyin itseeni ja lisäksi sain myös fyysesti pahan olon. Seuraavat päivät menivät sitten lähes paastoten, mutta onneksi ei sen enempää... Megahuonoa omatuntoa en kuitenkaan saanut, mutta tulipa taas todistettua etten osaa yhtään poiketa syömistottumuksistani ilman jonkinlaista ongelmaa... Masentavaa. En usko pitäväni herkkupäivää vähään aikaan, siitäkin mennyt maku.

*

Lueskelin tuossa aiempia ruokapäiväkirjamerkintöjä, ajalta ennen ravintoterapeuttia... Nykyään määrät ovat suuremmat, ja niitä tullaan vielä kasvattamaan. Nyt ei olisi yhtään motivaatiota syödä r-terapeutin ohjeiden mukaisesti, haluaisin niin heittäytyä syömättömyyteen. Se antaa niin paljon enemmän mielihyvää minulle, miten herkulliselta ja houkuttelevalta vaihtoehdolta se kuulostaakaan! Kun ei syö, ei tarvitse myöskään murehtia...
MUTTA, eihän se noin mene. Tai menee se, jos annan sen mennä, mutta en saa antaa... En halua kuitenkaan tuhota itseäni. En halua olla näinkään laiha, tai no, ainakaan laihempi, mutta haluan elää yhtä kontrolloidusti kuin ennen. Edelleen pelottaa - mitä minulle jää, jos ja kun tästä häiriöstä ei ole enää mitään jäljellä?

Jotenkin jäänyt se säästö-ajattelutapa päälle. Siis se, että kaikki ruoka jonka vaan pystyy karsimaan ruokavaliosta pois, on karsittava. Alitajunnassa tai jossain pääkoppani syövereissä pyörii kysymyksiä. Esimerkiksi, miksi ihmeessä pitäisi syödä viisi kertaa päivässä, kun minulle ei tuota mitään ongelmaa syödä vaikka neljä kertaa päivässä? On vaan pakko toimia mieltään vastaan, vaikka se tuntuu erittäin tukalalta.