Minä olin pohjattoman perso makealle. Tuntui, että söin aina enemmän kuin muut.
Olin jo pikkutyttönä "paineen" alla, mutta en vain osannut muuttaa syömisiäni. Tunsin, etten omistanut sellaista asiaa kuin itsekuri, että olin täysin voimaton vastustamaan kiusauksia. Podin silti huonoa omaatuntoa syömisistäni ja ahdistuin vatsamakkaroistani.
Joskus 12-vuotiaana siskoni alkoi kiinnittämään syömisiini huomiota ja kommentoi herkutteluani. Otin käyttöön karkkipäivän, mutta se ei juurikaan vähentänyt mässäilyä, antoi vain luvan syödä hyvällä omallatunnolla edes yhtenä päivänä. Eräänä kesälomana herkuttelin joka päivä, salassa siskolta ja äidiltä. Kipaisin usein lähikauppaan hakemaan jäätelöä, suklaata ja pakastepizzan, heti kun sisko ja äiti olivat lähteneet kotoa. Piilottelin pizzapakkauksia ja muuta todistusaineistoa, joskus myönsin äidille syöpötelleeni ja itkin kuinka en osannut syödä 'oikein'. Lihoin tuona kesänä, mutta paino oli kuitenkin normaalin rajoissa. Tuntui, että vatsamakkarat olivat takertuneet minuun kiinni.
Myöhemmin sain herkuttelun sen verran kuriin, etten ostanut itselleni karkkia yms. selkeästi 'herkuiksi' luokiteltavia asioita muulloin kuin karkkipäivänä. Opin myös, että tarjottaessa voi edes joskus kieltäytyä. Joka tapauksessa söin usein epäterveellisesti, rasvaisia valmisruokia, paljon sokeripommijugurtteja ja niin edelleen. En vain pysähtynyt ajattelemaan, kuinka paljon ylimääräistä pahaa ravinnossani oli. Totuus olisi ollut liikaa.
Viime keväänä sitten otin itseäni niskasta kiinni. Kyllästyin omaan saamattomuuteeni... Muutos ei tapahtunut naps vaan, mutta asenne alkoi muuttua. Sellainen päivä oli hyvä, jolloin ei ollut aikaa syödä. Annoin verensokerini laskea ja koin sen positiiviseksi ilmiöksi. En kuitenkaan vielä "pelännyt" mitään ruokaa, vehnäpaahtis oli minulle leipää siinä missä ruisleipäkin. Muistan edelleen joidenkin päivien syömiset melkein vuoden takaa. En ollut ikinä laskenut kaloreita tosissani, mutta keväällä sekin alkoi. Päähän iskostui "mitä vähemmän, sen parempi"-ajatus, ja kesällä oli aikaa keskittyä ainoastaan laihdutusprojektiin. Vaalea vehnä jäi täysin, aloitin kasvissyönnin (kylläkin osin eettisistä syistä), aika meni syömisten suunnitteluun, ravintosisältöjen tutkiskeluun ja liikuntaan. Enemmän teetä, vähemmän ruokaa. "Vähintään viisi kuppia teetä päivän aikana."
En paastonnut missään vaiheessa. Söin kolme kertaa päivässä, päivän viimeinen ateria oli usein vain hedelmä. Ruoka-ajoista tuli ehdottoman tarkkoja.
Syksyä kohden koin hallinnantarvetta koko ajan enemmän ja enemmän: tein aikatauluja, syömisten kontrolloinnin lisäksi hoidin hiuksiani ja ihoani pakonomaisesti. Merkitsin "elämäntapavihkooni" päivittäin mitä olin syönyt, kuinka paljon liikkunut ja miten hoitanut ulkonäköäni.
Olen miettinyt, että onko käyttäytymiseni ollut pikemminkin ortorektista kuin anorektista. Nimittäin jossain vaiheessa (alkusyksystä) join joka ikinen päivä "vanhanajan kaakaon", koska olin lukenut kaakaon terveysvaikutuksista. Ehdin jopa kyllästyä siihen, mutta silti jatkoin vain, koska ajattelin sen olevan terveellistä. Jossain vaiheessa en enää jaksanut huolehtia kaakaon kaloreiden vaikutusta ja lopetin sen juomisen.
Loppusyksystä sitten tiedostin, että mulla on joku ongelma syömisen suhteen. Syömishäiriöiseksi en uskaltanut itseäni sanoa. Lisäsin hieman syömisiäni oma-aloitteisesti ja ajattelin, että kyllä tämä tästä... Ruoka pyöri kuitenkin päässä koko ajan ja kiellettyjen ruokien lista vain kasvoi. Sitten sain jonkun kuumetaudin, joka pitkittyi, ja jouduin lääkäriin, missä kiinnitettiin huomiota painooni. Äiti järkyttyi painokäyrässä näkyvästä painon romahduksesta. Mun syömisiin alettiin kiinnittää huomiota, mutta paino laski edelleen. Lasku on vasta nyt tämän vuoden puolella saatu pysähtymään, kun olen alkanut syömään ravitsemusterapeutin ohjeiden mukaisesti. Paino ei kuitenkaan ole lähtenyt nousuun, enkä ole valmis sitä nostamaan, ainakaan nyt. Syön tietysti reippaasti enemmän kuin söin ennen, ominpäin, mutta neuroottinen suhtautuminen ruokaan ei ole vähentynyt. Elämä on edelleen aikataulujen tekemistä ja desimitan kanssa säätämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti