En jaksa enää välittää liikuntakiellosta. Lääkäri, joka sen minulle määräsi, ei edes tiedä paljon syön. Tämä ei nyt tarkoita, että aloittaisin jonkun himo kaloreidenpoltto-ohjelman, vaan ainoastaan sitä, että yritän aloittaa lenkkeilyn. Olen miettinyt asiaa lähiaikoina paljon ja nyt olen tullut siihen tulokseen, että mulla on siihen oikeus! Varmasti yritän myös purkaa ahdistuksiani liikunnalla, myös sitä ahdistusta, joka syntyy 'painon normalisoimisen' ajattelusta... Tiedän, etten voi ajatella sitä pelkkänä lenkkeilynä, liikunnanilona. Yritän kuitenkin; en aseta liian tiukkoja vaatimuksia itselleni ja yritän tietoisesti välttää liikunnan pakonomaistumista.
Okei, mulla on vähän huono omatunto tuosta, enhän mä saisi liikkua. Ja mietin, mitä mä sille lääkärille sanon, kun se kysyy oonko pysynyt paikallani. Ääks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti